Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Voisinko huristaa junalla Hämeenlinnan ohi tuntematta pistoa sydämessäni?

Hihkaisin riemusta, kun VR ilmoitti lisäävänsä nopeita junavuoroja Tampereen ja Helsingin välillä. Onnellisia lienevät myös Oulusta Helsinkiin matkustavat, joiden istumalihaksia koetellaan jatkossa keskimäärin puoli tuntia vähemmän. Puhumattakaan siitä, että maamme entisestä – monen åboriginaalin mielestä yhä henkisestä – pääkaupungista Turusta kiidetään nykyiseen pääkaupunkiin tunnissa, siis parikymmentä minuuttia aiempaa rivakammin.

Samoja uutisia luettiin epäilemättä hieman toisenlaisissa tunnelmissa niillä paikkakunnilla, joiden ohi nopeat junat mennä pyyhältävät pysähtymättä. Tampereen ja Helsingin väli taittuu 17 minuuttia nopeammin ilman pysähdyksiä. Aika on rahaa, mutta mietin, ovatko nuo minuutit todella niin kallisarvoisia, että voin huristaa Hämeenlinnan ohi tuntematta pistoa sydämessäni niiden puolesta, jotka jäävät laiturille ruikuttamaan. Heidänkin arkensa sujuvuus on suorassa yhteydessä siihen, miten he pääsevät junailemaan työ- ja opiskelupaikkakunnilleen. Vuorotyötä tekevien mieltä ei lämmitä, että juna kulkee aamukahdeksalta työnsä aloittavalle sopivasti.

Junavuorojen vähennys tuntuu oudolta, koska valtionyhtiö VR näyttää nyt ampuvan työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyspolitiikan tavoitteita nilkkaan. Työssäkäyntialueiden laajennus kulkee nähdäkseni tiiviisti käsi kädessä sujuvien liikenneyhteyksien turvaamisen kanssa. Eikä VR:n leikkuria kiitä luontokaan, jos yhä useampi joutuu ajamaan työmatkansa autolla.

Vuorotyötä tekevien mieltä ei lämmitä, että juna kulkee aamukahdeksalta työnsä aloittavalle sopivasti.

Toimivat liikenneyhteydet eivät palvele vain työmatkailijoita, vaan ne ovat tarpeen myös matkailulle ja kulttuurille. Niin kotimaan sisällä liikkuvat maakuntamatkailijat kuin ulkomailta Suomeen saapuvat turistitkin arvostavat helppoa pääsyä kulttuuririentojen ja nähtävyyksien äären. Pyrähdykset vaikkapa teatteriin tai konserttiin eivät houkuta, jos esityksen jälkeen kotiinpaluu ei sujukaan sutjakasti junavuoron puutteen takia.

Mäntässä Serlachius-museo järjestää museovieraille bussikuljetuksen Tampereelta, koska Vilppulan asemalle Tampereelta kulkevia kiskobusseja kulkee enää harvakseltaan. Lauantaisin museovieraille sopivia junia kulkee yksi. Museokävijät ja myös muut kiskobussia käyttävät saavat kiittää radanvarren valtuustoja, jos viikonloppuvuorot Vilppulaan lähitulevaisuudessa lisääntyvät. Orivedellä, Juupajoella ja Mänttä-Vilppulassa on nimittäin päätetty rahoittaa kiskobussien viikonloppuvuorojen lisäämistä. Tampereen päätöstä vielä odotetaan.

Näitä uutisia lukiessa tulee kieltämättä mieleen kysyä, kuinka kiinnostunut hallitus on alueiden hyvinvoinnista ja työmatkalaisten arjen sujuvuudesta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE