D-analyysit

Kommentti: Nopeasti läpijuostuja näennäisiä budjettivääntöjä seurasi hymistelevä yksituumaisuus hyvästä suunnasta

Lehtikuva
Toimituksen kommentit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Lehtikuva
Toimituksen kommentit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Lehtikuva
Toimituksen kommentit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Hallituksen budjettiriihi alkoi ja päättyi nopeammin kuin kertaakaan oman työurani aikana eli jostain 2000-luvun alkupuolelta.

Hallitus piti päätösinfonsa ihmeellisen aikaisin, jo kello 13 alkaen, tänään torstaina. Viime vuosina tiedotustilaisuudet ovat tahtoneet alkaa kuin kirottuna myöhään iltapäivällä tai iltasella, siis juuri siten, että pienessä poliittisessa lehdessä on ollut niihin mahdollisimman hankala varautua.

Joten kiitos kai siitä, että info pidettiin nyt jo pian puolenpäivän jälkeen. Olisi voinut jopa olettaa, että edellisten vuosien kaava olisi toistunut vaikka sitten hallituksen tarpeesta esittää ulospäin erimielisempää kuin todellisuus oli. Tiedättehän: ettei näyttäisi siltä, ettei mistään tarvinnut vääntää.

Tämänsyksyisiä nopeasti läpijuostuja näennäisiä vääntöjä selittänee muutama seikka.

Ensinnäkin Sipilän hallitus kipuili väkevästi kesällä perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, jonka huipennuksena perussuomalaiset lensivät hallituksesta kuin leppäkeihäs ja puolueesta irtautuneet panivat oman eduskuntaryhmän pystyyn ja tarrautuivat ministerinpaikkoihinsa, keillä niitä oli, kuin liimaan. Tämän selkkauksen jälkeen oli selvää, ettei uusilla Sinisillä ollut enää todellisia reunaehtoja yhtään millekään.

Toisaalta Turun äskettäiset ja edelleen kaikkien mielessä olevat puukotukset kasvattivat hallituspuolueidenkin yhteistä näkemystä turvallisuuden ensisijaisuudesta.

Kolmanneksi Suomen talous puuskuttaa pitkään jatkuneen taantuman jälkeen myötätuulessa, joten uusiin suuriin kiristyksiin ei ollut nyt tarvetta.

Oppositiolle, myös SDP:lle hallituksen budjettiesitys on haaste. Hallitus ainakin pyrkii edistämään monia sellaisia asioita, joihin oppositiokin on kannustanut. On perhevapaauudistusta ja yritystukien uudelleenarviointia.

Totta kai vasta tulevaisuus näyttää, tuleeko hyvistä aikomuksista koskaan sellaisia konkreettisia tuloksia, jotka ovat toivottavia. Näitä suunnitelmia ja selvityksiä opposition on seurattava tarkasti ja kriittisesti.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat