Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Vihreät aloitti yllättäen tyylittömän riitelyn, Halla-aho pakottaa Soinin päättämään, kenen käsiin puolue saa joutua

Vihreät yllätti viime viikolla pyörittämällä riitaisaa puheenjohtajapeliä julkisuudessa. Kaikki alkoi Outi Alanko-Kahiluodon haastattelusta Helsingin Sanomissa, jossa hän ilmoitti, ettei ennakkosuosikin asemastaan huolimatta hae vihreiden johtoon tulevana kesänä. Syyksi hän sanoi väistyvän puheenjohtajan Ville Niinistön, joka Alanko-Kahiluodon mukaan suosii epäreilulla tavalla Emma Karia. Kari on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä ja osa vihreiden “kapakkajengiä” Kallion kaupunginosassa.

Muuten suhteellisen hiljaisena politiikan viikkona eduskunnan istuntotauolla Alanko-Kahiluodon ilmoitus eskaloitui nopeasti jopa merkitystään suuremmaksi. Vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi ei kauan pidätellyt kiukkuaan tuutattuaan blogiinsa jo samana päivänä, että Alanko-Kahiluoto pissi omiin muroihin, oli siis epälojaali puolueelle. Laturin mukaan tällaista puoluejohtajaa vihreät ei tarvitsekaan. Entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara jakoi Laturin kannan muroista ja pissimisestä ja sanoi Demokraatille kannattavansa Oras Tynkkystä puheenjohtajaksi.

Moni media tavoitteli Niinistöä kommentoimaan Alanko-Kahiluodon purkausta. Demokraattikin lähestyi avoimuutta usein korostavaa vihreää puheenjohtajaa onnistumatta yrityksissään. Lopulta Niinistö kaivautui hiljaisuuden kuopasta ilmoittamalla toisaalla, ettei kannata nimeltä ketään seuraajakseen.

Vääräleuat Twitterissä ehättivät irvailla Niinistölle hänen profiilinsa taustakuvasta (ylhäällä), jossa puheenjohtajan vieressä nauraa Emma Kari. Piikittely olisi ollut osuvampaa, ellei kuvassa olisi myös Touko Aalto, hänkin puheenjohtajapelissä mainittu kansanedustaja.

Sattumaa tai ei, Niinistön Twitter-profiilin kuva (ylhäällä) on silti vaihtunut viime viikosta. Enää kuvassa eivät poseeraa sen paremmin Kari kuin Aaltokaan. Vain itse Ville Niinistö.

Lisää aiheesta

Niinistön valta-aika päättyy, koska vihreiden säännöt estävät neljännen kaksivuotiskauden. Kenttä näyttää olevan auki monenlaiselle pelille.

***

Perussuomalaisten meppi Jussi Halla-aho puolestaan ilmoitti asettuvansa todennäköisesti ehdolle perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Ilmoitus tuli reippaasti ennen kuin Timo Soinin, joka aikoo kertoa omista aikeistaan vasta kevään korvalla.

Halla-aho pani hetkessä vipinää puolueen äärisiipeen. Viimeksi ruoskittavana ps-nuorten videolla ollut julkisuustyrkky Sebastian Tynkkynen ilmoitti oitis olevansa Mestariksi kutsutun europarlamentaarikon takana. Hänen mielestään “erityisesti terävin maahanmuutto- ja EU-kritiikki pitää tulla puheenjohtajan suusta”. Halla-ahon klaanin perusjäsen, musiikkivideotähtenäkin esiintynyt Juho Eerola intoutui kutsumaan Halla-ahoa “tämän hetken ylivoimaisesti suosituimmaksi perussuomalaiseksi”. Myös evoluutioepäilijä Laura Huhtasaari on Halla-ahon takana.

Vaikka Soinin suosio on perussuomalaisten joukossa edelleen suurta, se ei ole enää pohjoiskorealaista tasoa. Terveen puolueen merkistä on nyt siis otettava Halla-aho, jonka rinnalla maltillisen Soinin on nyt mietittävä tarkkaan, kenen käsiin hän on valmis puolueensa luovuttamaan, jos puheenjohtajuus saa päätöksensä 20 vuoden jälkeen.

***

Vihreiden ja perussuomalaisten puheenjohtajakysymyksiä ennen ratkaistaan SDP:n seuraavan puheenjohtajan henkilö. Viime kolumnistani asetelma ei ole vuoden vaihduttua muuttunut. Antti Rinne ja Timo Harakka lähtevät pj-kiertueelle, joka alkaa kuluvan viikon lauantaina Kuopiosta ja Jyväskylästä. Kolmas tuoli on varattu Tytti Tuppuraiselle, joka ilmoittaa aikeistaan ennen viikonloppua.

Vihreiden ja perussuomalaisten jo nyt repivältä vaikuttavien puheenjohtajavaalien rinnalla SDP vaikuttaa yhtäkkiä raikkaalta ja hyväntuuliselta. Muroista ja pissimisestä ei ole puhuttu. Gallupien ykkönen valitsee pääministeriehdokkaansa Lahdessa — jos hyvin käy, pelkän asiakampanjan päätteeksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE