Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Perussuomalaisten puheenjohtajakisassa politisoidaan lapsia

Keskiviikkona aamulla Yleisradio julkaisi jutun, jossa hallituspuolue perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho raotti kotialbumiaan. Lukijat saattoivat katsella nuorta asepukuista Terhoa rauhanturvatehtävissä. Lukijat näkivät myös kuvan, jossa isä-Sampo kannattelee sylissään muutaman kuukauden ikäistä Lea-tytärtä, joka on kuvatekstin mukaan hiljattain kastettu kristilliseen uskoon.

Kun aamu kääntyi iltapäiväksi, luvassa oli seuraava perussuomalaisten puheenjohtajakisaan liittyvä perheuutinen. Tällä kertaa Suomen Kuvalehti kertoi meille uusia tietoja europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon lapsiluvusta. Halla-aholla on lehden mukaan avioliiton ulkopuolinen lapsi helsinkiläisen naisen kanssa.

Melko pian Suomen Kuvalehden jälkeen sitaattiuutisen julkaisivat Halla-ahon perhetilanteesta myös hallituspuolue keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa ja hallituspuolue kokoomuksen Verkkouutiset.

Perussuomalaisten arvokonservatiivit jäsenet, yritääkö joku lähettää teille terveisiä?

Uutiset ilmestyivät keskiviikkona, enkä osaa sanoa liittyvätkö ne toisiinsa muuten kuin aiheensa perusteella. Sattumalta 24. toukokuuta, runsas kaksi viikkoa ennen perussuomalaisten puheenjohtajavaalia, molempien pääkandidaattien lapset ovat uutisissa. Toinen heistä on syntynyt avioliitossa, toinen avioliiton ulkopuolella.

Iltalehden Tommi Parkkonen tviittasi, että Halla-aho -uutista olisi tarjottu myös hänelle Sampo Terhon “hyvin läheisestä” lähipiiristä.

Sampo Terho on jyrkästi kiistänyt Parkkosen väitteen ainakin omalta osaltaan ja vaatii välitöntä oikaisua.

Perussuomalaisten arvokonservatiivit jäsenet, yritääkö joku lähettää teille terveisiä?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE