Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Sipilästä tulossa kokenein puheenjohtaja, mutta miten käy hallituksen?

Timo Soini jatkaa puheenjohtajana, kesään.

Timo Soinin lähtöä perussuomalaisten johdosta on tänään hämmästelty pyhäpäivän rauhassa niin kodeissa ja kuppiloissa kuin somessa ja kolumneissa. On selvää, että maisterisjätkän taival ja puolueen kasvattaminen takiaispuolueista jytkyyn jää poliittiseen historiaan.

Miten kaikki tästä jatkuu, on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Säilyykö entinen vennamolainen puolue kohta enää soinilaisena puolueena vai lähteekö se kulkemaan eri suuntaan? Soinia on yhtäältä moitittu siitä, että hän sallii voimakkaan maahanmuuttovastaisuuden puolueensa sisällä – toisaalta on katsottu, että hänen johtamansa puolue on ikään kuin miedontanut ja moderoinut sitä maassamme.

Miten asiat kulkevat jatkossa, selviää viimeistään kesän korvalla. Tuleeko perussuomalaisista selkeästi vain maahanmuuttoasioihin keskittynyt puolue. Hajoaako puolue? Hajoaako hallitus? Tämä riippunee paljon siitä, kuka on Soinin seuraaja. Jos Jussi Halla-ahosta tulee puheenjohtaja, on vaikea nähdä, miten hänen ja hallituksen intressit olisivat sovitettavissa yhteen.

Puolueen oma yhtenäisyyskin on koetuksella. Soinin Plokissa kuultu eroilmoitus oli voimakas katsaus puolueen vennamolaisiin juuriin ja tietenkin vetoomus myös samanhenkiseen kenttäväkeen, ettei puheenjohtajavaalissa jäätäisi katsomoon.

Luopuvan vaikeat kuntavaalit.

Soinin lähtö on siinä mielessä yllättävä ja tyylikäskin, että hän poistuu juuri silloin kun hänen jatkoaan vähän joka paikassa, kenties vahvemmin kuin enää muutamiin vuosiin, toivottiin. Voimakkaimmin häntä jäänevät kaipaamaan hallituskumppanit keskusta ja kokoomus sekä myös suurin osa puolueen eduskuntaryhmää.

Kovin kauas Soini ei tosin itse olisi lähdössä. Hän haluaa jatkaa ulkoministerinä niin paljon, että järjesti tämän päivän tiedotustilaisuutensakin lentokentällä. Taitavaa.

Lisää aiheesta

Taitavaksi on arvioitu myös sitä, että Soini päätti kertoa erostaan juuri ennen kuntavaaleja. Näin ollen häntä yksin ei voitaisi syyttää häämöttävästä kuntavaalitappiosta. Nyt Soinin on kuitenkin vedettävä vaalirekeä puheenjohtajatentteineen, mikä on luopuvalle vaikea tehtävä. Se ei ole myöskään puolueelle otollinen tilanne. Tosin samanlaisessa tilanteessa on myös vihreiden puheenjohtajuuden puolueen sääntöjen takia jättämään joutuva Ville Niinistö.

Soini saattaa laskea, että hän saa ansiokkaan päivätyön tehneenä ja lopulta luopumaan ymmärtäneenä jonkinlaisia nostalgia- ja kiitosääniä. Tämä ei ole todennäköistä varsinkaan, jos tai kun puolue taustalla huteroituu käydessään repivää puheenjohtajavaalia eikä tulevasta linjasta ole tietoa.

Terhosta niin pj- kuin presidenttiehdokas?

Puolustusminiteri Jussi Niinistö esitti tänään Ilta-Sanomissa kummallisen ajatuksen. Hänen mukaansa pitäisi pohtia, olisiko kuntavaalitenttejä syytä delegoida joillekin muille kuin Soinille. Eli ikään kuin kuntavaalien sisällä olisi samalla perussuomalaisten puheenjohtajakilpailuun osallistuville julkisia näyttöpaikkoja. Ajatuksessa ei ole tietenkään mitään järkeä.

Ehkä se kertoo enemmän siitä, että Niinistöllä on vahva toive, että Sampo Terhosta tulisi puolueen uusi puheenjohtaja. Jussi Niinistön mukaan puheenjohtajan pitäisi olla myös presidenttiehdokas, toisin sanoen Sampo Terho tavoittelisi ensi kesän puoluekokouksessa niin puolueen puheenjohtajuutta kuin presidenttiehdokkuuttakin.

Näin voi hyvinkin käydä, sillä Jussi Niinistö on halunnut olla sektoriministeri. Hän on keskittynyt puolustusministerin sarkaan eikä ole lähtenyt lainkaan yleispolitikoimaan. Tosin on veikkailtu sitäkin, että Niinistö olisi ystävyksistä se, joka lähtisi presidenttikisaan.

Jussi Niinistön ja Sampo Terhon puheenjohtajuusaikeista kuullaan jo huomenna. Kansanedustaja Leena Meri on jo ilmoittautunut. Jussi Halla-aho pitää omaa puheenjohtajuustaistoon lähtöään yhä hyvin todennäköisenä.

Kuuluva ääni.

Soini ei lähde tässä vaiheessa kertomaan, kuka olisi hänen suosikkiseuraajansa. Hän sanoi, että hänellä on yksi ääni, joka voi olla kuuluvakin.  Hänen “kuuluva äänensä” lienee kaikille selvä ennen kuin hän ehtii suutaan avaamaankaan. Ainakaan Halla-ahoa hän ei tue. Ääni menee Terholle.

Hallitus lähtee vaikeista olosuhteista kuntavaaleihin ja sen jälkeen siirtämäänsä puoliväliriiheen. Luvassa saattaa olla puolivälikriisi. Perussuomalaisten tilanne tuo lisää hankaluutta.

Talouslinjastakaan ei ole selkoa ja sote-valinnanvapautta yritetään ajaa maaliin siihen vauhtiin, että voi käydä niin kuin monelle hiihtäjälle Lahden loppusuoralla, kaatuminen.

Ajat muuttuvat. Soini on ollut ylivoimaisesti kokenein eduskuntapuolueiden puheenjohtajista. Monissa puolueissa kasvot ovat vaihtuneet. Kesän jälkeen kokematon yrittäjä Juha Sipilä onkin yhtäkkiä kokenein ja pisimpään palvellut puheenjohtaja. Jos on.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE