Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Le Pen hävisi odotettua selvemmin – Macron haasteiden edessä

Emmanuel Macron vaimonsa kanssa äänestettyään presidentinvaalin toisella kierroksella.

Oikeistopopulistisen Front Nationalin Marine Le Pen on ennusteen mukaan häviämässä odotetusti Ranskan presidentinvaalit. Jos vaalihuoneistojen sulkeutumisen jälkeen julkaistu ennuste pätee, vaalit voittaa selvästi En Marche -liikkeen Emmanuel Macron 65 prosentin ääniosuudella, kun Le Pen olisi saamassa äänistä 34 prosenttia. Le Pen on jo tunnustanut tappionsa.

Le Pen on kokemassa vaaleissa isänsä, Jacques Chiracille vuoden 2002 presidentivaaleissa hävinneen Jean-Marie Le Penin kohtalon, mutta isänsä tavoin hän ei ole yhdistämässä Ranskaa vastustamaan itseään. Äänisaalis oli parempi kuin isällä. Myös melkoinen osa äänestäjistä jäi tällä kertaa kotiin.

Se mikä toimi Yhdysvalloissa, ei onneksi mennyt läpi Ranskassa.

Vaalien voi todeta muuttuneen muutenkin. Le Penin asialinjaa kaihtanut esiintyminen tv-tentissä ja Macronin leiriin viime hetkillä tehty tietomurto toivat elävästi mieleen Donald Trumpin voittoon päätyneet vaalit Yhdysvalloissa. Jää selvitettäväksi mikä taho murrosta oli vastuussa, mutta valemedioiden levittämä disinformaatio vaikutti palvelevan ainakin maahanmuuttoon ja islamiin liittyvällä pelottelullaan Le Penin päämääriä. Se mikä toimi Yhdysvalloissa, ei onneksi mennyt läpi Ranskassa.

Ranska saa Macronista presidentin, jolla on miltei olematon poliittinen menneisyys. Hänen taustallaan ei ole kumpaakaan Ranskan perinteisistä valtapuolueista, ellei oteta lukuun parin vuoden kokemusta sosialistihallituksen sitoutumattomana talousministerinä.

Suomalaisella leimakirveellä markkinaliberaalin ja arvoiltaan vasemmalla olevan Macronin voisi merkitä oikeistodemariksi.

Kun Macronin poliittinen tanssikortti on lähes tyhjä, haasteena on messiasmittaluokkaan kohoavat odotukset. Ranskan talous pitäisi saada kuntoon ja populisteja suosiva maan kahtiajakautuminen tulisi jotenkin pysäyttää. Tämän Macron vaikuttaa puheidensa perusteella ymmärtävän, mutta hän tarvitsee tavoitteidensa toteuttamiseen kesäkuussa valittavan parlamentin tukea. EU:ta unohtamatta.

Jos ranskalaiset ovat fiksuja, heidän ei kannattaisi lakata pelkäämästä Le Peniä ennen kuin maassa on toimintakykyinen poliittinen johto.

Macron lähtee tavoittelemaan menestystä parlamenttivaaleissa vuosi sitten huhtikuussa perustamansa poliittisen liikkeen suojista. Presidentinvaaleissa Macron sai tuen monilta tasavaltalaisten ja sosialistien äänestäjiltä, koska heitä yhdisti Le Penin islamkammoisen protektionismin pelko. Jos ranskalaiset ovat fiksuja, heidän ei kannattaisi lakata pelkäämästä Le Peniä ennen kuin maassa on toimintakykyinen poliittinen johto, joka voi lunastaa mandaattiinsa kohdistuvat odotukset.

Mikäli Macron ei saa parlamentin vahvaa tukea kesäkuussa, hänestä voi itsestään tulla populistien nousun polttoainetta ja osa lähihistorian epäsuosittujen presidenttien ketjua Sarkozyn ja Hollanden tavoin.

Le Pen ei tappiostaan huolimatta ole hävinnyt mihinkään. Hänet vaaleissa torjuneen poliittisesti kirjavan topparoikan pitää löytää ennen kesäkuuta samaan suuntaan menevät raiteet, muuten Le Pen saattaa palata vahvempana takaisin.

Marine Le Penillä on myös sisarentyttärensä, viime vaaleissa nuorimpana Ranskan parlamenttiin valittu Marion Marechal Le Pen. Vuonna 1989 syntynyt Le Pen on mielipiteissään vielä tätiäänkin jyrkempi parlamentin Venäjä-ystävyysseuran jäsen, jota muun muassa Donald Trumpin lähipiiriin kuulunut Steven Bannon on luonnehtinut nousevaksi tähdeksi.

Le Penit eivät Ranskasta lopu, heidän uhkaansa auttaa vain kansalaisia osallistava ja kahtiajakoa vähentävä politiikkaa, jonka perustana on talouskasvu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE