Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Kansanedustajalla nimikkoshow ruudussa parhaaseen katseluaikaan

Monen roolin mies.

Valtakunnallisen kaupallisen televisiokanavan MTV3:n ohjelmistossa on ollut 11.3. alkaen Hjallis Harkimon talk show.

Sitä mainostetaan näin:

“Vieraina nähdään viikoittain kiinnostavia henkilöitä politiikan, viihteen ja talouden saralta. Hjallis ei tingi spontaanista ja aidon uteliaasta tyylistään tälläkään kertaa, vaan hän heittäytyy keskusteluun rohkeasti ja itseään säästelemättä.”

Hjallis ei ole huono tv-esiintyjä.

Harkimo avaa pelin rohkeasti kysymyksillään, ei kaartele eikä silottele. Hän osaa heittäytyä.

Puhe saattaa olla paikka paikoin epäselvää, mutta Harkimo yllättää kysymyksillä, joita politikkaa ja viihdettä työkseen seuraavat median ammattilaiset harvoin hoksaavat esittää kasvokkain tämän tason haastateltaville.

Parhaimillaan siitä sulkeutuu kiehtovaa sananvaihtoa, joka paljastaa uusia piirteitä vieraista.

Lisää aiheesta

Hjalliksessa on karismaa. Se toimii ruudussa.

Tähän asti kaikki on ok tv-viihdettä, enemmänkin.

Mutta, mutta.

Parhaaseen katseluaikaan valtakunnallisella kanavalla lähetetyn nimikkoshown tuttavallisesti Hjallikseksi kutsuttu isäntä on samalla hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo.

Asetelma on vähintään poikkeuksellinen – ja nostaa ilmaan kysymyksiä.

Shown avausjakson vieraana oli pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Eilisessä (18.3.) kakkosjaksossa haastateltavan tuolissa istui sisäministeri Petteri Orpo (kok.), Harkimon puoluetoveri.

Debyytissä nähty Sipilä johtaa kolmen puolueen hallitusta, johon Harkimon oma puolue kuuluu.

Harvassa (sivistys)maassa voi istuvalla kansanedustajalla olla oma nimikko-tv-show. Se on jo lähtökohta.

Puhumatttakaan siitä, että hän haastattelee siinä ikään kuin toimittajan roolissa oman puolueensa tai hallituskumppaneiden päättäjiä.

Ei kävisi Ylessä.

Shown isäntä on lisäksi kertonut, että häntä on pyydetty asettumaan ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi. Harkimo sanoi harkitsevansa asiaa ja ilmoittaa myöhemmin, mitä pyyntöön vastaa.

Päätteeksi lainaus somesta:

“Kenen idea tämä nyt lieneekään? Odotan Maikkarilta nyt Timo Harakalle omaa ohjelmaa, jossa haastatellaan vähintään puoli tuntia Antti Rinnettä.”

Entä jos Harry Harkimo vastaa pyytäjille myöntävästi ja lähtee täysillä kokoomuksen puheenjohtajakilpaan?

Hjalliksen show must go on?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE