Kommentti: Maailmanlopun profetioiden suossa pääpopulistikin alkaa vaikuttaa tolkun kaverilta

Historioitsijana pelkään, että Brexit voisi olla paitsi EU:n myös koko läntisen poliittisen sivilisaation tuhon alku. Näin lausui Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kesällä reilu viikko ennen Brexit-äänestystä.

Kuten tiedämme, tuhon alku toteutui sittemmin. Tosin se näyttää nyt hieman viivästyvän, kun Britannia ei näytä saavan eroprosessia millään käyntiin.

Jos Donald Tuskin mukaan siviisaation loppu alkoi Britanniassa järjestetystä kansanäänestyksestä, läntinen sivilisaation osa ehti jo astua hautaansa – ainakin mikäli meidän on uskominen Ruotsin entistä pääministeriä Carl Bildtiä. Hän kirjoitti The Washington Postin kolumnissaan: ”Jos kuuntelee, mitä Donald Trump on sanonut kampanjansa aikana ja sen jälkeen, tämä on tuntemamme lännen loppu.”

Näihin valtiomiesten puheisiin voidaan suhtautua vakavana varoituksena tai populistisena otsikoiden kalastamisena ja liioitteluna. Olisihan se hienoa päästä historian kirjoihin aivan kuten Alexander Stubb (kok.) pääsi 080808-ennustuksellaan.

Tuona päivämääränä alkoi Georgian kriisi, josta lähtien Euroopan epävakaistuminen on jatkunut ja jatkunut. Uusi ennustus on jo heitetty ”toiveikkaana” ilmoille: etupiirijako palaa. Toivotaan ja tehdään töitä, että tällä kerralla menee pieleen.

”Heiluri varmaan heilahtaa toiseen suuntaan.”

Jos edellämainitut sitaatit ovat populismia, asia on ongelmallinen, nimittäin Suomen EU-komissaarin Jyrki Kataisen (kok.) mukaan populismin voittokulku uhkaa johtaa Euroopan tuhoon.

– Jos jatkamme tätä tietä, se on sivilisaation loppu, hän varoitti hiljattain Politico-verkkolehden haastattelussa.

Tuho ja loppu. Loppu ja tuho. Vaikka on ehdottoman hyvä, että herätellään, profetoidaan, puhutaan suoraan ja sanotaan julki, joskus tulee mieleen syntinen ajatus; kannattaisiko vähän pysähtyä.

Herää kaipuu tylsään yhtäältä–toisaalta-puheeseen, jossa paino on toisaalta-sanalla, siis sillä miten tästä mentäisiin eteenpäin. Vähän niin kuin Natollakin on Venäjä-politiikassaan sekä pelote että dialogi, vaikkakin tuo dialogi tuppaa helposti jäämään ainakin julkisuudelta piiloon.

Itse pääpopulisti Timo Soinikin tuntuu nykykarkeloissa melko usein aivan tolkun kaverilta: ”En ota nyt kantaa siihen, onko Brexit tai Donald Trump hyvä vai huono asia”, hän analysoi juuri plokissaan. Itseään toteuttava ennuste. Soini ei erehdy taaskaan!

Demokraatille hän tiivisti, että nyt puhaltavat konservatiiviset tuulet.

– Sitten varmaan jossain vaiheessa heiluri heilahtaa toiseen suuntaan.

Yhtäältä, toisaalta.

Soini hoi! Demokraatti kehui juuri.

Barack Obama on korostanut demokratian merkitystä ja sitä, miten se on suurempi kuin yksi ihminen. Toivotaan ja tehdään työtä, että näin on jatkossakin.

– Vastustajan demonisointi tuhoaa demokratian. Yrittäkää ymmärtää, mitkä asiat ovat terveen yhteiskunnan perusta, Obama sanoi juuri Euroopassa vieraillessaan.

