Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Uusi HS-gallup kielii vihreiden ongelmista — kannatus pudonnut kesästä lähtien

Uusin puolueiden välinen kannatusmittaus ilmestyi tänään Helsingin Sanomissa. Sen mukaan keskusta on pitänyt asemansa hyvin, vaikka sitä ovat rasittaneet kohut pääministeri Juha Sipilän ympärillä. Kokoomus puksuttaa tasaisesti noin 18 prosentin tietämillä haastamatta kunnolla kärkikaksikkoa. Perussuomalaisten juna höyryää kymmenen prosentin nurkilla.

Puheenjohtajakamppailuun valmistautuva SDP on vaihteeksi hienoisessa nousussa ja nyt tasoissa keskustan kanssa. Timo Harakka ilmoitti eilen haastavansa Antti Rinteen puheenjohtajavaalissa. Haastajan kannalta tilanne on, no, haastava, jos katsotaan puhtaasti SDP:n gallup-suosiota. 20,8 % on yli 4 prosenttiyksikköä korkeammalla kuin SDP:n toteutunut kannatus 16,5 % oli vaaleissa.

On selvää, että käppyrää katsotaan tarkkaan vihreiden puoluetoimistolla.

Kuten jutun yllä olevasta kuvasta ilmenee, puolueiden suosio on ollut varsin tasaista kesän jälkeen. Mutta kahden puolueen kannatuksessa näkyy merkittävämpää muutosta. SDP on noussut heinäkuun pohjalukemista taas 20 prosentin paremmalle puolelle. Vihreiden osalta Helsingin Sanomien jutussa jää kokonaan mainitsematta se, että puolueen kannatus on pudonnut kesästä lähtien joka ikisessä mittauksessa.

Vihreiden suosio (11,2 %) on toki edelleen reippaasti korkeammalla kuin tasolla kuin eduskuntavaaleissa (8,5 %), mutta hälytyskellojen luulisi hiljalleen soivan kuntavaalien lähestyessä. Ville Niinistön ärhäkkä tyyli on vetänyt puoluetta ylös, mutta alkaako aggressiivinen some-luukutus jo väsyttää osaa kannattajistakin? On selvää, että käppyrää katsotaan tarkkaan vihreiden puoluetoimistolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE