Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Kokoomuksen puheenjohtajapeliin puhtia jo lähiviikkoina? Vapaavuori vaatii myöntämään tosiasiat

Euroopan investointipankin varapääjohtajana Luxemburgissa työskentelevä Jan Vapaavuori julkistaa maaliskuun 17. kirjansa Puoliholtiton Suomi. Varmaankin sattumaa, mutta opuksen julkistus osuu herkkään paikkaan, kun Suomessa pohditaan parhaillaan kilpailukykypaketin kohtaloa ja sen mahdollisesta kaatumisesta seuraavia hallituksen pakkolakeja.

Lisäksi Vapaavuoren oma puolue kokoomus on kannatuskuopassa ja puheenjohtaja Alexander Stubbin asema monien arvioiden mukaan vaakalaudalla. Halusi “Janne” tai ei, hänen ulostuloaan arvioidaan monesta näkökulmasta.

Kokoomuksen kesäiseen puoluekokoukseen kohdistuu paineita, jotka voivat pyyhkiä valtiovarainministerinäkin kompuroineen Stubbin puheenjohtajan pallilta. Ylen mittauksessa kokoomus luisui jo alle 17 prosentin kannatuksen.

Työmarkkinajärjestöjen alustava sopimus ja hallituksen eilinen tuki sille sai muun muassa kokoomuksen kansanedustajan Susanna Kosken päivittämään sosiaaliseen mediaan tunnelmiaan, joissa ei ollut kehumista.

– Pääministerillä on kuulemma tänään ollut ”ehdottomasti paras päivä pääministerinä”. Henkilökohtaisesti kansanedustajana tämä on ehdottomasti nöyryyttävin päivä. Kotijoukkueen puolesta hävettää ankarasti, hän arvosteli.

Vapaavuori kysyy kirjassaan kuin Kekkonen konsanaan, onko maallamme malttia vaurastua uudelleen. Vapaavuoren mukaan Suomessa huumaannuttiin Nokian menestyksestä ja virittäydyttiin odotukseen ikuisesta kasvusta. Suomen puoliholtiton elämäntapa jatkui, vaikka vanha Nokia katosi ja finanssikriisi iski. Talouskurimuksen kukistaminen olisi hänen mielestään edellyttänyt ryhtiliikettä.

Kokoomuksen puheenjohtajuutta tavoitelleen ex-ministerin mukaan hallitus ja päättäjät olivat tovin hukassa, ja ote lipsui kohtalokkaalla hetkellä. Hän kuitenkin uskoo, että korjausliike on vielä tehtävissä ja Suomen pysyvä näivettyminen estettävissä.

“Nyt on myönnettävä tosiasiat, tartuttava toimeen ja toteutettava kansallinen elämäntaparemontti. Tarvitaan menestyksen nälkää ja suuri harppaus yrittäjävetoisempaan Suomeen. Puoliholtittomuuden aika on ohi!”, kustantajan tiedotteessa julistetaan.

Kuulostaa pelin avaukselta. Halusi “Janne” sitä tai ei. “Kansallista elämäntaparemonttia” ei tehdä Luxemburgista.

Stubbin seuraajien veikkailuissa korkealla on ollut Vapaavuoren lisäksi ainakin sisäministeri Petteri Orpo. Vapaavuoren innokkuutta palata Suomen politiikkaan hillitsevät suhteellisen tuoreen pestin lisäksi jääminen viimeksi toiselta äänestyskierrokselta ja Orpon suosion nousu.

Vapaavuori (s. 1965) on oikeustieteen kandidaatti, joka on toiminut kokoomuksen kansanedustajana (2003–2015) sekä asuntoministerinä (2007–2011) ja elinkeinoministerinä (2012–2015).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE