Kommentti: Yltiöpositiivinen lässytys jatkuu Urheiluliiton ja Ylen kuplassa – yleisurheilumme katastrofitilaa ei voi peittää tyhjyyttään kolisevalla sanahelinällä

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
Joonas Rinne voitti miesten 1 500 metriä Kalevan Kisoissa Seinäjoella kellon näyttäessä aikaa 4.10,32.

Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku, sanoi valtiomies Juho Kusti Paasikivi. Suomalaisen urheilueliitin sopii aloittaa siitä ja lopettaa ylipositiivinen lässytys, jolta on mennyt kaikki uskottavuus.

Yleltä puolestaan on edellytettävä kriittistä journalistista otetta myös urheilussa. Ei ole sen tehtävä toimia Suomen Urheiluliiton pr-kanavana.

SUL joutui alentamaan tulosrajoja, jotta lajeihin saataisiin tarpeeksi osanottajia yleisurheilun SM-kisoissa. Taso Seinäjoella oli hälyttävän heikko. Surkean saldon jälkeen MM-kisoihin valittaneen 12 urheilijaa.

Valtaosa lähtee Lontooseen kartuttamaan kokemuksia, ilman menestymismahdollisuuksia. Hyvänä päivänä Tero Pitkämäki voi taistella mitalista, ainakin pistesijasta. Se siitä.

Pikkubussiin mahtuva joukkue kertoo siitä, miten alas kunniakkaiden perinteiden laji on vajonnut.

Yleisurheilumme 1970-luvun menestysvuosia muisteleva saattaa kuitata, että taso on laskenut samassa tahdissa kuin huippu-urheiluun syydetty taloudellinen tuki yhteiskunnalta on lisääntynyt.

Ei ole Ylen tehtävä toimia Suomen Urheiluliiton pr-kanavana.

Tero Pitkämäki on ainoa suomalainen keihäänheittäjä Lontoon MM-kisoissa. (Kuva: Lehtikuva / Timo Aalto)

Konkretisoidaan suomalaisen yleisurheilun romahdusta ottamalla muutama hätkähdyttävä vertailu miesten pidemmiltä juoksumatkoilta:

1) 5 000 metriä. Voittajan aika Seinäjoella nyt 14.20,09. / Lasse Virén Helsingissä 13.16,3, juostu 14. syyskuuta 1972. Vain neljä päivää aiemmin Virén voitti olympiakultaa samalla matkalla Münchenissä olympiaennätysajalla 13.26,4. Tuo vaati silloin selityksen: ”hitaan alkuvauhdin jälkeen”.

Lasse Orimus puolestaan putosi 1976 Montrealin olympialaisten 5 000 metrin finaalista. Orimus ei selviytynyt loppukilpailuun huippuajallaan 13.23,43. 31 vuotta sitten juostunakin se on lähes minuutin alle nykyisen Suomen mestarin voittoajan!

2) 1 500 metrillä voitto heltisi Kalevan kisoissa ajalla 4.10,32 / Pekka Vasalan voittoaika oli 3.36,33 Münchenin kultajuoksussa, syyskuussa 1972.

Miesten 1 500 metrin Suomen mestarin aika on ollut tämän vuotista huonompi lähes 100 vuotta sitten, heti verisen sisällissodan jälkeen. Sameli Tala voitti 1918 Helsingissä silloisen matkan ajalla 4.16,3. Maileri Tala tuskin oli tuohon aikaan ammattimaisessa tehovalmennuksessa eikä taatusti sponsoroitu. Vertailun vuoden 1918 tulostasoon otti ensin esille Ilta-Sanomat (21.7.).

– Hyi hävetkää, tonnivitosen juoksijat, mestari Pekka Vasala kommentoi lähes järkyttyneenä lehdelle seurattuaan nykymailereidemme lönköttelyä tv-ruudusta.

3) Voittajan aika 10 000 metrin juoksussa nyt 29.48,37. / Lasse Virénin unohtumaton kymppi Munchenissa (3.9.1972) – kaatuneenakin olympiakultaa uudella maailmanennätysajalla 27.38,4. Siinä on eroa runsaat kaksi minuuttia. Myrskylän miehen eduksi.

4) Kun Virén voitti Münchenin kymppitonnilla, kellotettiin juoksijoille puolimatkan väliajaksi hurja 13.44,0 / Kalevan kisoissa 2017 viiden tonnin mestaruus heltisi yli puoli minuuttia hitaammalla ajalla, 14.20,09.

Robin Ryynänen voitti miesten 5000 metriä yleisurheilun Kalevan Kisoissa Seinäjoella. Voittoaika oli 14.20,09. (Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari)

Suomalainen yleisurheilu matkaa Lontooseen siipi maassa, valmiiksi lyötynä.

Tulos tai ulos -periaate ei päde suomalaisessa urheilujohtamisessa.

Vaikka tavoitteet jäävät saavuttamatta, hallinnosta ja järjestöistä arvokisoihin tuppaa väkeä kuin markkinoille, rinta kaarella ja itseään täynnä. Kisapaikalla päät kolisevat yhteen, kun sidosryhmät seurustelevat keskenään ja nostavat maljoja olemattomalle suomalaismenestykselle.

Huolestuttavinta oli todistaa valmennusjohdon ja (Ylen käyttämien) asiantuntijoiden kommentointia Kalevan Kisoissa.

”Ei mennyt putkeen, on ollut loukkaantumisia, hyvänä päivänä hänkin voi onnistua, kyllä tämä tietysti lievä pettymys oli, mutta… On toipilaita, on yliharjoitelleita tai alipalautuneita. Pitkäaikaisempiin syihin pitää paneutua.”

Tyhjää pyörittelyä, kun laji on historiallisessa kriisissä ja suorastaan huutaa ryhtiliikettä. Valmennusjohtaja kuulemma iloitsi kisojen tunnelmasta Seinäjoella.

Samat kasvot ovat pian ruudussa kertomassa, että Lontoon opit käydään visusti läpi ja valmistautuminen seuraaviin kisoihin alkaa entistä terävämpänä. Päälle kuulemme taas pakollisen vetoomuksen, että suomalainen huippu-urheilu tarvitsee lisää rahaa valtiolta.

”On toipilaita, on yliharjoitelleita tai alipalautuneita.”

Lisää rahaa? Olisiko kysymys sittenkin enemmän jostain muusta? Sponsorointi on tehnyt huippu-urheilijoista viihdetaitelijoita, jotka elävät julkisuudesta, tärkeintä on olla esillä sponsorin logo paidan hihassa.

Hiihtolegenda Siiri Rantanen, 92, sanoi Demokraatin urheilukolumnissa, että asenne on tärkeintä. Jaksaako ohittaa elämän muut houkutukset ja antautua täyspäiväisesti urheilemaan? ”Äitee” aiheellisesti kysyi.

Kolumnin kirjoittaja, kokenut urheilutoimittaja Kauko-Aatos Leväaho muistutti, että kymmeniä vuosia sitten urheiluseuroissa oli yhteishenkeä ja urheilun ilmaista opetusta nuorille.

– On kai niitä nytkin, mutta suuntaus on, että kaikesta pitää maksaa, eikä kaikilla ole siihen varaa. Se karkottaa useita, kaiken sportissa nähnyt ”Kake” totesi.

Kolumninsa lopuksi Leväaho kysyi, olisikohan noista ajoista jotain opittavaa, kun Suomen urheilua yritetään nostaa edes siedettävälle tasolle maailmassa.

Olisi.

Kommentti: Hallitusperheen pieni sininen lapsi kärsii vanhempiensa viinanhuuruisesta riitelystä

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Kokoomus ja keskusta, Juha Sipilän (kesk.) hallitusperheen isä ja äiti, ovat ajautuneet jo hyvän aikaa sitten parisuhdekriisiin. Riidan ytimessä on maakunta- ja sote-uudistuksena tunnettu avioehto, joka uhkaa hajottaa liiton.

Parhaillaan kepu ja kokoomus ovat parisuhdeterapiassa, jossa terapeutteina toimivat valinnanvapauslaisäädäntöä kommentoivat asiantuntijat ja etujärjestöt. Käynnissä olevaa lausuntokierrosta käytetään riidassa aseena. Keskusta on kirjauttanut yhteisiin papereihin, että lausunnot on otettava vakavasti, koska se yrittää taivuttaa kokoomuksen oman kantansa taakse lausuntojen tuella.

Neuvottelemalla ei hallituksessa ole saatu enää aikoihin yhteistä sotenäkemystä.

Tilanne muistuttaa tarpeiden tekemistä housuihin.

Riidan aihe liittyy erikoissairaanhoitoon kaavailtuihin asiakasseteleihin ja niiden käytön laajuuteen. Kokoomus haluaa seteleillä muun muassa tyräleikkauksia, suomalaisen erikoissairaanhoidon tuhoa pelkäävä keskusta ei.

Virallisen keskustalaisen selityksen mukaan mitään kriisiä ei ole. Hallitus on osannut ennakoida valinnanvapauslainsäädännön ongelmat ja tiennyt hyvin etukäteen mistä lausuntokierroksella metelöidään, keskustasta todetaan.

Tilanne muistuttaa tarpeiden tekemistä housuihin, kun vessassa on jätetty käymättä vaikka on tiedetty, ettei sinne myöhemmin ehditä. Toisin sanoen homma ei ole hanskassa mutta sen väitetään olevan.

Myös kokoomus tarvitsee onnistumisia.

Myös alkoholilla on parhaiden suomalaisten perinteiden mukaisesti osuutensa sote-riidassa. Keskustan on ratkaistava kantansa alkoholilakiin esitettyyn 0,8 prosenttiyksikön korotukseen, jonka vahvemmista viinoista pitävä kokoomus haluaa maitokauppakaljoihin.

Keskustan sydän sykkii kansanterveydelle ja sanoo ei, mutta diiliin on paketoitu porkkanaksi 100 miljoonaa euroa alkoholiveron korotuksesta seuraavia tuloja. Veroa ei koroteta, jos kaupan kaljasta ei tule vahvempaa, jolloin 100 miljoonaa pitäisi kaivaa jostakin muualta.

Keskustalla ei ole varaa ampua alas sekä alkoholiprosentin korotusta että valinnanvapauslain bisnesnäkymiä. Hallitus ei sitä kestä. Myös kokoomus tarvitsee onnistumisia.

Hallitusperheen sivustaseuraaja pieni, sininen lapsi kärsii vanhempiensa viinanhuuruisesta riitelystä. Sille käy kaikki, kunhan sopu vain palaa ja perhe pysyy koossa.

Kommentti: Hyvä, Minna Helle!

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
Valtakunnansovittelijan tehtävää hoitaa oikeustieteen kandidaatti Minna Helle. Hänen toimikautensa on 1.1.2015 – 31.12.2018.

Valtakunnansovittelija on puolueeton virkamies, jonka tehtävänä on auttaa työmarkkinajärjestöjä työ- ja virkaehtosopimusten aikaansaamisessa erityisesti tilanteissa, joissa työrauha on uhattuna.

Kun valtakunnansovittelija Minna Helteen Twitter-tili laulaa, se on yleensä hyvä asia.

Niin tänäänkin. Työmarkkinoilla helpotti taas piirun verran, kun hiihtokeskusten ja ohjelmapalveluiden työriitaan syntyi sovinto.

Vastaavia viestejä on saatu nykyisen valtakunnansovittelijan toimistosta säännöllisesti. Helle suosii sosiaalisen median Twitteriä tiedotuskanavanaan.

Koska osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan, tulee sovittelussa toki välillä takapakkia ja aikalisiä, mutta pääsääntöisesti Helteen päivitykset kertovat kärsivällisen sovittelun tuloksista, työrauhasta.

Se ei olisi mahdollista ilman molempien osapuolten, työnantajien ja työntekijöiden, luottamusta sovittelijan asiantuntemukseen ja sataprosenttiseen puolueettomuuteen.

Riidan osapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan esittämän sovintoehdotuksen.

Ict-alan toimihenkilöitä koskeva työkiista ratkesi marraskuun lopussa, kun osapuolet Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen työnantajat Palta hyväksyivät valtakunnansovittelija Helteen sovintoehdotuksen.

Muutama viikko aiemmin syntyi sopu sähköalan työriitaan.

Keväältä muistetaan kaupan alaa koskeneen työriidan ja saariston lauttaliikennettä uhanneen lakon peruuntuminen.

Ilmailualan riidassa saatiin maaliskuussa sopu lähes 30 tunnin yhtäjaksoisten neuvottelujen jälkeen.

Kaikkiin uutisiin on liittynyt toteava faktalause: ”Osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen.”

Sovittelijalla ei ala vielä joululoma. Yksi riita soviteltu, toinen odottaa jo oven takana.

Vakuutusalaa koskevan lakonuhan sovittelu jatkuu tiistaina – valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla, kuinkas muuten.

Odotan luottavaisena Twitter-viestiä. Sopu ei jää syntymättä ainakaan yrityksen puutteesta.

Keskuskauppakamarin Naisjohtajat esiin! –kampanjan yhteydessä Minna Helteeltä kysyttiin hänen parasta vinkkiään arjen helpottamiseksi.

– Tee kiireisenä aikana vain ne asiat, jotka on pakko. Älä murehdi asioista, jotka olisi hyvä tehdä, mutta eivät ole pakollisia, Helle vastasi.

Hyvä neuvo.

Kommentti: On se simmonen muutos – enää ei olla samassa veneessä

Kuva: Jari Soini

Isoisäni oli syntynyt 6.12.1886. Samana päivänä ensi viikolla, kuudes joulukuuta, huipentuu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi.

Juhlavuoden tunnus on Yhdessä / Tillsammans / Together.

Tietoisuudella siitä, että meillä suomalaisilla on yhteisiä arvoja, joita tarvittaessa myös puolustaa, on tasavallassa puskettu eteenpäin niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ei turhaan. Hämmästyttävän pitkälle on yhdessä päästy.

Pappani oli syntynyt aivan toiseen aikaan ja maailmaan, Venäjän suuriruhtinaskuntaan.

Hän eli läpi itsenäistymisen, 1930-luvun laman ja myöhemmät raskaat sotavuodet.

Varsinaissuomalaisena maanviljelijänä hän oli juurtunut maahan ja työntekoon. Heinäseipäät seisoivat vielä rivissä pelloilla, vaikka ympärillä agraari-Suomi koko ajan muuttui ja sähköistyi. Murros konkretisoitui traktorin korvatessa hevosen pääasiallisena apuvälineenä peltotöissä.

Maatilan tuvan nurkassa oli jo oma tv-vastaanotin, kun heinäkuussa 1969 katsoimme yhdessä ensimmäistä kuukävelyä mustavalkoisesta Salorasta. Neil Armstrongin otettua sen yhden askeleen tokaisi pappa puoleeni kääntyen:

– Kun mää olin sun ikäne, vein paljain jaloin kävelle meitin talon komian härän Salon toril, ku siel ol markkinat ja simmone näyttely.

– Kävellen me tultti samaa reitti sen härjän kans sielt takasinki. Ja nyt ihmine kävelee jo kuus! On täsä nähty simmonen muutos, ettei sitä osannu arvaakka. Mihin tää mailma vielä ehtiikä?

Härän kuljettamisesta paljain jaloin markkinoille ensimmäisen kuukävelyn seuraamiseen livenä!

Itsenäisyyden 50-vuotispaalusta (1967) oli tuolloin kulunut vasta vajaa pari vuotta. Tilanne ja papan Perttelin murteella lausumat sanat ovat painuneet mieleeni.

Heinäseipäät seisoivat vielä rivissä pelloilla, vaikka ympärillä agraari-Suomi koko ajan muuttui ja sähköistyi.

 

Ajan riento on jatkunut vähintään yhtä kiivaana kuin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä, joita pappani vertauksellaan mainiosti yhteen niputti.

Jos hän ja aikalaisensa palaisivat nyt aikakoneella keskuuteemme, he tuskin tunnistaisivat vuoden 2017 Suomea. Se simmonen muutos on entisestään kiihtynyt.

Palataan vielä juhlavuoden tunnukseen Yhdessä – Tillsammans ja annetaan puheenvuoro sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saarelle.

Saari on huolissaan. Sen mitä hän sanoo Ylen haastattelussa, pitäisi soittaa hälytyskelloja kautta satavuotiaan Suomen.

Saaren mukaan suomalaiset kokevat poikkeuksellisen vahvasti, että enää ei olla samassa veneessä.

Ihmiset eivät koe aiemmassa määrin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Mitä heikommassa asemassa ollaan, sitä vähemmän yhteenkuuluvuutta koetaan, köyhyyttä ja eriarvoistumista tutkinut Saari toteaa.

Vakavaa pohdittavaa juhlan keskellä.

Yhdessä–tillsammans ei saa muuttua sanahelinäksi.

Pärjäämisen kokemus pitää olla yhteinen. Ja kaikille mahdollinen.

Kommentti: Mugaben jälkeen ”Krokotiili” – jatkuuko Zimbabwen painajainen?

Kuva: Lehtikuva-AFP
Emmerson Mnangagwa.

Zimbabwen syrjäytetty varapresidentti Emmerson Mnangagwa vannoo virkavalansa presidenttinä seremoniassa perjantaina, kertoivat uutistoimistot sähkeissään tänään.

Hän seuraa presidenttinä itsevaltaista Robert Mugabea.

Vajaa kolme viikkoa sitten Zimbabwesta paenneen Mnangagwan odotetaan palaavan kotimaahansa tänään. Mugaben aiempi uskottu otti nopeat hatkat sen jälkeen, kun 93-vuotias presidentti oli erottanut hänet.

Päiväkausien vatvomisen jälkeen Mugabe ilmoitti eilen erostaan. Se astui voimaan välittömästi.

Robert Mugabe hallitsi Zimbabwea vuosikymmeniä rautaisella otteella. Kaduilla rieumuitaan hänen lähdöstään.

Mnangagwa, 71, on nousemassa riutuneen maan väliaikaiseksi presidentiksi.

Tuskin kenelläkään tulee ikävä Mugabea. Viime päivinä läntisessä mediassa on kuitenkin muistutettu, millainen mies on Mr Mnangagwa. Ettei vaan Zimbabwe olisi astumassa uuden itsevaltiaan aikaan. Tai peräti ojasta allikkoon.

Monet Afrikan-tuntijat varoittavat, että Mnangagwasta saattaa paljastua samanlainen autoritaarinen johtaja kuin Mugabe. Pitkään miehet pelasivat yhteen järjestelmässä, jossa ei toisinajattelua suvaittu. Mugabe ja Mnangagwa olivat liittolaisia. He myös tarvitsivat toisiaan.

Jokainen, joka toivoo häneltä ihmisoikeuksien palauttamista kunniaan Zimbabwessa, voi pettyä.

Syrjäytetty varapresidentti on ollut Mugaben hallinnon avainpelaaja.

Silloin kun tulevan presidentin lempimi  on ”Krokotiili”, sen pitäisi soittaa varoituskelloja.

Nimi pitää ansaita. Krokotiiliksi kutsutaan häikäilemätöntä saalistajaa, joka murskaa säälittä poliittiset vastustajansa. Joskus krokotiili iskee hampaineen yön pimeydessä.

On nimellä pidempikin historia. 1960-luvulla valkoisen Rhodesian brittijoukot kiduttivat Mnangawaa saatuaan ”Krotiili-jengin” iskuista vastanneen johtajan kiinni.

Syrjäytetty varapresidentti on ollut mukana Mugaben regimessä. Enemmänkin: johtamassa ja toimeenpanemassa päätöksiä, yhtenä hallinnon avainpelaajana.

Mnangagwa oli turvallisuusministeri ja hän on ajanut katastrofaalista talouspolitiikkaa, joka on köyhdyttänyt maan.

1980-luvun levottomuksien aikana surmattiin tuhansia siviilejä Gugurahundissa. Turvallisuusasioista vastaavana ministerinä ollut Mnangagwa on kieltänyt osallisuutensa ja sysännyt vastuun armeijan yksiköille. Tämä ei ole vakuuttanut arvostelijoita.

BBC:n haastattelemat Zimbabwen itsenäisyyssodan veteraanit, jotka tuntevat Mnangagwan, ovat kuvanneet häntä erittäin julmaksi mieheksi.

”Krokotili, joka puraisi takaisin.”

Niillä sanoilla BBC otsikoi juttunsa Mugaben ajan päättymisestä ja Mnangagwan come backista.

Uutistoimistojen mukaan hän nousee presidentiksi väliaikaisjärjestelyin ja Zimbabwessa järjestetään presidentinvaalit ensi vuonna.

Onko Emmerson Mnangagwa uskottava muutoksen airut? kysyy moni Zimbabween perehtynyt tarkkailija tänään.

Kommentti: Länsimetro tulee – pääset vihdoin upeista merimaisemista maan alle

Kuva: Ilkka Yrjä
Metroliikenne kulkee 18.11. alkaen kahdella linjalla: Matinkylä–Vuosaari ja Tapiola–Mellunmäki. Opastinkylttejä päivitettiin tänään Ruoholahden asemalla.

Huomenna. Jos Luoja suo.

Odotettu päivä koittaa lauantaina 18. marraskuuta, kun metron matkustajaliikenne ulottuu ensimmäistä kertaa Espoon Matinkylään asti.

En ole ainoa espoolainen, joka odottaa Länsimetron starttia ristiriitaisissa tunnelmissa.

Onhan tuota odotettu.

Ensiksi puhuttiin vuodesta 2012, sitten 2013, sitten 2014, sitten 2015, sitten 2016…

Yksi espoolaispoliitikko murjaisi pari vuotta sitten, että hanke myöhästyy niin pahasti, että on hyvä, jos metrolla pääsee hakemaan jouluviininsä vuonna 2017. Häntä kivitettiin liiasta pessimismistä. Vaan oikeassahan tuo oli. Taisi omata ns. sisäpiirin tietoa.

Annas kattoo nyt, kuitenkin. Tässä hankkeessa ei mikään ole varmaa till the fat lady sings.

Espoon ulkopuolella Länsimetroa on suitsutettu kuin uutta Kehruu-Jennyä. Myöhästymiselle toki naureskellaan ja budjetin karkea karkaaminen on noteraattu, mutta muuten henki on yltiöpositiivinen. Metro ylittää turhat kuntarajat ja kehitys kehittyy. Taputtakaa.

Miksi kaikki eivät yhdy riemuun?

Yllättävän monet Espoossa asuvat tuntuvat suhtautuvan hankkeeseen viileästi, jopa skeptisesti. Läheskään kaikki eivät tuuleta.

Syy on selvä. Monien työmatkaa metro hidastaa, joidenkin kohdalla merkittävästi.

Menetetään hyvin toimiva suora bussiyhteys Länsiväylää pitkin Helsinkiin.

Käytän itse busssia 121 Olarista Helsinkiin. Ensin vain parin sadan metrin kävelymatka pysäkille. Sininen bussi tulee Kuitinmäestä ajallaan ja 12-15 minuutissa olen Helsingin keskustassa. Bussin ikkunasta katson henkilöautojen (usein) hitaampaa etenemistä kahdella kaistalla –  ihmetellen, miksi nuo eivät vaihda bussiin.

Entä ne näkymät! Ainutlaatuisen kaunis merimaisema joka päivä, töihin mennessä ja kotiin palatessa.

Maan alla tulee olemaan erilaista.

Ettei joku nykyinen bussin käyttäjä päinvastoin ottaisi yksityisautonsa työmatkakäyttöön?

Matka-aikaa tulee tuhrautumaan enemmän kaikilla niillä, jota eivät asu Espoon metroasemien välittömässä läheisyydessä. Tulee siirtymäriittejä uusilla sisäisillä busseilla. Eikä syöttölinja kulje vain omalta pysäkiltäsi metroasemalle. Liityntäbussi kiertää ja poimii matkustajia matkalta.

Metromatka vie linja-autoa kauemmin, koska reitti on louhittu Keilaniemen ja Otaniemen kautta. Tekee melkoisen mutkan siis.

Arvioin työmatkani pitenevän ajallisesti noin 10 minuuttia suuntaansa. Kollega laski oman matkansa pitenevän 20 minuuttia yhteen suuntaan.

No, pieni askel ihmiskunnalle, senkin kanssa eletään.

Ainakin on melkoista optimismia, jos kuvitellaan espoolaisten nyt jättävän yksityisautonsa kotiin ja siirtyvän metron käyttäjiksi.

Ettei joku nykyinen bussin käyttäjä päinvastoin ottaisi autonsa työmatkakäyttöön?

Hän kun menettää erinomaisen sujuvan suoran bussiyhteyden Helsinkiin. Plus ne merimaisemat.

Matkustajaliikenne länsimetron osuudella alkaa lauantaina 18.11., kun ensimmäinen juna Matinkylästä Vuosaareen lähtee kello 5.09. Sama juna lähtee Tapiolasta kello 5.14 ja Lauttasaaresta kello 5.23. Ensimmäinen juna Tapiolasta Mellunmäkeen lähtee aamukuudelta. Ensimmäinen juna Vuosaaresta Matinkylään lähtee kello 5.15, Rautatientorilta kello 5.36 ja Lauttasaaresta kello 5.41. Ensimmäinen juna Mellunmäestä Tapiolaan lähtee kello 5.20.

Metrolinja pitenee 14 kilometrin uudella, maanalaisella osuudella, ja samalla avataan kahdeksan uutta asemaa. Niistä Lauttasaari ja Koivusaari sijaitsevat Helsingissä, ja Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä Espoossa.