Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Kuinka Paavo Lipponen veti maton SDP:n presidenttiehdokkaan alta ja kuinka Antti Rinne ei

Entisen pääministerin ja SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen kirjoitus viime viikonlopun Hufvustadsbladetissa herätti odotetunkaltaista kiinnostusta eräissä toimituksissa. Ruotsinkielinen teksti oli otsikoitu raflaavasti “Rötmånadens sensationer intresserar inte medierna” eli jokseenkin “Mätäkuun sensaatiot eivät kiinnosta mediaa”.

Neljän palstan kirjoituksensa aluksi Lipponen sivuaa politiikan tapahtumia 2000-luvulla ja muistuttaa muun muassa siitä, kuinka porvaripääministerit toisensa ovat jättäneet tehtävänsä etujassa ja miten Matti Vanhasen toinen hallitus aiheutti 2000-luvun pahimman taloudellis-poliittisen epäonnistumisen yhdessä radikalisoituneiden työnantajien kanssa.

Hbl:n sunnuntainumeron debattisivun pääjuttua siteerasi kokoomuksen pää-äänenkannattaja Verkkouutiset, joka varmaankin sattumalta nosti esiin vain tekstin toisen puoliskon. Siinä entinen pääministeri Lipponen sivaltaa hänelle ominaisella kirjoitustyylillä ihmettelevänsä, “miten huonosti informoituja sopulijournalistit, jopa presidenttiehdokkaat, ovat menestyksestä, jota presidentti Sauli Niinistön ja presidentti Vladimir Putinin tapaaminen Savonlinnassa oli Suomelle”. Samalla Lipponen sanoo, että ulkopolitiikkaa Niinistö on hoitanut hyvin.

MTV:n Jussi Kärki puolestaan tulkitsi omassa kommentissaan, että “Lipponen veti maton alta SDP:n ehdokkaalta – Niinistöä kehuttiin niin, että puna nousee kasvoille”. Samalla Kärki muistutti, että “jo alkukesästä pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) oli samoilla linjoilla ja pohti SDP:n asettumista Niinistön taakse”.

Sitä Kärki ei varmaankaan sattumalta muistanut, että Tuomioja pohdiskeli asiaa tilanteessa, jossa kukaan ei pyrkinyt SDP:n ehdokkaaksi.

“Mutta onhan se toisaalta hauskaa, että löytyi yksi asia yhdistämään Lipposta ja Tuomiojaa – nimittäin Niinistön kehuminen”, MTV Uutisten talouden ja politiikan toimituksen päällikkö leukaili.

Mitä Lipponen siis oikein sanoi niin, että “puna nousee kasvoille”?

Tiivistetysti hän kehui Putinin vierailun onnistumista etenkin ympäristöpolitiikan osalta ja sitä, kuinka Niinistö on käyttänyt hyväkseen Suomen ahtaan liikkumatilan kansainvälisessä nykytilanteessa. Lipposen mukaan “olisi merkityksetöntä yrittää ratkaista kaikki maailman ongelmat tällaisissa keskusteluissa.” Sensaationa Lipponen pitää Niinistön ja Putinin yhteisymmärrystä mustan hiilen päästöistä arktisella alueella.

“Niinistö on myös ymmärtänyt, että Suomi voi käydä dialogia Venäjän kanssa vain länsimaana, lojaalina EU-jäsenenä, joka pysyy EU:n pakotteiden takana”, kirjoittaa Lipponen.

Ja näin puolestaan Kärki:

Tuota hurjemmin ei voi enää mattoa vetää SDP:n presidenttiehdokkaan alta pois“, hän tiivistää kommentissaan.

No, entä mitä Putinin vierailusta on mieltä SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne? Kysyin häneltä heinäkuun lopulla.

“Tämän vierailun yhteydessä arktinen ulottuvuus nousi selkeästi esille. Suomi oikeastaan teki tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Se on erittäin tärkeä avaus.”

“Se mitä sosialidemokraattiset presidenttiehdokkaat ja puoluehallitus ovat asettaneet tavoitteeksi, lähti toteutumaan hyvin Niinistön toimesta. Ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhuminen on tärkeätä. Nyt se johtaa todennäköisesti konkreettisiin toimenpiteisiin.”

“Suomi on kapeassa raossa lännen ja idän välissä tästä näkökulmasta. Näiden (ympäristöasioiden) edistämisellä on globaalia merkitystä.”

Rinne korosti, että Suomen kanta muun muassa Venäjän toimiin Ukrainassa tuli selväksi vierailun aikana.

“Se ei estänyt globaalisti tärkeiden asioiden viemistä eteenpäin Venäjän kansainvälisen oikeuden vastaisesta menettelystä huolimatta. Minusta tilaisuus osattiin käyttää hyvin. Se on juuri sitä sosialidemokraattista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota me haluamme edistää asettamalla oman ehdokkaan.”

Rinteen mukaan Putinin vierailu osoitti sen, että Suomi ja Venäjä ovat joistakin asioista paljonkin eri mieltä, mutta siitä huolimatta isoistakin asioista voidaan puhua sillä tavalla, että niissä voidaan edetä.

“Minusta tämä osoitti, että meillä on kohtuullisen toimivat naapurisuhteet.”

Rinne piti Suomen suhtautumista Itämeren ympäristön tilanteeseen myös järkevämpänä kuin mitä Baltian maista on viime aikoina kuulunut.

“Suomi on selkeästi Euroopan unionin linjoilla liittyen Ukrainan ja Krimin tilanteeseen ja kuitenkin näkee järkevänä pitää yllä toimivia yhteistyösuhteita. Se on toimivien naapurisuhteiden lähtökohta.”

Kuulostaako tutulta?

Kukaan ei ole kirjoittanut, että Rinne veti maton SDP:n ehdokkaan alta. Lipponen sen kuitenkin teki, tulkitsee MTV.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE