Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Vetikö hallitus kuntapäättäjiä nenästä?

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (vas.), Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Kuntatyönantajien valtuuskunnan puheenjohtaja Ritva Viljanen, Kuntatyönantajien puheenjohtaja Markku Jalonen, OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen, Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo ja Superin puheenjohtaja Silja Paavola (oik.) kilpailukykysopimusten allekirjoitustilaisuudessa Kuntatalossa 5. syyskuuta 2016.

Kunnissa valmistellaan kuumeisesti ensi vuoden budjettia. Samalla siellä ollaan yhä enemmän äimän käkenä, mitä kaikkea esimerkiksi valtion jo päättämät ja suunnittelemat leikkaukset työttömyysturvaan oikein vaikuttavat kuntien verotuloihin. Muiden vaikutusten ohella.

Demokraatin haastattelemat kuntatalouden asiantuntijat ovat päätymässä kaikkiaan 250 miljoonaan euroon. Pelkästään iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien siirtäminen eläkkeelle pudottaa kuntien tuloja 10 miljoonalla. Ansiopäivärahan porrastus voisi vähentää tuloja lisää 30 miljoonalla. Päälle tulevat lisäksi muut säästöjen dynaamiset vaikutukset verotuloihin valtionosuuksien vähennykset, jolloin päädytään jo neljännesmiljardiin.

Se on summa, joka saa jokaisen kuntapäättäjän vähintään kohottelemaan kulmakarvojaan.

– Tämä on kaikkea muuta kuin kustannusneutraalia, puuskahtaa eräs kustannusvaikutuksia laskenut kuntatalouden asiantuntija.

Mutta niin kuitenkin piti olla. Kikyn kustannusneutraaliudesta väännettiin kättä viime metreille saakka. Superin puheenjohtaja Silja Paavola sai vääntää kättä kalkkiviivoille ennenkuin hän vakuuttui, ettei ole allekirjoittamassa työttömyyssopimusta. Silti niin näyttää käyvän. Vedettiinkö häntä siis nenästä? Entä OAJ:n Olli Luukkaista, joka ilmoitti sovun löytyneen?

Neljännesmiljardi tässä tilanteessa pois kunnilta näkyy ja tuntuu ihan varmasti.

Mitä tapahtuu? Sitä ei täsmällisesti tiedä kukaan.

Lisää aiheesta

Valtion ja kuntien yhteispelin summa on niin hankala yhtälö, ettei kukaan tunnu tietävän, miten kunnille käy.

– Osa hallituksen toimenpiteiden vaikutuksista on selviä, osa aiheuttaa kysymyksiä, asiantuntija kertoo Demokraatille.

Mitä tapahtuu?

Työttömyysturva-asiat ovat työmarkkinoiden työryhmässä, esimerkiksi. Mitä sieltä tulee ja tyydyttääkö se hallitusta, ei tiedetä.

Sosiaaliturvan parissa pitkään työskennellyt, eläköitynyt espoolainen sosiaalineuvos Veikko Simpanen on hänkin tahollaan ynnäillyt.

– Valtio ei rahoita lainkaan ansiosidonnaisen päivärahan ansio-osaa. Valtion menot eivät vähene yhtään, vaikka ansiosidonnaisen päivärahan saantioikeutta lyhennetään, Simpanen kirjoitti pari päivää sitten Facebookissa.

– Sen sijaan valtion menot kasvavat asumistuen menojen kasvaessa sekä erityisesti kuntien menot kasvavat, kun myös työmarkkinatuen kuntaosuuden maksaminen alkaa aiemmin ja samalla syntyy toimeentulotuen tarve. Toimeentulotuen tarve kasvaa kun kuntalaisten pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy ja työttömyysajan turva muuttuu työmarkkinatueksi, Simpanen toteaa.

– Myös verottajien verotulot pienenevät verotettavien tulojen pienentyessä ja kulutuksen vähentyessä.

– Mikäli ansiosidonnaiselta päivärahalta putoaminen johtaisi työllistymiseen, niin Suomessa ei olisi nykyistä valtavaa määrää työmarkkinatuella olevia pitkäaikaistyöttömiä, Simpanen kirjoittaa.

– Kyllä köyhyys ja kurjuus Espoossakin tulee kikyn ja muiden toimepiteiden avulla lisääntymään, Simpanen sanoo.

Simpanen kertoo myös terävän havainnon.

– Mikäli ansiosidonnaiselta päivärahalta putoaminen johtaisi työllistymiseen, niin Suomessa ei olisi nykyistä valtavaa määrää työmarkkinatuella olevia pitkäaikaistyöttömiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE