Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Tule Juha pois Kiinasta, sillä ilman kokoomusta ei ole kakkaraa

Maineikkaan Apple-yhtiön ihmepuhelin iPhone täyttää tänään kymmenen vuotta. Pyrkimys uudistaa Suomen kuntia ja niiden sosiaali- ja terveydenhuoltoa on huomattavasti vanhempaa perua.

Hyvää vauhtia teini-ikää lähestyvän soten edeltäjä, Vanhasen I hallituksen Paras-hanke käynnistettiin vuonna 2006. Silloin maailman kännykät valmisti vielä suomalainen Nokia.

Sotessa ja Nokian kännykässä on jotakin yhteistä. Molemmissa on käyttöliittymä, jota ei ymmärrä edes diplomi-insinööri Juha Sipilä (kesk).

Viime päivinä Sipilän hallituksen ministerit ovat valmistaneet poliittista maaperää eduskunnan perustuslakivaliokunnan sote-lausunnolle. Varsinkin kokoomuksesta käsin on tehty selväksi, että tulossa on hirveitä asioita.

Lähestyvän koettelemuksen on voinut tunnistaa kokoomuslaisten tavallista tarmokkaammasta takertumisesta puolueensa lehmänkauppaosaston asettamiin tavoitteisiin. Maaliin on oltu pääsemässä ennemmin ei myöhemmin ja ihan varmasti tämän hallituskauden aikana.

Puheenjohtajaministeri Petteri Orpon sanoin (eduskunta 27.6.): “Valinnanvapaudelle kuuluu hyvää.”

Keväällä virkamiehet päivittelivät kiirettä, jatkossa heillä ei ole sellaiseen aikaa.

Lisää aiheesta

Tänään (29.6.) hyvä on jalostunut parhaudeksi. Hallituksella on toivoa (kok) herättävä myönteinen mahdollisuus valmistella koko valinnanvapauslainsäädäntö uudelleen. Keväällä virkamiehet päivittelivät kiirettä, jatkossa heillä ei ole sellaiseen aikaa.

Maakuntakakkaran luoja, mies ja prosessikaavio, Juha Sipilä on sen sijaan lukenut Paolo Coelhon uskonnollissävytteistä elämäntaito-kirjallisuutta. Joskus on hyvä matkustaa kauas, jos haluaa nähdä lähelle, Sipilä tuumasi ja läksi Kiinaan sotea pakoon.

Keskustan valtakunnasta käsin Suomen asiat ovat Sipilän mukaan olleet erinomaisesti. Itsenäisen Suomen historian vaikein lainopillinen esterata, maakunta ja sote-uudistus, ratkeaa Sipilän parlamentaarisissa Suomi-muistoissa muutaman viikon pikku viilailulla.

Muutama kesäviikko venyi Pöystin torstaisissa arvioissa marraskuun räntäsateiden puolelle.

Sipilän pikainen korjaussarja (Yle), on perustuslakijuristi, sotevalmistelija Tuomas Pöystin näkökulmasta luultavasti pikemminkin nestemäinen ja sisältää maitokaupassa kiellettyjä prosentteja.

Muutama kesäviikko venyi Pöystin torstaisissa arvioissa marraskuun räntäsateiden puolelle.

Kiinasta katsottuna perustuslakivaliokunta oli Sipilän mukaan tehnyt erinomaista työtä murskatessaan kokoomuksen unelman yhtiöiden Suomesta.

Tule Juha pian pois sieltä Kiinasta, koska ilman kokoomusta ei ole maakuntakakkaraa. Te olette sopineet niin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE