Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Hallitusperheen pieni sininen lapsi kärsii vanhempiensa viinanhuuruisesta riitelystä

Kokoomus ja keskusta, Juha Sipilän (kesk.) hallitusperheen isä ja äiti, ovat ajautuneet jo hyvän aikaa sitten parisuhdekriisiin. Riidan ytimessä on maakunta- ja sote-uudistuksena tunnettu avioehto, joka uhkaa hajottaa liiton.

Parhaillaan kepu ja kokoomus ovat parisuhdeterapiassa, jossa terapeutteina toimivat valinnanvapauslaisäädäntöä kommentoivat asiantuntijat ja etujärjestöt. Käynnissä olevaa lausuntokierrosta käytetään riidassa aseena. Keskusta on kirjauttanut yhteisiin papereihin, että lausunnot on otettava vakavasti, koska se yrittää taivuttaa kokoomuksen oman kantansa taakse lausuntojen tuella.

Neuvottelemalla ei hallituksessa ole saatu enää aikoihin yhteistä sotenäkemystä.

Tilanne muistuttaa tarpeiden tekemistä housuihin.

Riidan aihe liittyy erikoissairaanhoitoon kaavailtuihin asiakasseteleihin ja niiden käytön laajuuteen. Kokoomus haluaa seteleillä muun muassa tyräleikkauksia, suomalaisen erikoissairaanhoidon tuhoa pelkäävä keskusta ei.

Virallisen keskustalaisen selityksen mukaan mitään kriisiä ei ole. Hallitus on osannut ennakoida valinnanvapauslainsäädännön ongelmat ja tiennyt hyvin etukäteen mistä lausuntokierroksella metelöidään, keskustasta todetaan.

Tilanne muistuttaa tarpeiden tekemistä housuihin, kun vessassa on jätetty käymättä vaikka on tiedetty, ettei sinne myöhemmin ehditä. Toisin sanoen homma ei ole hanskassa mutta sen väitetään olevan.

Lisää aiheesta

Myös kokoomus tarvitsee onnistumisia.

Myös alkoholilla on parhaiden suomalaisten perinteiden mukaisesti osuutensa sote-riidassa. Keskustan on ratkaistava kantansa alkoholilakiin esitettyyn 0,8 prosenttiyksikön korotukseen, jonka vahvemmista viinoista pitävä kokoomus haluaa maitokauppakaljoihin.

Keskustan sydän sykkii kansanterveydelle ja sanoo ei, mutta diiliin on paketoitu porkkanaksi 100 miljoonaa euroa alkoholiveron korotuksesta seuraavia tuloja. Veroa ei koroteta, jos kaupan kaljasta ei tule vahvempaa, jolloin 100 miljoonaa pitäisi kaivaa jostakin muualta.

Keskustalla ei ole varaa ampua alas sekä alkoholiprosentin korotusta että valinnanvapauslain bisnesnäkymiä. Hallitus ei sitä kestä. Myös kokoomus tarvitsee onnistumisia.

Hallitusperheen sivustaseuraaja pieni, sininen lapsi kärsii vanhempiensa viinanhuuruisesta riitelystä. Sille käy kaikki, kunhan sopu vain palaa ja perhe pysyy koossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE