Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kommentti: Teloitukset ja raha on huono yhdistelmä – Rahapaja mokasi

Punavankeja Tampereella keväällä 1918.

Pian sata vuotta täyttävän Suomen orastavia juhlallisuuksia on hallinnut 1940-luvun sotahistoria. Kansakuntaa yhdistänyt traumaattinen sota päättyi torjuntavoittoon, itsenäisyys säilyi. Kun kaikki hävisivät ja voittivat, suomalaisilla on yhteinen kertomus mitä muistella.

Sata vuotta sitten tilanne Suomessa oli dramaattisesti jakautuneempi. Itsenäisyyden alkutahdit poikkesivat kaikesta muistelemisen arvoisesta siinä määrin, että niiden kertaaminen on herkkyydessään kuin hapuilua heikoilla jäillä, yksin pimeässä.

Hapuilusta on saamassa osansa Suomen Rahapaja, joka löi juhlakolikkoonsa kuvan punavankien teloituksesta keväällä 1918.

Sisällissodan silmitön väkivalta teloituksineen ja vankileireineen ei sovi aiheeksi juhlarahaan muun muassa sen vuoksi, että kansanmurhat eivät luo juhlamieltä eivätkä kohota kansallistunnetta.

Tuntuu uskomattomalta, että kenelläkään on käynyt moinen mielessä vakavasti otettavana vaihtoehtona.

Vuoden 1918 tapahtumista on kirjoitettu erinomaisia tutkimuksia ja kirjoja, mutta aiheen vakavuuteen sopivaa muistamisen tapaa ei ole ihan helppo löytää. Kunnioittamisen rituaalit ovat vakavien aiheiden kuten kuoleman osalta rapautumassa ja muuttumassa.

Muistokivien pystyttäminen ja kirkolliset seremoniat eivät helposti tavoita laajoja kansanjoukkoja eivätkä ihmiset ymmärrä niiden kieltä samalla tavoin kuin ennen.

Lisää aiheesta

Jotakin yleisesti puhuttelevaa tarvitaan tilalle, mutta se jokin ei ole kolikko. Suomen sisällissodassa tuhotulle elämälle ei ole hintaa.

(Korjattu klo 15.31: Poistettu viittaus Tampereen taisteluihin.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE