Kommentti: Trumpin Twitter-sekoilu jatkuu – ylistää nyt aiemmin lokaamaansa syöpään sairastunutta senaattoria

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia Twitterissä seuraavat saavat päivittäin silmilleen maanista tykitystä ”noitavainoista” sekä vastapuolen ”kieroutuneista” poliitikoista.

Tviittailu synnyttää varmasti harmaita hiuksia myös Trumpin lähipiirissä. Presidentin lausunnot kun tuntuvat usein lonkalta vetäistyiltä muun muassa niistä toistuvasti löytyvien asiavirheiden seurauksesta.

Suosittua Fact Checker (faktan tarkistus) -blogia pitävä Washington Post -lehden toimittaja Glenn Kessler selvitti, että presidentti Trump on esittänyt kautensa ensimmäisen kuuden kuukauden kuluessa 836 harhaanjohtavaa tai väärää väitettä.

Tämä tarkoittaa keskimäärin 4,6 väärää tai harhaanjohtavaa väitettä päivässä. Valtaosan väitteistään Trump on laukaissut ilmoille juuri Twitterissä.

Ahkeraa tviittaamista Trump perustelee kansaan saamallaan suoralla yhteydellä. ”Valheellinen” media ei täten pääse vääristelemään hänen sanomisia. Rivien välistä luettuna Trumpia tuntuu ennemminkin arveluttavan se, menisivätkö hänen usein valheelliset väitteensä median sensuurista läpi.

Mikä suuri epälooginen sotku. Ja paras sellainen.

Trumpin kannattajakunta tuntuu kuitenkin saavan Twitterissä juuri sitä mitä tilaa. Vihdoin joku kertoo suoraan, millä tolalla asiat oikeasti ovat. Poliittinen eliitti saa kyytiä, ja kansa hurraa. Menoa ei tunnu haittaavan edes se, että Trump saattaa kiihkopäissään vaihtaa näkökulmaansa lennosta palvellakseen omia tarkoitusperiään kulloistenkin poliittisten suhdanteiden mukaan.

Tästä saimme esimerkin viimeksi tänään. Trump ylisti tviitissään Vietnamin sodassa vangiksi jäänyttä nykyistä senaattoria John McCainia, joka kertoi palaavansa senaattiin äänestämään syövästään huolimatta. ”Urhea – amerikkalainen sankari” Trump näpytteli älylaitteellaan kuvaillessaan McCainia ja lähetti tviitin maailman luettavaksi.

Patrioottisuudessa ei sinänsä ole mitään uutta valkoisessa talossa, varsinkaan presidentin edustaessa republikaanista puoluetta. Trumpin aikaisempien lausuntojen valossa ylistystä voidaan kuitenkin pitää kummallisena.

Vuonna 2015 hän nimittäin solvasi ”amerikkalaista sankariaan” toteamalla ”ettei hän ole mikään sotasankari”. Trumpin mukaan McCainia on ”pidetty sotasankarina sen vuoksi, että hän jäi vangiksi. Minä pidän ihmisistä, jotka eivät jääneet vangiksi”.

Trumpin tviittailusta ei voi ollakaan kuin yhtä mieltä. Mikä suuri epälooginen sotku. Ja paras sellainen.

Kommentti: On se simmonen muutos – enää ei olla samassa veneessä

Kuva: Jari Soini

Isoisäni oli syntynyt 6.12.1886. Samana päivänä ensi viikolla, kuudes joulukuuta, huipentuu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi.

Juhlavuoden tunnus on Yhdessä / Tillsammans / Together.

Tietoisuudella siitä, että meillä suomalaisilla on yhteisiä arvoja, joita tarvittaessa myös puolustaa, on tasavallassa puskettu eteenpäin niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ei turhaan. Hämmästyttävän pitkälle on yhdessä päästy.

Pappani oli syntynyt aivan toiseen aikaan ja maailmaan, Venäjän suuriruhtinaskuntaan.

Hän eli läpi itsenäistymisen, 1930-luvun laman ja myöhemmät raskaat sotavuodet.

Varsinaissuomalaisena maanviljelijänä hän oli juurtunut maahan ja työntekoon. Heinäseipäät seisoivat vielä rivissä pelloilla, vaikka ympärillä agraari-Suomi koko ajan muuttui ja sähköistyi. Murros konkretisoitui traktorin korvatessa hevosen pääasiallisena apuvälineenä peltotöissä.

Maatilan tuvan nurkassa oli jo oma tv-vastaanotin, kun heinäkuussa 1969 katsoimme yhdessä ensimmäistä kuukävelyä mustavalkoisesta Salorasta. Neil Armstrongin otettua sen yhden askeleen tokaisi pappa puoleeni kääntyen:

– Kun mää olin sun ikäne, vein paljain jaloin kävelle meitin talon komian härän Salon toril, ku siel ol markkinat ja simmone näyttely.

– Kävellen me tultti samaa reitti sen härjän kans sielt takasinki. Ja nyt ihmine kävelee jo kuus! On täsä nähty simmonen muutos, ettei sitä osannu arvaakka. Mihin tää mailma vielä ehtiikä?

Härän kuljettamisesta paljain jaloin markkinoille ensimmäisen kuukävelyn seuraamiseen livenä!

Itsenäisyyden 50-vuotispaalusta (1967) oli tuolloin kulunut vasta vajaa pari vuotta. Tilanne ja papan Perttelin murteella lausumat sanat ovat painuneet mieleeni.

Heinäseipäät seisoivat vielä rivissä pelloilla, vaikka ympärillä agraari-Suomi koko ajan muuttui ja sähköistyi.

 

Ajan riento on jatkunut vähintään yhtä kiivaana kuin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä, joita pappani vertauksellaan mainiosti yhteen niputti.

Jos hän ja aikalaisensa palaisivat nyt aikakoneella keskuuteemme, he tuskin tunnistaisivat vuoden 2017 Suomea. Se simmonen muutos on entisestään kiihtynyt.

Palataan vielä juhlavuoden tunnukseen Yhdessä – Tillsammans ja annetaan puheenvuoro sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saarelle.

Saari on huolissaan. Sen mitä hän sanoo Ylen haastattelussa, pitäisi soittaa hälytyskelloja kautta satavuotiaan Suomen.

Saaren mukaan suomalaiset kokevat poikkeuksellisen vahvasti, että enää ei olla samassa veneessä.

Ihmiset eivät koe aiemmassa määrin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Mitä heikommassa asemassa ollaan, sitä vähemmän yhteenkuuluvuutta koetaan, köyhyyttä ja eriarvoistumista tutkinut Saari toteaa.

Vakavaa pohdittavaa juhlan keskellä.

Yhdessä–tillsammans ei saa muuttua sanahelinäksi.

Pärjäämisen kokemus pitää olla yhteinen. Ja kaikille mahdollinen.

Kommentti: Mugaben jälkeen ”Krokotiili” – jatkuuko Zimbabwen painajainen?

Kuva: Lehtikuva-AFP
Emmerson Mnangagwa.

Zimbabwen syrjäytetty varapresidentti Emmerson Mnangagwa vannoo virkavalansa presidenttinä seremoniassa perjantaina, kertoivat uutistoimistot sähkeissään tänään.

Hän seuraa presidenttinä itsevaltaista Robert Mugabea.

Vajaa kolme viikkoa sitten Zimbabwesta paenneen Mnangagwan odotetaan palaavan kotimaahansa tänään. Mugaben aiempi uskottu otti nopeat hatkat sen jälkeen, kun 93-vuotias presidentti oli erottanut hänet.

Päiväkausien vatvomisen jälkeen Mugabe ilmoitti eilen erostaan. Se astui voimaan välittömästi.

Robert Mugabe hallitsi Zimbabwea vuosikymmeniä rautaisella otteella. Kaduilla rieumuitaan hänen lähdöstään.

Mnangagwa, 71, on nousemassa riutuneen maan väliaikaiseksi presidentiksi.

Tuskin kenelläkään tulee ikävä Mugabea. Viime päivinä läntisessä mediassa on kuitenkin muistutettu, millainen mies on Mr Mnangagwa. Ettei vaan Zimbabwe olisi astumassa uuden itsevaltiaan aikaan. Tai peräti ojasta allikkoon.

Monet Afrikan-tuntijat varoittavat, että Mnangagwasta saattaa paljastua samanlainen autoritaarinen johtaja kuin Mugabe. Pitkään miehet pelasivat yhteen järjestelmässä, jossa ei toisinajattelua suvaittu. Mugabe ja Mnangagwa olivat liittolaisia. He myös tarvitsivat toisiaan.

Jokainen, joka toivoo häneltä ihmisoikeuksien palauttamista kunniaan Zimbabwessa, voi pettyä.

Syrjäytetty varapresidentti on ollut Mugaben hallinnon avainpelaaja.

Silloin kun tulevan presidentin lempimi  on ”Krokotiili”, sen pitäisi soittaa varoituskelloja.

Nimi pitää ansaita. Krokotiiliksi kutsutaan häikäilemätöntä saalistajaa, joka murskaa säälittä poliittiset vastustajansa. Joskus krokotiili iskee hampaineen yön pimeydessä.

On nimellä pidempikin historia. 1960-luvulla valkoisen Rhodesian brittijoukot kiduttivat Mnangawaa saatuaan ”Krotiili-jengin” iskuista vastanneen johtajan kiinni.

Syrjäytetty varapresidentti on ollut mukana Mugaben regimessä. Enemmänkin: johtamassa ja toimeenpanemassa päätöksiä, yhtenä hallinnon avainpelaajana.

Mnangagwa oli turvallisuusministeri ja hän on ajanut katastrofaalista talouspolitiikkaa, joka on köyhdyttänyt maan.

1980-luvun levottomuksien aikana surmattiin tuhansia siviilejä Gugurahundissa. Turvallisuusasioista vastaavana ministerinä ollut Mnangagwa on kieltänyt osallisuutensa ja sysännyt vastuun armeijan yksiköille. Tämä ei ole vakuuttanut arvostelijoita.

BBC:n haastattelemat Zimbabwen itsenäisyyssodan veteraanit, jotka tuntevat Mnangagwan, ovat kuvanneet häntä erittäin julmaksi mieheksi.

”Krokotili, joka puraisi takaisin.”

Niillä sanoilla BBC otsikoi juttunsa Mugaben ajan päättymisestä ja Mnangagwan come backista.

Uutistoimistojen mukaan hän nousee presidentiksi väliaikaisjärjestelyin ja Zimbabwessa järjestetään presidentinvaalit ensi vuonna.

Onko Emmerson Mnangagwa uskottava muutoksen airut? kysyy moni Zimbabween perehtynyt tarkkailija tänään.

Kommentti: Länsimetro tulee – pääset vihdoin upeista merimaisemista maan alle

Kuva: Ilkka Yrjä
Metroliikenne kulkee 18.11. alkaen kahdella linjalla: Matinkylä–Vuosaari ja Tapiola–Mellunmäki. Opastinkylttejä päivitettiin tänään Ruoholahden asemalla.

Huomenna. Jos Luoja suo.

Odotettu päivä koittaa lauantaina 18. marraskuuta, kun metron matkustajaliikenne ulottuu ensimmäistä kertaa Espoon Matinkylään asti.

En ole ainoa espoolainen, joka odottaa Länsimetron starttia ristiriitaisissa tunnelmissa.

Onhan tuota odotettu.

Ensiksi puhuttiin vuodesta 2012, sitten 2013, sitten 2014, sitten 2015, sitten 2016…

Yksi espoolaispoliitikko murjaisi pari vuotta sitten, että hanke myöhästyy niin pahasti, että on hyvä, jos metrolla pääsee hakemaan jouluviininsä vuonna 2017. Häntä kivitettiin liiasta pessimismistä. Vaan oikeassahan tuo oli. Taisi omata ns. sisäpiirin tietoa.

Annas kattoo nyt, kuitenkin. Tässä hankkeessa ei mikään ole varmaa till the fat lady sings.

Espoon ulkopuolella Länsimetroa on suitsutettu kuin uutta Kehruu-Jennyä. Myöhästymiselle toki naureskellaan ja budjetin karkea karkaaminen on noteraattu, mutta muuten henki on yltiöpositiivinen. Metro ylittää turhat kuntarajat ja kehitys kehittyy. Taputtakaa.

Miksi kaikki eivät yhdy riemuun?

Yllättävän monet Espoossa asuvat tuntuvat suhtautuvan hankkeeseen viileästi, jopa skeptisesti. Läheskään kaikki eivät tuuleta.

Syy on selvä. Monien työmatkaa metro hidastaa, joidenkin kohdalla merkittävästi.

Menetetään hyvin toimiva suora bussiyhteys Länsiväylää pitkin Helsinkiin.

Käytän itse busssia 121 Olarista Helsinkiin. Ensin vain parin sadan metrin kävelymatka pysäkille. Sininen bussi tulee Kuitinmäestä ajallaan ja 12-15 minuutissa olen Helsingin keskustassa. Bussin ikkunasta katson henkilöautojen (usein) hitaampaa etenemistä kahdella kaistalla –  ihmetellen, miksi nuo eivät vaihda bussiin.

Entä ne näkymät! Ainutlaatuisen kaunis merimaisema joka päivä, töihin mennessä ja kotiin palatessa.

Maan alla tulee olemaan erilaista.

Ettei joku nykyinen bussin käyttäjä päinvastoin ottaisi yksityisautonsa työmatkakäyttöön?

Matka-aikaa tulee tuhrautumaan enemmän kaikilla niillä, jota eivät asu Espoon metroasemien välittömässä läheisyydessä. Tulee siirtymäriittejä uusilla sisäisillä busseilla. Eikä syöttölinja kulje vain omalta pysäkiltäsi metroasemalle. Liityntäbussi kiertää ja poimii matkustajia matkalta.

Metromatka vie linja-autoa kauemmin, koska reitti on louhittu Keilaniemen ja Otaniemen kautta. Tekee melkoisen mutkan siis.

Arvioin työmatkani pitenevän ajallisesti noin 10 minuuttia suuntaansa. Kollega laski oman matkansa pitenevän 20 minuuttia yhteen suuntaan.

No, pieni askel ihmiskunnalle, senkin kanssa eletään.

Ainakin on melkoista optimismia, jos kuvitellaan espoolaisten nyt jättävän yksityisautonsa kotiin ja siirtyvän metron käyttäjiksi.

Ettei joku nykyinen bussin käyttäjä päinvastoin ottaisi autonsa työmatkakäyttöön?

Hän kun menettää erinomaisen sujuvan suoran bussiyhteyden Helsinkiin. Plus ne merimaisemat.

Matkustajaliikenne länsimetron osuudella alkaa lauantaina 18.11., kun ensimmäinen juna Matinkylästä Vuosaareen lähtee kello 5.09. Sama juna lähtee Tapiolasta kello 5.14 ja Lauttasaaresta kello 5.23. Ensimmäinen juna Tapiolasta Mellunmäkeen lähtee aamukuudelta. Ensimmäinen juna Vuosaaresta Matinkylään lähtee kello 5.15, Rautatientorilta kello 5.36 ja Lauttasaaresta kello 5.41. Ensimmäinen juna Mellunmäestä Tapiolaan lähtee kello 5.20.

Metrolinja pitenee 14 kilometrin uudella, maanalaisella osuudella, ja samalla avataan kahdeksan uutta asemaa. Niistä Lauttasaari ja Koivusaari sijaitsevat Helsingissä, ja Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä Espoossa.

Kommentti: Tapaus Länsipohjan keskussairaala – tätäkin sietää miettiä ennen kuin tulee vainajia

Kuva: Lehtikuva

Länsipohjan keskussairaalan kuntainliiton eilinen päätös ulkoistaa koko sairaala yksityiselle Mehiläiselle, on herättänyt syystä keskustelua ja hämmennystä. Puolueet jakaantuivat, mutta lopputulema on äärimmäisen tiukan äänestyksen jälkeen että sairaala yksityistetään.

Lopullinen päätös ei ole, sillä edessä on vielä useita valituskierroksia ja maan hallituskin pistää lusikkansa tähänkin soppaan.

Päätös ei ole ollut yllätys kenelläkään, sillä manuaalinen ohjaus on ollut tiukkaa ja poliittiset linjanvedot tiukkoja. Tuli näytetyksi, ettei näitä päätöksiä tällä tavalla tule ohjailla. Muuallakin maassa on noussut kapinaa liian tiukkaa ohjausta vastaan.

Mutta porvarihallituksethan ovat aina tässä maassa maassa survonneet päätöksiä läpi kansan tahdosta riippumatta.

Otetaanpa inhimillisempi ote

Jotta voisimme paremmin ymmärtää Meri-Lapin päätöstä, pitää ymmärtää, että maan hallitus olisi tarvinnut inhimillisempää otetta asioihin, mutta sellaista ei siis sovi porvarihallitukselta odottaa. Ja kun ei kerran sovi, niin otanpa itse sellaisen.

Hallituksen sote-valmistelijoita ovat merilappilaiset varoittaneet toistamiseen, että näillä erikoissairaanhoidon uudistuksilla potilasturvallisuus vaarantuu. Länsipohjan tapauksessa erikoissairaanhoito siirrettäisiin Rovaniemelle, osin Ouluun.

Tuttavallani Kemissä on hengenvaarallisesti sairas puoliso. Sen vuoksi häntä on jouduttu kuljettamaan tehohoitoon Länsipohjan keskussairaalaan tuon tuostakin. Näin selvitty. Toistaiseksi.

Entäpä, jos ambulanssi olisikin joutunut ajelemaan lyhyen matkan sijaan pillit huutaen Rovaniemelle? Ja pahimmassa tapauksessa sieltä edelleen Ouluun.

Eipä taitaisi olla hengissä enää.

Tuttavani tarina pani miettimään. Yksityistäminen ei taida sittenkään olla aina vain pahasta. Mehiläisen avulla merilappilaiset ajattelevat säilyttävänsä edes jonkinasteisen erikoissairaanhoidon.

Periaatteessa vastustan yksityistämistä. Varsinkin, jos se on ideologisen yltiöpäistä ja -silmäistä. Aina sen vastustamisessa ei ole järkeä. Joissakin tapauksissa yksityistäminen voikin olla ihan hyvä, jos sillä pelastetaan ihmishenkiä.

 

 

Kommentti: Tähän loppuu maapallon elämä – Aurinko nielaisee meidät

Erittäin harvinainen kuva, jossa punainen jättiläistähti "röyhtäisee". Polttoaineensa vedyn ehtyessä tähti kuolee, mutta tämä tähti puhaltaa itsestään valovuosia laajan kaasupilven muutaman tuhannen vuoden välein.

Pienenä poikana yötaivasta tiiraillessani mietin, miksi tähdet tuikkivat. Silloin kaikkia valokappaleita taivaalla sanottiin tähdiksi. Nyttemmin tiedän paremmin. Taivaalla tuikkii monenlaisia kappaleita. Vain osa niistä on tähtiä.

Nyt tiedän myös, miksi ne tuikkivat. Se johtuu maapallon ilmakehän väreilystä. Ilman väreily saa tähdet ja muut tuikkimaan jopa siinä määrin, että tiedemiehet ovat katsoneet parhaimmaksi laukaista kaukoputkia taivaalle. Vanhin ja kuuluisin niistä Hubble on kuvannut maan kiertoradalta kohteita jo vuodesta 1990. Nimensä kaukoputki sai kuuluisan tiedemiehen Edwin Hubblen mukaan. Hän mm. keksi, että maailmankaikkeus laajenee koko ajan, mikä oli maailmankuvamme kannalta mullistavaa.

Kaukoputkien kehityksen vauhdittuessa käsityksemme maailmankaikkeudesta muuttuu. Olemme löytäneet uusia kohteita, joita ovat mm. punaiset jättiläiset.

Punainen jättiläinen muodostuu, kun ihan tavallinen oman Aurinkomme kaltainen tähti palaa loppuun. Aurinkohan tuottaa mm. kaiken elämän maapallollemme säteilyllään. Tuo säteily on lähtöisin vetyatomeista, jotka ovat Auringon polttoainetta.

Pitäisikö sinun nyt pukeutua mustaan kaapuun, ajella pääsi kaljuksi ja lähteä avojaloin maailmalle julistamaan maailmanlopun tuloa?

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Auringon polttoaine vety. Aurinkohan tuottaa valtavan määrän lämpöä, valoa ja muutakin säteilyä. Kaikki tuo tapahtuu ydinreaktiolla, jota kutsutaan fuusioksi, jossa vetyatomien ytimet yhtyvät. Tätä reaktiota ihminen on yrittänyt saada aikaan vuosikymmeniä – huonolla menestyksellä. Sen sijaan ihminen tuottaa sähköä yksinkertaisemmalla fissioreaktiolla, mutta se tuottaa vaarallista jätettä.

Aurinko on fuusioreaktion eittämätön ja ikiaikainen mestari. Ihmeisiin sekään ei kykene. Kun vety auringossa loppuu, loppuu auringonkin elämä. Ja maailmamme.

Aurinkomme päätellessä hitaasti elämäänsä, se paisuu, kunnes on punainen jättiläinen. Se nielaisee planeettamme vääjäämättä. Ja vaikkei nielaisisikaan, maapallo tuhoutuu silti. Samoin käy muidenkin naapuriplaneettojemme.

Pitäisikö sinun nyt pukeutua mustaan kaapuun, ajella pääsi kaljuksi ja lähteä avojaloin maailmalle julistamaan maailmanlopun tuloa? No ei. Ota rauhallisesti. Auringon elämä päättyy eri arvioiden mukaan vasta 4–5 miljardin vuoden kuluttua. Sitä ennen se posottaa taivaaltamme rauhallisesti ja kohtalaisen tasaisesti.

Todennäköisesti ihmiskunnan taru päättyy kauan tuota ennen ihan muista syistä.