Vielä on länttäkin jäljellä…

Keskustelua aiheesta

valittu_artikkeli02

SDP:n puheenjohtaja Rinne: Britannia tavoittelee nyt ”rusinat pullasta” –ratkaisua, eikä sellaiseen pidä suostua

Kuva: Kari Hulkko

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi blogissaan Britannian Brexit-neuvotteluja.

Rinteen mukaan Ison-Britannian pääministeri Theresa Mayn eilinen puhe Brexitiin liittyen selvensi kansanäänestyksen jälkeistä tilaa merkittävästi. Suomen ja koko Euroopan Unionin osalta Iso-Britannian päätös vetäytyä kokonaan pois sisämarkkinoilta on Rinteestä harmillinen.

”Mayn esitys vapaakauppa-alueesta on ymmärrettävä brittien kannalta, mutta se tuskin vastaa niitä lähtökohtia, joista EU aloittaa neuvottelut. Osapuolet ovat kaukana toisistaan. Edessä ovat vaikeat ja pitkät neuvottelut Britannian ja EU:n välillä.”

Myönteistä Mayn puheessa oli se, että Iso-Britannia haluaa jatkossakin tiivistä turvallisuuspoliittista yhteistyötä EU:n kanssa.

Rinne sanoo, että keskeiseen asemaan neuvotteluissa nousevat EU:n perusvapaudet ja niiden turvaaminen suhteessa Iso-Britanniaan.

”Oleellista on, että EU säilyy yhtenäisenä ja määrätietoisena. Britannia tavoittelee nyt ”rusinat pullasta” –ratkaisua, eikä sellaiseen pidä suostua.”

Rinteen mukaan brittien lähtökohta vapaakauppa-alueesta tarkoittaa käytännössä sitä, että britit haluavat pääsyn sisämarkkinoille ilman EU:n jäsenyyteen kuuluvia velvoitteita tai jäsenmaksuja.

”Myönteistä Mayn puheessa oli se, että Iso-Britannia haluaa jatkossakin tiivistä turvallisuuspoliittista yhteistyötä EU:n kanssa. Eurooppaa viime vuosina koetelleet terroristi-iskut ovat entisestään korostaneet yhteistyötä tällä sektorilla. Terrorismin ja vastaavan muun rajat ylittävän rikollisuuden torjunta ja tekijöiden kiinniottaminen vaativat laaja-alaista ja tiivistä yhteistyötä kunkin maan turvallisuusviranomaisten välillä.”

Orpo KL:ssä: Nykyisillä keinoilla ei päästä hallituksen asettamaan 72 prosentin työllisyysasteeseen

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Kokomuksen puhenjohtajan valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan lisäleikkauksista voidaan luopua, jos kevään budjettiriihessä pystytään tekemään lisää työllisyyttä parantavia uudistuksia.

Lisäleikkauksista voidaan luopua, jos kevään budjettiriihessä pystytään tekemään lisää työllisyyttä parantavia uudistuksia, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) Kauppalehdessä.

Tähän asti Orpo on puhunut 1–2 miljardin euron lisäleikkaustarpeesta.

Hallitus valmistelee huhtikuun budjettiriihessä muun muassa lisätoimia paikallisen sopimisen vauhdittamiseksi.

– Jos pystymme kevään budjettiriihessä tekemään lisää työllisyyttä parantavia uudistuksia ja ne tuovat kestävää kasvua, meidän ei tarvitse leikata, vaikka emme olisi työllisyystavoitteessa, sanoo Orpo Kauppalehdessä.

Orpon mukaan nykyisillä keinoilla ei päästä hallituksen asettamaan 72 prosentin työllisyysasteeseen.

Veronmaksajat: Keskituloinen perhe maksaa yli neljä tonnia enemmän veroja Jämijärvellä kuin Kauniaisissa

Kuva: Roope Permanto

Suomen kunnista kirein verotus on Jämijärvellä Satakunnassa, käy ilmi Veronmaksajien selvityksestä. Jämijärven kunnallisveroprosentti on 22,5 ja kirkollisvero 1,85 prosenttia.

Kevyin verotus Manner-Suomen kunnista on perinteisesti Kauniaisissa. Siellä on 17 prosentin kunnallisvero ja prosentin kirkollisvero.

Selvityksen mukaan keskituloinen palkansaajaperhe maksaisi Jämijärvellä vuodessa runsaat 4 500 euroa enemmän kuin Kauniaisissa.

Maakuntakeskuksista kovimmin verottavat Kokkola, Seinäjoki ja Kajaani. Selvästi kevyin verotus maakuntakeskuksista on Helsingissä.

– Kunnallista verotusta vertailtaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että asumismenot ovat Helsingissä korkeat. Jos verotus Helsingissä kiristyisi, pääkaupungin kalleus korostuisi entisestään, selvityksen laatinut Veronmaksajien ekonomisti Leena Savolainen muistuttaa Veronmaksajien tiedotteessa.

Keskustelua aiheesta

Nyt tuli ministeriarvio: ”Venäjä ei parhaillaan uhkaa Suomea sotilaallisesti”

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan Venäjä ei uhkaa Suomea sotilaallisesti ”parhaillaan”.

”Etenkin Krimin valtauksen jälkeen Venäjä on alkanut pelottaa monia suomalaisia, ja pelolla myydään iltapäivälehtiä. Suomalainen voi kuitenkin nukkua yönsä hyvin.”

Niinistö kirjoittaa asiasta blogissaan Iltalehdessä.

”Uhka kun on perinteisen määrittelyn mukaan yhtä suuri kuin kyky kertaa tahto. Kykyä Venäjällä kiistatta on, mutta tahtoa uhata Suomea en ole Venäjän poliittisessa nykyjohdossa havainnut.”

Niinistön mielestä Suomen puolustus on kohtuullisessa kunnossa.

”Pohjois-Itämerellä lisääntynyt sotilaallinen aktiviteetti kuitenkin antaa syytä huoleen, sillä sen myötä riskit onnettomuuksille ja tahattomille eskalaatioille ovat kasvaneet. Tähän liittyvät myös niin sanotut pimeät eli ilman transponderia ja lentosuunnitelmia suoritetut lennot, jotka saattavat aiheuttaa vaaraa myös siviililentoliikenteelle.”

Niinistö sanoo, että Suomen puolustus pohjoisessakin nojaa siihen, että koko maamme uskottavasta puolustuksesta huolehditaan.

”Tähän pyritään muun muassa valmisteilla olevilla strategisilla hankkeilla, joilla 2020-luvulla korvataan meri- ja ilmavoimien vanhenevaa kalustoa. Myös maavoimien suorituskykyä kehitetään määrätietoisesti.”

Sipilä löysi Mayn puheesta hyvää muttei juurikaan mitään yllättävää

Britannian pääministerin Theresa Mayn puhe ei sisältänyt suuria yllätyksiä, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) blogissaan.

Sipilän mukaan Suomen kannalta keskeistä puheessa oli, että May ilmaisi Britannian valmiuden edistää ja ylläpitää maansa ja EU:n välisiä kauppasuhteita.

Sipilä korostaa, että maa on Suomelle tärkeä kauppakumppani, ja tiiviiden kauppasuhteiden säilyminen on todella tärkeää.

Sipilä muistuttaa Eurooppa-neuvoston hyväksyneen kesällä, että yksittäisen jäsenmaan on kyettävä sitoutumaan jokaiseen unionin neljään vapauteen, joita ovat ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus.

– Britannia ei ollut halukas hyväksymään tätä kokonaisuutta. Se valitsi toisen tien. Tämä tie johdattaa maan EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle.

Sipilä pitää myönteisenä myös sitä, että May korosti Britannian pysyvän tiiviisti mukana EU:n rintamassa turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä ja terrorismin torjunnassa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta