Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Joko se suunnitelma B-löytyy, Juha Sipilä?

Pääministeri Juha Sipilän olisi aika tuoda suunnitelma "B" esille.

Maailmassa on ihmisiä, jotka valehtelevat aina. Ja sitten on niitä, jotka eivät valehtele koskaan.

Toisaalta on ihmisiä, jotka sinnikkäästi luulevat olevansa oikeassa ja puhuvat siitä vankkana totena, vaikka ovatkin väärässä. Kutsuako heitä valehtelijoiksi, on vaikea kysymys.

Jos ihminen luulee, muttei tiedä, siitä voi olla kauhistuttavat seuraukset. Ja jos luulo on vielä yleinen mielipide, jälki on rumaa.

Keskiajalla lääkärit, välskärit, puoskarit, miten vaan, tiesivät, että käsien pesu ennen potilaan leikkaamista on nimenomaan virheteko, väärin, tuomittavaa. Jälki oli sen mukaista. Ruumiita tulee enemmän kuin tervehtyneitä. Luulo eli pitkään vankempana tietona.

Neuvotteluissa kilpailukykysopimuksesta on ainakin Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa toistaiseksi ollut luulolle enemmän sijaa kuin tiedolle.  Perustelen tätä sillä, että heikennykset ja suoranaiset typeryydet esiteltiin julkisuuteen juuri, kun neuvottelut olivat herkimmässä vaiheessa.

Heitä kyllä varoitettiin. Varoitettiin, että noin 300 pöytään ei saa kantaa neuvotteluja vaarantavia asioita. Juha Sipilä (kesk.) ja Jari Lindström (pers.) kantoivat. Mm. saavillisen työttömyysturvan heikennyksiä.

Neuvotteluissa kilpailukykysopimuksesta on ainakin Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa toistaiseksi ollut luulolle enemmän sijaa kuin tiedolle.

– Olisivat odottaneet sopimuksen syntymiseen asti, tuuskahti kokenut Metallin pääluottamies hiljattaisessa liittovaltuuston kokouksessa.

Se mikä on Sipilän ja Lindströmin luulo työmarkkinoiden toiminnasta, ei ole tieto. Ja se näkyy. Luulo ei ole tiedon väärti, tiesi vanha kansa. Sipilän kannattaisi  kuunnella edes esi-isiä, vaikkei muita kuuntelisikaan.

Niin, että mikä se suunnitelma B-olisi, Juha Sipilä? Pakkolakien kaivaminen kaapin päältä? Vaiko vieläkin syvemmältä Pohjanmeren syvänteestä työreformin viereltä? Peräsin sitä jo maaliskuussa, mutta ei ole kuulunut. Tieto saattaisi kummasti jouduttaa neuvotteluja.

Nyt on aika tuoda “B” esille. Neuvottelut ovat ohi tuossa tuokiossa. Ja vaikealta näyttää. En nyt silti oikein jaksa uskoa sitäkään, että kohta vuoden jatkuneet neuvottelut olisivat olleet vain kesäteatterin harjoitukset. Liian paljon on pelissä. Joku saattaa yllättyäkin, Esimerkiksi minä. Pyydänkin. Yllättäkää minut!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE