Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Jouluaaton puheenjohtajakysely toi uskoa sekä Antti Rinteen että Timo Harakan tukijoille — tästä siinä on kyse

Antti Rinne.

Helsingin Sanomat jemmasi jouluaattoon ensimmäisen SDP:n puheenjohtajakamppailua koskevan kyselynsä. Sen mukaan istuva puheenjohtaja Antti Rinne on vahvoilla uusimaan paikkansa. Lehti tavoitti yli puolet demarien puoluekokousedustajista, joita on kaikkiaan viisisataa. Tämä porukka päättää SDP:n tulevasta puheenjohtajasta.

Vastanneista 256 edustajasta 57 % eli 146 edustajaa sanoo kannattavansa Rinteen jatkokautta ainakin tässä vaiheessa. Jos ehdokas saa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella yli 50 % annetuista äänistä, vaalissa ei järjestetä toista äänestyskierrosta, vaan ehdokas tulee valittua jo ensimmäisellä.

Pulinat pois -tyyliin siis.

SDP:n puoluekokous pidetään helmikuussa, joten kampanjointiaikaa on niukalti, vain kuukausi. Tilanne suosii istuvaa puheenjohtajaa, mutta hän ei vastaa muiden ilmoittautumisesta.

Kisaan toisena Rinteen jälkeen ilmoittautunut Timo Harakka sai ensimmäisessä kyselyssä 34 % kannatuksen eli 87 edustajan tuen. Kolmanneksi ehdokkaaksi veikkailtua Tytti Tuppuraista ilmoitti kannattavansa 23 edustajaa, 9 % vastanneista. Tuppurainen on ilmoittanut kertovansa aikeistaan vuodenvaihteen jälkeen.

MTV:n kyselyssä, joka ilmestyi tapaninpäivänä, SDP:n piirihallitusten jäsenistä 71 prosenttia oli sitä mieltä, että Rinne on onnistunut joko hyvin tai erittäin hyvin puolueen puheenjohtajana. MTV ei kysynyt, ketä jäsenet kannattavat SDP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Ehdokkaiden tukijoukoissa molemmat kyselyt ehtivät jo herättää monenmoista mielenkiintoista värinää joulun vapaiden aikana. Rinnettä kannattavat näkevät entistä selvemmin, että istuva puheenjohtaja on onnistunut tehtävässään; Onhan puolueen kannatuskin noussut reippaasti puolentoista vuoden takaisesta aallonpohjasta. Tyytyväisen hyrinän taustalla on ehkä vähän huojennustakin: Rinteen kannatus on edelleen suurta, vaikka muutakin ehkä luultiin tai pelättiin.

Lisää aiheesta

Kriittisemmät äänet taas uskovat, että puheenjohtajakisa on lukujen valossa täysin auki. Saihan kilpaan vasta ilmoittautunut haastaja, Harakka, heti kolmanneksen kannatuksen. Harakka itsekin kommentoi kyselyä Facebookissa sanomalla, että tästä on hyvä ponnistaa, kun kampanjointi varsinaisesti alkaa.

Kumpaakin puolta on helppo ymmärtää.

Timo Harakka.

Timo Harakka.

Puhtaasti matemaattisesti tilanne on toistaiseksi ainoan varman haastajan kannalta silti, no, haastava. JOS Hesarin kyselyyn vastanneet pitävät päänsä ja äänestävät kokouspaikalla samoin kuin tässä kyselyssä, Harakka tarvitsee Rinteen lyömiseen toisella kierroksella noin 62 % kaikista niistä äänistä, joita HS:n kysely ei vielä tavoittanut tai jotka ovat kisaan lähtöä edelleen harkitsevan Tuppuraisen takana nyt. Sen lisäksi hänen tulee pitää niiden äänet, jotka ovat tällä hetkellä hänen takanaan.

Toisella kierroksella voittoon tarvitaan 251 puoluekokousedustajan tuki. Toisin sanoen Harakka tarvitsee 164 ääntä lisää. Vaalissa järjestetään toinen kierros vain, jos kukaan ehdolla olevista ei saa yli puolta äänistä ensimmäisellä äänestyskierroksella. HS-kyselyssä Rinnettä kannatti 57 % vastanneista. Jos prosentit pysyvät samankaltaisina, toista kierrosta ei tule. JOS.

Emme tiedä, ketkä ovat vastanneet HS:n kyselyyn ja ketkä ovat jättäneet vastaamatta. Jos kyselyyn vastasivat innokkaimmin uudet ja nuoremman polven digiorientoituneet puoluekokousedustajat, toimittajataustainen Harakka saattoi hyötyä vastaajien jakaumasta. Jos taas nimenomaan Rinteen kenties perinteisemmät tukijat halusivat tehdä kantansa heti selväksi, se näkyi tuloksissa. JOS ja JOS.

Joka tapauksessa 244 edustajan kantaa emme tiedä. Joukko on merkittävä, ja ratkaiseva.

Rinne ei aio erityisesti kampanjoida uudelleenvalintansa puolesta. Istuvana puheenjohtajana ja puolueen kenttäväen hyvin tuntemana henkilönä Rinteen asema on toinen kuin haastajilla, joiden on esiteltävä omia linjauksiaan ja ehkä vielä vähän henkilöäänkin. Puoluevaltuustossa marraskuussa Rinne ilmoitti lyhyesti olevansa käytettävissä.

Ottaako Rinne riskin vähäeleisellä tyylillään? Entä onko Harakan vielä kovennettava kieltä ja haastettava nimenomaan Rinne laajemman tulevaisuuspuheen kustannuksella? Tuleeko Tuppurainen vielä kisaan mukaan?

Ensimmäisiä vastauksia saadaan ensi viikolla. SDP järjestää ensi kuun alussa alkavan puheenjohtajaehdokkaiden kiertueen eri vaalipiireissä, joissa ehdokkaiden ajatuksia pääsee kuulemaan. Sen alkuun, seitsemänteen päivään mennessä, kaikkien ehdokkaiden nimet ovat tiedossa. Sen jälkeen tulevat kyselyt antavat jo luotettavammin osviittaa siitä, mitä tuleman pitää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE