Kirjallisuus
2.12.2021 12:04 ・ Päivitetty: 2.12.2021 17:36
Kommentti: Kun on niin vaikeaa
On mieltä lämmittävää, että samana iltana, jolloin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon käy pokkaamassa säveltäjä-musiikkiesseisti-musiikkikriitikko ym. Osmo Tapio Räihälä teoksestaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena), kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaa kirja, joka on saattanut niin sanotun suuren lukevan yleisön keskuudessa herättää kysymyksen “miksi kotimainen nykyproosa on niin vaikeaa”.
Räihälä korosti eilisiltana Ylen haastattelussa, että hänen teoksensa nimessä ei ole kysymysmerkkiä, eli se ei ole väite. Hän myönsi, että osa nykymusiikista voi olla vaikeaa, osa ei ole, ja lisäsi samaan hengenvetoon, että osa viihteestäkin voi olla vaikeaa. Sen varmaan hyvin tietää mies, joka on tehnyt progesta radio-ohjelmaa nimeltä Karmiininpunainen kuninkaanhovi. Ja toisaalta mies, joka on niin intohimoinen futisfani, että on ottanut kolmanneksi etunimekseen Everton.
Eli onhan proge viihdettä ja jalkapalloviihde yksinkertaista, onhan?
Oli siis kolmen pienen tai keskipienen yllätyksen Finlandia-ilta.
Jukka Viikilä on syksyn mittaan varmasti saanut – ja saa vielä monesti – vastata kysymyksiin voittoisan Finlandia-romaaninsa Taivaallinen vastaanotto vaikeudesta. Ehkä myös kirjansa nimestä, joka sekin on hieman progehenkinen – olisi hyvin voinut olla jonkun varttitunnin mittaisen koukeroisen biisin nimi vaikka jollain Pekka Pohjolan levyllä 70-luvulla. Viikilä heitti palkintopuheessaan, että kun on kirjansa noin nimennyt, “olisi noloa jos kukaan ei pitäisi siitä”. Zaida Bergroth ainakin piti, ja Viikilä kiittikin puheensa lopuksi palkintodiktaattoria “itsepäisestä ratkaisusta”.
Sellaisina ne kieltämättä näyttäytyivät, niin Bergrothin kuin tieto-Finlandian saajasta päättäneen Katri Makkosenkin valinnat. Varmaan moni, minä mukaan luettuna, odotti, ettei Bergroth tohtisi valita Finlandialla jo kertaalleen aateloitua kirjailijaa uudelleen palkinnon saajaksi,. Ja varmaan moni tuumi, että poliittis-yhteiskunnallisen viestinnän parissa meritoituneen Makkosen valinta on Osmo Soininvaaran teos 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka tai Markku Henrikssonin järkälemäinen perushistoriateos Tähtilipun maa.
Toisaalta moni varmaan odotti sitäkin, että futurologi Perttu Pölönen ei varmaankaan tee niin ilmeistä ratkaisua, että valitsee lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian saajaksi scifi-vetoisen kirjan. Vaan valitsipa silti Anna-Maija Aallon muun muassa keinotodellisuuden äärellä liikkuvan kirjan Miten valo pääsee sisään.
Oli siis kolmen pienen tai keskipienen yllätyksen Finlandia-ilta. Kiitos siitä, diktaattorit. Toivottavasti myös se jo mainittu “suuri lukeva yleisö” ottaa vaativat valintanne omakseen.
EN OSAA oikein kuvitella, mitä kustantamoiden bisnespuolella tuumataan palkituista myyntiodotusten kannalta. Riemuitaanko siitä, että muuten ehkä vähäisemmän menekin teokset varmasti nyt vähintään tuplaavat myyntimääränsä? Vai harmitellaanko sitä, että yhdenkään sarjan voittajaksi ei noussut potentiaalista blockbusteria, joka löytäisi tiensä joka kotiin ja konttiin?
Jukka Viikilä kiitteli palkintopuheessaan hänelle osoitettua suopeutta “esteettisiä valintojani kohtaan, jotka mitä suurimmassa määrin ovat tunnekysymyksiä”.
Niin ovat pitkälti myös ajatukset, ennakkokäsitykset jonkun teoksen vaikeudesta. Nykytaidetta katsovalla vaikeus voi olla katsojan silmässä, joka on adaptoitunut näkemään vain esittävää tai näköistä maalattuna tai veistettynä. Nykykirjallisuutta, fiktiota tai faktaa, lukevalla vaikeus voi taas olla ennakkolviritetyssä mielessä.
“Pakahdun ajatuksesta, että fragmentaarinen, epälineaarinen ja kokeelliseksi luonnehdittu romaani saattoi voittaa tämän palkinnon” iloitsi Viikilä eilen.
Yhtykää hänen, Räihälän ja Aallon iloon. Selättäkää ennakkoasenteet.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.