tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kommentti: Trumpin Twitter-sekoilu jatkuu – ylistää nyt aiemmin lokaamaansa syöpään sairastunutta senaattoria

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia Twitterissä seuraavat saavat päivittäin silmilleen maanista tykitystä ”noitavainoista” sekä vastapuolen ”kieroutuneista” poliitikoista.

Tviittailu synnyttää varmasti harmaita hiuksia myös Trumpin lähipiirissä. Presidentin lausunnot kun tuntuvat usein lonkalta vetäistyiltä muun muassa niistä toistuvasti löytyvien asiavirheiden seurauksesta.

Suosittua Fact Checker (faktan tarkistus) -blogia pitävä Washington Post -lehden toimittaja Glenn Kessler selvitti, että presidentti Trump on esittänyt kautensa ensimmäisen kuuden kuukauden kuluessa 836 harhaanjohtavaa tai väärää väitettä.

Tämä tarkoittaa keskimäärin 4,6 väärää tai harhaanjohtavaa väitettä päivässä. Valtaosan väitteistään Trump on laukaissut ilmoille juuri Twitterissä.

Ahkeraa tviittaamista Trump perustelee kansaan saamallaan suoralla yhteydellä. ”Valheellinen” media ei täten pääse vääristelemään hänen sanomisia. Rivien välistä luettuna Trumpia tuntuu ennemminkin arveluttavan se, menisivätkö hänen usein valheelliset väitteensä median sensuurista läpi.

Mikä suuri epälooginen sotku. Ja paras sellainen.

Trumpin kannattajakunta tuntuu kuitenkin saavan Twitterissä juuri sitä mitä tilaa. Vihdoin joku kertoo suoraan, millä tolalla asiat oikeasti ovat. Poliittinen eliitti saa kyytiä, ja kansa hurraa. Menoa ei tunnu haittaavan edes se, että Trump saattaa kiihkopäissään vaihtaa näkökulmaansa lennosta palvellakseen omia tarkoitusperiään kulloistenkin poliittisten suhdanteiden mukaan.

Tästä saimme esimerkin viimeksi tänään. Trump ylisti tviitissään Vietnamin sodassa vangiksi jäänyttä nykyistä senaattoria John McCainia, joka kertoi palaavansa senaattiin äänestämään syövästään huolimatta. ”Urhea – amerikkalainen sankari” Trump näpytteli älylaitteellaan kuvaillessaan McCainia ja lähetti tviitin maailman luettavaksi.

Patrioottisuudessa ei sinänsä ole mitään uutta valkoisessa talossa, varsinkaan presidentin edustaessa republikaanista puoluetta. Trumpin aikaisempien lausuntojen valossa ylistystä voidaan kuitenkin pitää kummallisena.

Vuonna 2015 hän nimittäin solvasi ”amerikkalaista sankariaan” toteamalla ”ettei hän ole mikään sotasankari”. Trumpin mukaan McCainia on ”pidetty sotasankarina sen vuoksi, että hän jäi vangiksi. Minä pidän ihmisistä, jotka eivät jääneet vangiksi”.

Trumpin tviittailusta ei voi ollakaan kuin yhtä mieltä. Mikä suuri epälooginen sotku. Ja paras sellainen.

Kommentti: Kuinka Paavo Lipponen veti maton SDP:n presidenttiehdokkaan alta ja kuinka Antti Rinne ei

Kuva: Kuvankäsittely Emilie Uggla

Entisen pääministerin ja SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen kirjoitus viime viikonlopun Hufvustadsbladetissa herätti odotetunkaltaista kiinnostusta eräissä toimituksissa. Ruotsinkielinen teksti oli otsikoitu raflaavasti ”Rötmånadens sensationer intresserar inte medierna” eli jokseenkin ”Mätäkuun sensaatiot eivät kiinnosta mediaa”.

Neljän palstan kirjoituksensa aluksi Lipponen sivuaa politiikan tapahtumia 2000-luvulla ja muistuttaa muun muassa siitä, kuinka porvaripääministerit toisensa ovat jättäneet tehtävänsä etujassa ja miten Matti Vanhasen toinen hallitus aiheutti 2000-luvun pahimman taloudellis-poliittisen epäonnistumisen yhdessä radikalisoituneiden työnantajien kanssa.

Hbl:n sunnuntainumeron debattisivun pääjuttua siteerasi kokoomuksen pää-äänenkannattaja Verkkouutiset, joka varmaankin sattumalta nosti esiin vain tekstin toisen puoliskon. Siinä entinen pääministeri Lipponen sivaltaa hänelle ominaisella kirjoitustyylillä ihmettelevänsä, ”miten huonosti informoituja sopulijournalistit, jopa presidenttiehdokkaat, ovat menestyksestä, jota presidentti Sauli Niinistön ja presidentti Vladimir Putinin tapaaminen Savonlinnassa oli Suomelle”. Samalla Lipponen sanoo, että ulkopolitiikkaa Niinistö on hoitanut hyvin.

MTV:n Jussi Kärki puolestaan tulkitsi omassa kommentissaan, että ”Lipponen veti maton alta SDP:n ehdokkaalta – Niinistöä kehuttiin niin, että puna nousee kasvoille”. Samalla Kärki muistutti, että ”jo alkukesästä pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) oli samoilla linjoilla ja pohti SDP:n asettumista Niinistön taakse”.

Sitä Kärki ei varmaankaan sattumalta muistanut, että Tuomioja pohdiskeli asiaa tilanteessa, jossa kukaan ei pyrkinyt SDP:n ehdokkaaksi.

”Mutta onhan se toisaalta hauskaa, että löytyi yksi asia yhdistämään Lipposta ja Tuomiojaa – nimittäin Niinistön kehuminen”, MTV Uutisten talouden ja politiikan toimituksen päällikkö leukaili.

Mitä Lipponen siis oikein sanoi niin, että ”puna nousee kasvoille”?

Tiivistetysti hän kehui Putinin vierailun onnistumista etenkin ympäristöpolitiikan osalta ja sitä, kuinka Niinistö on käyttänyt hyväkseen Suomen ahtaan liikkumatilan kansainvälisessä nykytilanteessa. Lipposen mukaan ”olisi merkityksetöntä yrittää ratkaista kaikki maailman ongelmat tällaisissa keskusteluissa.” Sensaationa Lipponen pitää Niinistön ja Putinin yhteisymmärrystä mustan hiilen päästöistä arktisella alueella.

”Niinistö on myös ymmärtänyt, että Suomi voi käydä dialogia Venäjän kanssa vain länsimaana, lojaalina EU-jäsenenä, joka pysyy EU:n pakotteiden takana”, kirjoittaa Lipponen.

Ja näin puolestaan Kärki:

Tuota hurjemmin ei voi enää mattoa vetää SDP:n presidenttiehdokkaan alta pois”, hän tiivistää kommentissaan.

No, entä mitä Putinin vierailusta on mieltä SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne? Kysyin häneltä heinäkuun lopulla.

”Tämän vierailun yhteydessä arktinen ulottuvuus nousi selkeästi esille. Suomi oikeastaan teki tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Se on erittäin tärkeä avaus.”

”Se mitä sosialidemokraattiset presidenttiehdokkaat ja puoluehallitus ovat asettaneet tavoitteeksi, lähti toteutumaan hyvin Niinistön toimesta. Ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhuminen on tärkeätä. Nyt se johtaa todennäköisesti konkreettisiin toimenpiteisiin.”

”Suomi on kapeassa raossa lännen ja idän välissä tästä näkökulmasta. Näiden (ympäristöasioiden) edistämisellä on globaalia merkitystä.”

Rinne korosti, että Suomen kanta muun muassa Venäjän toimiin Ukrainassa tuli selväksi vierailun aikana.

”Se ei estänyt globaalisti tärkeiden asioiden viemistä eteenpäin Venäjän kansainvälisen oikeuden vastaisesta menettelystä huolimatta. Minusta tilaisuus osattiin käyttää hyvin. Se on juuri sitä sosialidemokraattista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota me haluamme edistää asettamalla oman ehdokkaan.”

Rinteen mukaan Putinin vierailu osoitti sen, että Suomi ja Venäjä ovat joistakin asioista paljonkin eri mieltä, mutta siitä huolimatta isoistakin asioista voidaan puhua sillä tavalla, että niissä voidaan edetä.

”Minusta tämä osoitti, että meillä on kohtuullisen toimivat naapurisuhteet.”

Rinne piti Suomen suhtautumista Itämeren ympäristön tilanteeseen myös järkevämpänä kuin mitä Baltian maista on viime aikoina kuulunut.

”Suomi on selkeästi Euroopan unionin linjoilla liittyen Ukrainan ja Krimin tilanteeseen ja kuitenkin näkee järkevänä pitää yllä toimivia yhteistyösuhteita. Se on toimivien naapurisuhteiden lähtökohta.”

Kuulostaako tutulta?

Kukaan ei ole kirjoittanut, että Rinne veti maton SDP:n ehdokkaan alta. Lipponen sen kuitenkin teki, tulkitsee MTV.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Kun Kekkonen rautahevosen kylkeen kirveen iski

Kuva: Kalevi Keski-Korhonen
Urho Kekkonen.

Veturimiehet ovat ennen tätä päivää olleet lakossa vuonna 1950 – melkein 70 vuotta sitten. Vallassa istui Urho Kekkosen maalaisliittovetoinen porvarihallitus. Veturimiehet halusivat itselleen parempia eläkkeitä, mutta valtiovalta ei suostunut. Alkoi lakko, jonka Kekkosen porvarihallitus yritti nujertaa voimakeinoin.

Veturimiehet kutsuttiin kertausharjoituksiin – ja olisi määrätty töihin. Hallitus kuitenkin veti esityksensä takaisin pikaiseen tahtiin.

 

Höyryveturi tyyppiä Hv-1 nro 554. (Wikimedia Commons)

Pääministeri Urho Kekkosen hallitus ällistyi perin pohjin, kun reserviläiset veturinkuljettajat kieltäytyivät yksissä tuumin lakonalaisesta työstä. Itseasiassa he kieltäytyivät aseista. Noissa kuohuissa oli mukana veturinkuljettaja Pekka Oivio, joka myöhemmin valittiin Verurimiesten liiton puheejohtajaksi ja vielä myöhemmin SAK.n puheenjohtajaksi. Kekkonen perui kertausharjoituskutsun, eikä kieltäytyjille tullut seuraamuksia lainkaan.

Miksei? Toisinkin olisi voinut käydä.

Oivio jäi eläkkeelle SAK:sta 1981. Kuten tappoihin kuului, merkkimiehet haastateltiin työväenlehtiin eläkkeelle lähtiessään. Painelimme SAK:n toimistolle yhdessä Jukka Pääkkösen (Demari) ja valokuvaajan kanssa. Itse edustin Työväen Sanomalehtien Tietotoimistoa (TST).

Oivio äityi muistelemaan vanhoja, eritoten veturimiesten lakkoa. Silloin selvisi, miksi kertausharjoituskutsu peruttiin.

Virkavalta kuulusteli veturimiehiä. Yksitellen heiltä kysyttiin, oliko päätös kieltäytyä aseista ja armeijan määräämistä tehtävistä miehen oma päätös, Oivio muisteli. Vastaus kuului jokaisen suusta, että oli. Jos olisi ilmennyt, että kyseessä oli porukan päätös, olisi seurauksena ollut syyte jopa kapinasta, mutta porukka piti, eikä Kekkonen voinut kuin mitätöidä kutsut.

Kommentti: Yritysjohto rahastaa kaiken mikä irtoaa – jos joku vaan maksaa

Kuva: LEHTIKUVA / LINDA MANNER

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) taisi tehdä viisaasti, kun siirsi valtion omistajaohjausta koskevat asiat elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.). Lintilä on nyt kaulaansa myöten selitysten suossa, kun mediassa viime viikolla kerrottiin Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramon 130 000 euron lisäeläkkeestä.

Lintilä kertoi yllättyneensä Vauramon lisäeläkkeestä. Miksi? Suomen Kuvalehti kertoi eläkkeestä jo viime helmikuussa. Sipilä on hiljaa.

Lintilä sysää syytä tilanteesta valtion omistajaohjausosaston johtaja Eero Heliövaaralle, joka selvitti lisäeläkettä jo maaliskuussa 2016 Finnairin palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Itävuoren kanssa. Lintilän mukaan näistä keskusteluista ei tieto kulkenut tuolloin omistajaohjauksesta vastaavalle pääministerille.

Ihmeellistä Vauramon palkitsemisessa on myös se, että hänet palkittiin lisäeläkkeellä tilanteessa, jossa Finnairin talous ei ollut vielä erityisen hyvässä kunnosa. Vauramon meriittinä Finnairissa oli tuossa vaiheessa lähinnä onnistuneet palkkaneuvottelut työntekijöiden kanssa, joissa useat henkilöstöryhmät tinkivät eduistaan. Eläkkeestä päättänyt Finnairin hallitus ilmeisesti katsoi, että toimitusjohtaja on enemmän palkkansa arvoinen kuin työntekijät.

Monessa pörssiyrityksessä kun palkkioautomaatti toimii, vaikka yritys tekisi tappiota ja osakkeiden arvo laskisi.

Niin tai näin, Finnairin eläkesotku on huono aloitus syksyn työmarkkinaneuvotteluille. Se on jatkoa Helsingin Sanomien viime viikolla julkaistulle selvitykselle, jonka mukaan suurten pörssiyritysten johtajien ja peruspalkansaajien palkkaero on neljässä vuodessa kasvanut yli 23-kertaiseksi.

Kuka muistaa kikyn alkuvääntöä vuonna 2015, kun yritysjohtajat hövelin solidaarisesti lupailivat alentaa palkkojaan yhteisrintamassa palkansaajien kanssa? Ei ole palkanalentajia johtajista löytynyt. Tällä viikolla kerrottiin, että esimerkiksi OP:n toimitusjohtaja Reijo Karhinen (rahapalkka vuonna 2016 noin 754 392 euroa ) lupasi leikata palkkaansa viisi prosenttia, jos kiky syntyy. Ei leikannut. Karhinen selittää asiaa sillä, että kikystä ei tullut riittävän kattava. Asiasta voisi kysyä toista mielipidettä esimerkiksi julkisella alalla työskenteleviltä pienipalkkaisilta naisilta, joiden kesälomarahoista kiky vei 30 prosenttia.

Mutta lopulta median paine vaikutti. Karhinen kertoi tiistaina, että hän sittenkin luovuttaa ylimääräisen 5 prosentin lahjoituksen vuotuisesta peruspalkastaan Helsinki Missiolle.

Helsingin Sanomien selvitys pörssiyritysten johtajien palkankorotuksista jäi osin puolitiehen. Siinä olisi pitänyt huomioida myös hulppeilla palkankorotuksilla ja palkkioilla palkittujen yritysjohtajien työnantajalleen tekemä tulos. Monessa pörssiyrityksessä kun palkkioautomaatti toimii, vaikka yritys tekisi tappiota ja osakkeiden arvo laskisi.

Työntekijöitä patistetaan taipumaan paikalliseen sopimiseen ja tyytymään palkoissaan yritysten palkanmaksuvaraan. Samaa voisi odottaa toimitusjohtajilta – sen sijaan, että ristiin yritysten hallituksissa istuvat toimitusjohtajat päättävät toistensa palkitsemisesta.

Kommentti: SDP – kuin käänteinen kuningas Midas – kaikki, mihin se ryhtyy, ruostuu välittömästi?

Kuva: Jari Soini
SDP:n presidentin esivaalin avaus oli eilen Paasitornissa. Mukana paneelissa Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero. Unto Hämäläinen haastattelee.

Vanha sanonta kuuluu, että toimittaja on sellainen, joka erottaa jyvät akanoista ja julkaisee akanat. Tänä kesänä tämä on tuntunut pitävän entistä enemmän paikkansa, kun on seurannut mediassa käytävää keskustelua presidentinvaaleista ja niiden asemiin ajosta.

Erityisesti tikunnokkaan on nostettu SDP ja keskustelu puolueen ehdokkaasta. Ensin ihmeteltiin puolueen suunnatonta hätää ja kiirettä löytää sopiva ehdokas. Ja kun niitä sitten löytyi – yllättäenkö? –  peräti kolme, alkoi vähättely. ”Nämä ovat joka tapauksessa statisteja”, meille kerrottiin. Ihan statisteilta kukaan kolmesta ei näyttänyt SDP:n torstaisessa paneelissa.

Tottahan se on, että SDP on käynyt keskustelua ehdokkaastaan pitkään ja hartaasti. Jopa sellaista on pohdittu, lähinnä konkareiden suulla, että puolue menisi suosiolla istuvan presidentin taakse, koska tämän kannatus on niin suurta.

Kunnioitettavien konkareiden kanta lieneekin laskettava ennemmin huumoriosastolle tai ovelaksi tavaksi savustaa ehdokkaat koloistaan. Konsti kuitenkin tepsi.

Takaisin asiaan.

Se, että osa mediaa, varsinkin Yleisradio ja iltapäivälehdet ovat kunnostautuneet SDP:n vähättelyssä ei ole uutinen. Jo Paavo Lipponen aikoinaan kutsui sitä kaunajournalismiksi. Eikä ihme. Kaikki, mitä SDP tekee, menee joidenkin medioiden mukaan metsään ja on vähintäänkin hössötystä, jollei vallan panikointia. SDP on tämän medianosan mukaan kuin käänteinen kuningas Midas: kaikki, mihin puolue koskee, ruostuu välittömästi. Ehdokaskeskustelun avoimmuuskaan ei ole tehnyt vaikutusta, vaan se on tulkittu panikoimiseksi.

Esimerkiksi SDP:n ensimmäistä presidenttiehdokaspaneelia vähäteltiin Ylellä jo ennen tilaisuutta: ei sinne ketään tule. Toisin kävi.

On ymmärrettävä SDP:n luonteesta ja historiasta jotakin, ennenkuin ryhtyy puhumaan olemattomia tai purkamaan omia kaunojaan julkisuuteen. SDP on perusluonteeltaan kansanvaltainen ja demokraattinen puolue. Ei SDP:ssä asioista päätetä pikkukabineteissa, ei ainakaan sellaisista kuin presidenttiehdokkaista. Se voi näyttää toivottoman hitaalta jahkailulta, missä ei ole päätä eikä häntää. Lopputulos kuitenkin ratkaisee. Ja se voi vielä yllättää kaikki.

Koskaan ei ole jäänyt SDP:ltä ehdokas löytymättä tai tärkeä päätös tekemättä. Onpa prosessi tuottanut kolme tasavallan presidenttiäkin peräkanaa, mikä on lyömätön Suomen ennätys.

Hidasta, jahkailevaa, pitkästyttävää veivausta sanotaan demokratiaksi.

 

Kommentti: Presidenttipeliin lisää kierroksia jo tänään, Porin äänikuningatar valmiina keskustelujen hämmentäjäksi

Kuva: Arja Jokiaho
SDP:n presidenttiehdokaskiertue käynnistyy torstaina Helsingissä. Sirpa Paatero, Tuula Haatainen ja Maarit Feldt-Ranta kohtaavat Paasitornissa.

SDP:n presidenttiehdokkaaksi tarjolla olevien Maarit Feldt-Rannan, Tuula Haataisen ja Sirpa Paateron ensimmäinen yhteinen kohtaaminen ehdokaskiertueella järjestetään tänään torstaina Helsingin Hakaniemessä, kuinkas muuten. Kesäkaudesta huolimatta luvassa on tiukkaa asiaa. Demokraatti-lehden isännöimän tilaisuuden vetää Helsingin Sanomien pitkäaikainen politiikan toimittaja, äskettäin eläköitynyt Unto Hämäläinen. Kohtaaminen esitetään Demokraatin verkkolehdessä alkaen kello 15.30.

Mistä asetelmista SDP:n sisäinen kisa käydään?

Kaikkien tiedossa on, että ennen nyt käynnissä olevaa varsinaisten vaalien esikampanjaa SDP:n entiset puheenjohtajat Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma kieltäytyivät ehdokkuudesta ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Kumpikin perusteli päätöstään elämäntilanteellaan. Urpilainen on pienen pojan tuoreehko äiti, Heinäluoma leskimies uuden arjen alkupuolella. Ääneen lausumattomiakin syitä lienee.

Ehdokkaita ilmaantui hetkessä kolme, ja hyvä niin.

Keväällä näytti pitkään, ettei SDP:n presidenttiehdokkuus kiinnosta oikein ketään tilanteessa, jossa istuvan presidentin kansansuosio vaikuttaa lyömättömältä. Taustalla kummittelee myös Paavo Lipposen heikko tulos edellisten presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Sama tai vielä synkeämpi katastrofi pitäisi välttää.

Lopulta, kesäkuussa, ehdokasehdokkaita ilmaantui hetkessä kaikkiaan kolme, ja hyvä niin. Jäsenäänestys takaa sen, ettei ratkaisua nuijita pienessä porukassa.

Muilla puolueilla ei ollut useampia esiehdokkaita, eikä siten vaaliakaan. Kaikkein suurinta kiirettä piti keskusta, joka Paavo Väyrysen kammossa pikavalitsi omaksi ehdokkaakseen toisen ex-ehdokkaan, Matti Vanhasen, jo viime vuonna. Kokoomuksella ei ole puolestaan ehdokasta laisinkaan, koska Sauli Niinistö etenee virallisesti valitsijayhdistyksen kautta, joka on kylläkin tiukasti kokoomuslaisten komennossa. Läpinäkyvää pelin politiikkaa, mutta käy sallitusta.

SDP:n ehdokaskamppailustakaan ei ole luvassa repivää taistelua paikasta auringossa. Jäsenäänestys pidetään jo elokuussa, ja siihen voivat ottaa osaa kaikki puolueen ne jäsenet, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun kesäkuun loppuun mennessä, sekä vapaajäsenet. Tulos selviää heti syyskuun alussa, ennen eduskunnan syysistuntokauden alkua.

Neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä tullee varsin tasainen, ja jos veikata pitää, ehdokasvalinta ratkeaa entisen puoluesihteerin Feldt-Rannan ja entisen opetus- sekä sosiaali- ja terveysministerin Haataisen välillä. Feldt-Rannan kampanjaryhmän puheenjohtaja on talven puheenjohtajavaalissa kakkoseksi Antti Rinteen jälkeen sijoittunut kansanedustaja Timo Harakka. Haatainen oli puolestaan SDP:n pormestariehdokas Helsingissä ja hankki pienehköllä kampanjabudjetilla yli 7 000 ääntä.

Demarinuorten ja Demokraatin korkeintaan suuntaa-antavissa kyselyissä Feldt-Ranta on ollut niskan päällä, mutta varsin niukasti. Demarinuoriin kuuluvat eivät ole automaattisesti SDP:n jäseniä. Demokraatin kysely tehtiin puolestaan Työväen Musiikkitapahtumassa, emmekä kysyneet, ketkä vastanneista olivat puolueen jäseniä. Valinta on siis aidosti auki. Torstaina alkava ehdokaskiertue jalkautuu Helsingin lisäksi Rovaniemelle ja Tampereelle. Niiden jälkeen olemme taas viisaampia.

Voi olla niinkin, että Huhtasaari tietää jo enemmän.

Hallituksesta heitettyjen perussuomalaisten presidenttiehdokkaan nimi tiedetään puolestaan jo tämän viikon perjantaina. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho esittelee ehdotuksensa puoluehallitukselle, ja puoluevaltuusto voi syyskuun alussa joko hyväksyä tai hylätä esityksen. Käytännössä se siis hyväksyy esityksen. Ehdokkaan nimi on joko puheenjohtaja Halla-aho itse tai puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Porilainen Huhtasaari itse jakoi tiistaina Twitter-tilillään Satakunnan Kansassa julkaistun kirjoituksen ”Porilainen presidenttiehdokas toisi kaupungille kaivattua mediajulkisuutta – Huhtasaari on kotimainen Trump-ilmiö”. Siinä lehden entinen päätoimittaja arvioi reippaasti, että jos Huhtasaaresta tulee perussuomalaisten presidenttiehdokas, hän on toisella kierroksella Niinistön vastaehdokas. Jonkinlainen Suomen Marine Le Pen siis.

Voi olla, että Huhtasaari jakoi kotikaupunkinsa lehdessä ollutta mairittelevaa juttua itse- tai maakuntarakkaudesta, mutta voi olla niinkin, että Huhtasaari tietää jo enemmän. Muun muassa evoluution kieltävä itsevarma opettaja hämmentää puheillaan, mutta nousi kevään kuntavaaleissa Porin kaikkien aikojen ääniharavaksi ohi SDP:n Mikko Elon.

Keskustelua aiheesta