Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Lakatkaa kysymästä juopoilta mitä juhlissa tarjotaan

Sahayrittäjä-kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) aherrus viinamäessä on päättyvän juhlavuoden suomalaisin uutinen.

Juttu eduskunnan öisessä kuppilassa naispuolista edustajatoveriaan häirinneestä Hakkaraisesta on tragedia, jossa Turmiolan Tommi ja Jeppe på berget yhdistyvät anglosaksiseen #metoo-kampanjaan.

Hakkaraisen parlamentaarisen amok-juoksun kuristamisineen ja pakkosuudelmineen viimeistelee istuntosalin puolella samaan aikaan käyty keskustelu alkoholilainsäädännön muutoksista ja sen aiheuttamista haitoista. Lain vastustajien puheissa julkiset paikat täyttyvät hakkaraisista. Poliisit loppuvat kesken, viina ei.

Kansallista alkoholikulttuuriamme on selitetty kieltolain ja sotien muodostamalla sonderweg-teorialla, jossa mainitaan myös kansanluonne. Suomalaisuus on irlantilaisuuden ohella eräs niistä identiteeteistä, joilla on ulkomailla ansaittu ravintoloihin etukäteisporttareita.

Palautetaan pullakahvit, koska Tommi ja Jeppe ja Teukka hallitsevat kaikkia juhlia.

Pidättyväisten ihmisten Suomessa ylin juhla oli pitkään puku päällä juodut pullakahvit. Viinat juotiin erikseen taskumatista sivuhuoneessa tai auton takakontista parkkipaikalla. Alkoholi oli kielletty ja himoittu hedelmä, johon yhdistyi useimmiten sana ongelma.

Eduskunnassa Hakkaraisen ja perussuomalaisten avustajan pikkujoulusekoilu on nostanut esiin kysymyksen kaiken parlamentissa nautitun alkoholin kieltämisestä. Ajatusta on väläyttänyt muun muassa eduskunnan puhemies Maria Lohela (s.) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Ehdotus on hyvin suomalainen. Palautetaan pullakahvit, koska Tommi, Jeppe ja Teukka hallitsevat kaikkia juhlia silloinkin, kun eivät ole paikalla.

Humalassa sekoileville miehille itselleen on luvassa vain nuhteita vaikka kaikkien muiden bileet päättyisivät. Perheitään viinapäissään hankeen ajavien urpojen ja kännipäisten häiritsijöiden aikakauden olisi jo syytä päättyä Suomen historiassa. Alkoholistien ei pidä antaa päättää, mitä juhlissa tarjotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE