D-analyysit

Kommentti: Niinistö teki puolueiden elämästä vaikeaa

Lehtikuva
Politiikka

Johannes Ijäs

Toimittaja

Sauli Niinistö voitti ylivoimaisesti presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella.
Lehtikuva
Politiikka

Johannes Ijäs

Toimittaja

Sauli Niinistö voitti ylivoimaisesti presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella.
Lehtikuva
Politiikka

Johannes Ijäs

Toimittaja

Sauli Niinistö voitti ylivoimaisesti presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella.

Ensin kerrot vähän ennen vaaleja hivenen epämääräisesti, että sidot kannatuksesi Matti Vanhasen menestykseen. Sen jälkeen juuri ennen ennakkoäänten julkistamista kerrot, että tulkinta on väärä etkä olekaan Vanhasen takana.

Lopullisten vaalitulosten selvittyä kerrot, että tavoittelet jatkokautta keskustan puheenjohtajana. Tämä siis presidentinvaalipäivänä, jotta asia ei juuri saisi julkisuutta. Tehdään näistä vaalit, nimittäin keskustan puheenjohtajavaalit!

Tällaista kuviota keskustan viestintäosasto tuskin alun perin kirjoitti, mutta niin vain se toteutui. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) harkitsematon yritys kytkeä puoluepolitiikka presidentinvaaleihin oli niitä harvoja, joita lajissaan nähtiin. Ja huonosti kävi. Vanhanen kenties jopa menetti kannatusta. Saattoipa Sipilän touhu pelata kunniapuheenjohtaja Väyrysen pussiin, jonne keskustan piti vähiten pelata.

Kun köyhää ja työtä vailla olevaa kansanosaa aktiivimallilla kyykyttänyt Sipilä siirtyi näyttävästi Vanhasen taakse, kyseessä oli Vanhaselle jonkinlainen viimeinen kuolemansuudelma. Sitä Väyrynen yritti överillä populismilla hyödyntää. Väyrynen lupasi tulevasta presidentinpalkkiostaan rahaa Heikki Hurstille. Hursti piti tätä heidän työllään ratsastamisena.

Puolueet saivat 30 prosentin tuen.

Keskustan tavoin myös muut eduskuntapuolueet havaitsivat kirvelävästi, että nämä eivät olleet puoluevaalit vaan aika lailla puhtaasti henkilövaali. Niinistön karisma, mutta myös ulkopoliittiset taidot purivat. Ja olihan hänelle kaikki kuin tarjottimella. Suomen 100-vuotisjuhlat toivat alustan kiertää maakuntia ja kutsua valtionpäämiehiä piskuiseen valtioomme.

Vaikka Niinistön piti muka aloittaa kampanjansa vasta bileiden tauottua, hän kävi sitä käytännössä pitkään ja hartaasti juhlavuoden aikana. ”Loppukirin” aikana kokoomusaktiivien tehtäväksi jäi kyllä taustalla järjestellä Niinistön asioita, mutta muutoin rooli oli lähinnä pitää naamat kiinni, jottei kampanja mene kiville.

Kun ynnää yhteen Niinistön ja Väyrysen, eli valitsijayhdistysten ehdokkaiden äänisaldot, puolueiden ehdokkaat saivat äänistä noin 30 prosenttia. Karmean vähän. Niinistö teki oivan ja omalta kannaltaan oikean taktisen vedon hylätessään kokoomuksen ja lähtiessään valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi.

Puolueiden ja vaalien ideologisten linjojen hahmottumisen kannalta toiminta oli tukahduttavaa. Myös monien muiden ehdokkaiden ja puolueidenkin tehtäväksi jäi yritys häivyttää omien ehdokkaidensa puoluetaustaa kokoomuksen tavoin, ainakin vihreiden osalta tästä käytiin julkita keskusteluakin. Kuvaavaa oli, että kokoomuksen ilmoittautuessa Niinistön kansanliikkeen taakse, jäi puheenjohtaja Orpon (kok.) osaksi lukea puoluevaltuustolle Niinistön meili, jonka hän oli suvainnut paikalle vaivautumatta lähettää.

Ehdokasasettelu eduskuntavaalienkin keskiössä?

Puhuva on myös puheenjohtaja Petteri Orpon tviitti vaalitulosten selvittyä. Sen mukaan kokoomus oli se, joka LÄHTI Niinistön taakse. Ja miksi lähti – Orpon mukaan ”koska ehdokas oli niin hyvä”.

Politiikka henkilöityy, vaalit henkilöityvät. Puolueitten arvoja ja ideologiaa on tällaisessa maailmassa yhä vaikeampi hahmottaa. Tavallansa Niinistö teki karhunpalveluksen puolueille ja puoluepohjaiselle demokratialle – tai sitten tuli vain konkretisoineeksi ilmiön. Virtaus on toki kaikkea muuta kuin vain suomalainen.

Vaikka nyt vaalit irrottautuivat puoluepolitiikasta, ei se tarkoittane mitään puolueiden kannatukselle eduskuntavaaleja ajatellen. Kokoomus ei saane hyvää kannatukseensa Niinistön siivellä. SDP tai keskusta eivät menettäne tukeaan.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen sanoitti asiaa eilisessä myöhäisillan tviitissään aika osuvasti.

”Näissä vaaleissa vanhat kansanliikkeet Keskusta ja SDP olivat kyllä liikkeitä ilman kansaa. Tulos vahvistaa sitä kehitystä, että vaaleissa kuin vaaleissa ehdokas merkitsee puoluetta enemmän. Siksi ehdokasasettelu on tulevien eduskuntavaalien lopputuloksenkin kannalta keskiössä”, Räsänen kirjoitti.

Ehkä vaalianalyyseissä ei kannatakaan keskittyä nyt lillukanvarsiin, vaan on isomman yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun paikka, joissa myös puolueiden roolia on arvioitava uudelleen.

”Ei kyetty horjuttamaan.”

Toinen piirre vaalien henkilöitymisen ohella on se, että kyseessä olivat todellakin aivan oikein vaalit, joissa mitattiin nimenomaan ehdokkaiden ulkopoliittista osaamista. Maailman epävakaa tilanne on nyt sellainen, että se käy hyvin yksiin maamme perustuslain kanssa. Perustuslain mukaanhan tasavallan presidentin tehtävänä on nimenomaan ulkopolitiikan johtaminen.

Vaikka ehdokkaat yrittivät ottaa sisäpoliittisia teemoja keskusteluun, muun muassa aktiivimallin, ei sekään juuri hetkauttanut Niinistön kannatusta. Sote-keskustelu taasen ei lähtenyt lainkaan presidentinvaaleissa lentoon, vaikka aihe sinänsä on maamme kannalta hyvin merkityksellinen ja presidentinkin olisi syytä siitä keskustelua käydä. Koska sisäpoliittinen keskustelu jäi vaisuksi, tarkoittaa se samalla sitä, että presidentin rooli niin kutsuttuna arvojohtajana jäi näissä vaaleissa taka-alalle. Nyt valittiiin nimenomaan ulkopolitiikan johtajaa ja suosittua hahmoa.

Keskustan ehdokas Matti Vanhanen tiivisti hyvin ja vähän epäuskoisenakin Niinistön ylivoimaa. Kuulosti kuin Vanhanen olisi törmännyt puolentoista vuoden kampanjansa aikana ylitsepääsemättömään seinään.

– Kuitenkin seitsemän ehdokasta erilaisilla teemoilla ja kampanjoilla haastoi Niinistöä omien perinteisten kannattajiensa edessä, eikä Niinistöä kyetty horjuttamaan, Vanhanen totesi Demokraatille eilen Säätytalossa hämmentyneen oloisena.

Hän aprikoi myös, että Niinistöllä ”on jokin persoonakohtainen kontakti äänestäjiin, eikä siinä ei ole ketään välissä”. Voi olla näinkin, mutta varmasti vallitsevassa tilanteessa on haettu ennen kaikkea jatkuvuutta ja kenties myös auktoriteettia.

Niinistön 80 prosentin lähtökannatus oli myös niin iso, etteivät ehdokkaat senkään vuoksi halunneet lähteä rikkomaan välejään jatkokauden todennäköisesti saavaan presidenttiin. Kiinnostavin jännite vaaleissa olikin lopulta Niinistön sisäinen jännite eli se, menettääkö hän vaalitenteissä hermojaan. Tällä kertaa ne pitivät. Median hyväntahtoisuutta taasen oli selittää leikinlaskuksi Niinistön lipsautus siitä, ettei toista kierrosta tule.

Haatainen nosti aiheet esiin.

Entä SDP. Toiselle kierrokselle ei päästy, se on kova pettymys. 3,3 prosentin kannatus ei hyvältä näytä. Tuula Haatainen teki kuitenkin nousevan kampanjan. SDP:n erilaisten sisäisten vaiheiden jälkeen se jäi kuitenkin melko lyhyeksi. Haatainen otti ja kantoi vastuun mallikkaasti.

Viimeisissä televisiotenteissä Haatainen alkoi olla elementissään, saaden erinomaisia arvioita muihin ehdokkaisiin nähden.

Myös se on todettu muualtakin kuin SDP:n piiristä, että Haatainen oli ehdokkaista se, joka nosti tärkeitä aiheita keskusteluun. Näitä oli esimerkiksi laaja käsitys ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamisesta. Siihen kuuluu esimerkiksi YK:n roolin korostaminen, ilmastonmuutokseen vaikuttaminen, tyttöjen ja naisten tasa-arvon parantaminen ja ylipäänsä eriarvoistumista vastaan taisteleminen. Myös aktiivimallista keskusteltiin Haataisen aloitteesta.

Vaikka feministisessä ulkopolitiikassa on kaikki paikallaan, varmasti on myös niitä, jotka kysyvät, olisiko tälle kaikelle pitänyt keksiä jokin toinen nimi, puhua vaikkapa vain laajennetusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ehkä, ehkä ei, samalla olisi menetetty myös särmää kampanjasta. Juupas-eipäs -väittely tästä lienee lopulta turhaa ja kehällistä.

Nyt ei ole varaa kadottaa otetta.

Puolueen kannalta on hyvä merkki, että viime aikoina SDP:n esillä pitämien sisäpoliittisten teemojen ohella myös sen esiinnostamat ulkopoliittiset teemat puhuttelivat, vaikka vallitsevassa tilanteessa tämä ei kannatuksena realisoitunutkaan.

SDP:n on syytä perata ja käydä kriittinen keskustelu presidentinvaaleista nopeasti ja suunnata sen jälkeen katse tuleviin vaaleihin. Niitä onkin luvassa peräti kolmet pikatahtia. Haataisen kampanjasta on otettava kaikki se hyvä irti, mitä matkaan jäi. Liika vatvominen ei tilannetta muuta. Fokuksen on pysyttävä hyvässä ja tiukassa oppositiopolitiikassa. Siinä on nyt kelpo ote, jota ei ole varaa kadottaa.

Jos ulkopolitiikassa ja presidentinvaaleissa vaadittiinkin jatkuvuutta, sisäpolitiikassa saattaa olla edessä muutos, kun hallituksen eriarvoistavalle menolle halutaan loppu. Niinkin voi käydä, että nyt yltä päältä henkilövaalien jälkeen eduskuntavaaleissa hahmottuvatkin jälleen uudella tavalla ideologiset linjaerot. Aihetta saattaisi olla.

Joka tapauksessa seuraavatkin kuusi vuotta ja tämän ja tulevan hallituksen ajan presidenttimme on henkilö nimeltään Sauli Niinistö.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat