Teos on ennalta-arvattava kertaus puolueen kansallismielisestä, EU- ja maahanmuuttovastaisesta populismista soinismeja tai uhriutuvaa valtamedian kritiikkiä unohtamatta.

Koska kyse on populismista, ideologinen ydin, se mitä ajatuspajalta voisi odottaa, sotkeutuu tämän tästä retoriseen suohon. Teos on tulvillaan yliampuvia yksinkertaistuksia.

Suomen perustan toiminnanjohtajan Simo Grönroosin sanoin “länsimaat ovat ennennäkemättömän alennustilan vallassa mutta toivoa on näkyvissä”. Toivoa edustavat Grönroosin maailmassa brexitin ja Donald Trumpin kaltaiset ilmiöt, globalisaation ja EU:n rapautuminen sekä fantasia kansallisvaltioiden uudesta keväästä.

Ehkä kannatusromahduksesta ja lähestyvistä kuntavaaleista johtuen julkaisussa on avointa kritiikkiä myös nykyisiä hallituskumppaneita kokoomusta ja keskustaa kohtaan. Se, että ps lyö vasemmistoa ja vihreitä ei ole uutinen. Ei, vaikka dosentti Arto Luukkanen on kaivanut argumenttinsa paikoin kirjaimellisesti Neuvostoliitosta.

Mutta keskustan “suoran toiminnan osaston” “häivehävittäjämäinen” toiminta, joka aiheuttaa kohteeseen päästessään “massiivista tuhoa” tai “Häkäpönttö-Sipilän” vakuutuskuoria kätkevä “pimeä komero” ovat osoituksia siitä mikä tiedetään perussuomalaisille hyödylliseksi. Keskustan laumassa on lampaita, jotka ovat joskus seuranneet perussuomalaisia.

Timo Soini on kirjoittanut kirjan esipuheeksi tyylinsä mukaisen miehisen kliseen. Esipuheellaan puoluejohtaja Soini tulee siunanneeksi avoimesti EU-vastaisen pamfletin ja ilmeisesti unohtaa olevansa Suomen ulkoministeri vaikka mainitsee sen tekstissään.

Soinin mukaan perussuomalaisissa on sekä voiton että tuhon ainekset, mihin on ainakin jälkimmäisen osalta helppo yhtyä.

“Tämä puolue antoi opin. En anna periksi. En koskaan, en milloinkaan, enkä mistään syystä”, Soini paaluttaa.