Konevitsan kirkonkelloista Get Oniin – Love Recordsia juhlittiin yli kolmetuntisella konsertilla

Kuva: Kari Hulkko
Suomi-punkin heimonvanhin Pelle Miljoonakin ehti avata levytysuransa Love Recordsin leivissä 1970-luvun lopussa. Kulttuuritalon konsertissa Pelle veti kimaran tuon kauden punk-klassikkoja Lasse Sakaran (oikealla) luotsaamanjuhlaorkesterin säestyksellä

Alussa harras, keskellä kunnioittava, lopussa  riehakas – suomalaisen populaarimusiikin historian kenties merkittävimmän vaikuttajan 50-vuotispäiviä vietettiin torstai-iltana  monessa hengessä.

Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyt bileet olivat siis juhlakalunsa näköiset, sillä vuonna 1966 perustetun ja 1979 konkurssiin asetetun Love Recordsin taival oli myös moni-ilmeinen, vauhdikas ja yltiöpäisen ennakkoluuloton.

Kolme idealistista, musiikkibisneksen realiteeteillä itseään rasittamatonta miestä, Atte Blom, Otto Donner ja Christian Schwindt kokoontuivat loppusyksyllä 1966 Kivelän sairaalan tupakkahuoneenkin virkaa toimittaneessa toiletissa, ja päättivät perustaa levy-yhtiön. Ja nimenomaan julkaistakseen sellaista populaarimusiikkia, joka ei vakiintuneiden levy-yhtiöiden kautta esille päässyt. Poliittista laulua, kokeilevampaa jazzia, progressiivista rockia, uuden polven kansanmusiikkia ja lastenlauluja… niistä  Love Recordsin musiikillinen manifestaatio lähti kumpuamaan. Ensimmäinen lp-julkaisu oli 1966 lopussa ilmestynyt Kaj Chydeniuksen ”Lauluja”.

1960-luku oli vielä lämmittelyä, mutta heti 70-luvun alussa lähti iso pyörä pyörimään. Ennen vuosikymmenen lopulla koittanutta konkurssia Love Records ehti julkaista lähemmäs 400 albumia ja tajuttoman määrän singlejä päälle. Ruuhkaisimmat vuodet osuivat 1970-luvun puolivälin jälkeen, pelkästään 1976-77 yhtiö julkaisi satakunta pitkäsoittoa. Varsinaisia myyntivaltteja noina aikoina  olivat etenkin Hurriganes ja Juice eri kokoonpanoineen sekä  Rauli Badding Somerjoki Mikko Alatalo ja Freeman.

Pidäkkeetön tahti ja idealistinen kustannuspolitiikka kostautuivat aikanaan. Vaikka paljon tuli julkaistua hittejä, ilmestyi myös pinoittain albumeja, jotka myivät vain marginaalisesti. Myös oman studion rakentaminen osoittautui yhtiölle taloudellisesti liian raskaaksi investoinniksi, joten 1979 oli pakko pistää lappu luukulle.

Maarit, ja Sami Hurmerinta hurmaushommissa Love-konsertissa.

Maarit ja Sami Hurmerinta hurmaushommissa Love-konsertissa.

Ääripäiden kohtaamisia

Kulttuuritalon pitkälti yli kolme tuntia kestäneessä juhlakonsertissa ei konkurssin kipeistä muistoista ollut tietoakaan. Pääosassa oli se  musiikillisten raja-aitojen yli loikkiva idealismi, jonka perintö kantoi pitkälle sen jälkeen, kun Loven ovet oli suljettu. Kantaa yhä, sillä tämän ajan punkkarit, uusprogeilijat ja kaikki kokeilevimpiin suuntiin tähyävät soittoniekat voivat kiittää Love Recordsia siitä, että nämä musiikinlajit ovat koskaan ylipäätään saaneet jalansijaa tässä maassa ja sitä jalkaa vielä äänitemarkkinoiden oven väliin.

Kun Loven 13 vuotta kattavassa  julkaiskatalogissa ääripäät kohtasivat ihan surutta, niin samassa hengessä vedettiin juhlakonsertissakin. Avausbiisinä kitaristi Lasse Sakaran johtama, tätä konserttia varten koottu Rakkaus-orkesteri soitti Piirpauken klassikkosovituksen kansansävelmästä ”Konevitsan kirkonkellot” ja encoreksi bändi veti rumpalinsa Sami Kuoppamäen vaatimuksesta kaikkien aijojen suomalaiseksi rokkibiisiksi monesti äänestetyn Hurriganesin ”Get Onin”. Väliin mahtui lähes kaikkea, mitä Lovekin muinoin julkaisi, poliittisesta laulusta poppiin ja progesta punkkiin.

Harri Saksala esitti Eija Ahvon kanssa kimpassa Punaisen langan hitin Taisteilija.'

Harri Saksala esitti Eija Ahvon kanssa kimpassa Punaisen langan hitin Taisteilija.’

Illan makupaloja olivat muun muassa Sinikka Sokan vetäisemä taistolaiskauden manifesti ”Oppimisen ylistys”, Punainen Lanka -yhtyeessä  Lovelle yhdessä levyttäneiden Harri Saksalan ja Eija Ahvon ”Taistelija” (Paul Simonin The Boxer -klassikon coverointi), Pelle Miljoonan punk-kimara, Jukka Gustavsonin urkurevittelyt ja laulutulkinnat Wigwamin mestariteoksissa ”Losing Hold” ja ”Save My Money & Name” sekä Maaritin upeasti tulkitsema tribuutti katsomossa istuneelle Atte Blomille tämän sanoittamalla ”Laakson liljalla”. Loppuhuipennuksen tarjosi Pepe Willberg, jonka neljä lauluesitystä pistivät kylmät väreet kihelmöimään pitkin sellkäruotoa: ”Kuka kertoisi minulle”, ”Merimies” (Atte Blomin suomennos Procol Harumin uljaasta ”Salty Dogista”),  ”Sinua sinua rakastan” ja ”Raja”.

Pepe Willlberg päätti Loven juhlakonsertin unohtumattomasti.

Pepe Willlberg päätti Loven juhlakonsertin unohtumattomasti.

Monia unohtumattomia hetkieä on Love Records tarjonnut suomalaisille ylisukupolvisesti. Otto Donner, Chrisse Schwindt  ja monet heidän pinnalle nostamistaan artisteistakin ovat lähteneet jo yläkerran big bandiin, levy-yhtiökin kuopattu kauan sitten, mutta laulut ovat jääneet pystyyn – kuolematonta elokuvasuomennosta siteeratakseni.

Kulttuuritalon katsomon täyttivät joka tapauksessa enemmistönä yli kuusikymppiset, jokunen alle viisikymppinenkin oli sekaan eksynyt. Ehkä neljä.

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kullervossa heijastuu särkyneen maailman kuva

Kuva: soila puurtinen / itä-savo
Dan Karlström (Kimmo), Ville Rusanen (Kullervo), Hannu Forsberg (Kalervo) ja Johanna Rusanen-Kartano (Äiti) säväyttävät Olavinlinnassa.

Aulis Sallisen Kullervo alkaa syvääkin syvemmältä. Orkesteri tuskin itsekään ylettää sinne, niin kaukaisena ääni huokuu. Uhkaa se on, ei mitään tasapainon pohjustusta.

Musiikki jatkaa tunnusteluaan iskevässä värikkyydessä ja valikoiduin tehoin. Tunkeudutaan luihin ja ytimiin. Kauneuskin punoo siihen omat surun säikeensä.

Sitten herää kieli, sen käskyttämä rytmitys kolkuttaa nakutuksin. Ooppera esittelee vihan, koston ja murheen pihamaat. Tunnelmaa tehostaa näyttämön jyrkkänä palava valaistus. Tarina on raa´an julma. Kuinka minusta tuli näin paha, kysyy Kullervo.

Tarinan tasojen lomittuminen avaa näkymiä yhä syvemmälle. Ohjaaja Kari Heiskanen on kirkastanut ohjaustaan aiemmin jo nähdystä. Kärkevyys ja valikointi on terästänyt kokonaisuutta. Joukkojen käskytys on äärimmillään, hillitön hurma ajaa kuoroakin näyttäviin elkeisiin. Onnistumisen autuus kuuluu myös kuoron laulun mahdissa.

Sallisen erittelemän tunneasteikon musiikillinen peili on lavea. Näkymät puetaan toinen toistaan uskottavammin, aina puistatukseen asti tosiksi.

Musiikki on synkkyydestä huolimatta värikäs, tarinan myötä se on syvästi inhimillinen. Mutta, koluttavaa on, kaikessa kaameudessaan.

Oopperassa on ydinmyrkyn rinnalla herkkiä kuvituskuvia, hauraita kohtauksia, pohjattoman koskettavia kysymyksiä. Sanoma on voimakas: nuoren miehen isättömyys, pahuus, äidin rakkaus, heikkoa heikompi toivo, itseymmärryksen kärsimys, nuoren miehen häpeät ja seksuaaliset hairahdukset.

Antti Mattilan lavastus on pelkistetty ja liike syntyy sijainteja vuorottelemalla. Päähenkilöiden puvustuksessa (Riitta Anttonen-Palo) on yleisankeutta, näyttävyyttä ja resuisuutta, Ilkka Paloniemen valoissa polttoa, kylmyyttä ja häikäisyä. Ohjaaja Kari Heiskasen näpeissä ylielehtiminen on saatu näyttämöllä pois karsittua. Osumatarkkuus on yhä huolekkaampaa. Ohjaus on kauttaaltaan tiivistynyt ja tehostunut.

Tieran kohtauksessa klovnerian vaikea laji onnistuu. Vastakkaisuus on hyvä taikasana.

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
Aulis Sallinen: Kullervo
Libretto: Aulis Sallinen Kalevalan ja Aleksis Kiven näytelmän pohjalta
Musiikinjohto Hannu Lintu – ohjaus Kari Heiskanen – lavastus Antti Mattila – puvut Riitta Anttonen-Palo – valaistus Ilkka Paloniemi – kuoron valmennus Matti Hyökki – maskeeraus Kaarina Kokkonen
Rooleissa Ville Rusanen, Dan Karlström, Johanna Rusanen-Kartano, Hannu Forsberg, Sanna Matinniemi, Niina Keitel, Petri Bäckström, Niklas Spångberg, Tiina Penttinen, Birthe Wingren, Johann Tilli, Lasse Penttinen, Markus Suihkonen
Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri ja oopperajuhlakuoro

Solistijoukko on mainio. Sopraano Johanna Rusanen-Kartano Kullervon äitinä syleilee koko suuren katsomon Kullervoa unohtamatta. Sopraano vetää sanattomaksi! Ville Rusanen Kullervona keskittyy roolin hienosäätöön ja onnistuu. Äänessä on tosin hienoista kireyttä.

Dan Karlström hakee aineksia Kimmon rooliin rohkeasti ja ymmärrystä tapaillen, äänessä sanottavan sävyjä ja tunteen kipupisteitä. Kullervon sisaren osassa Sanna Matinniemi osoitti lahjakkuutensa. Kauniisti väräjävä sopraano, soiva ja sointuva. Toinen nuori onnistuja oli Niina Keitel Sepän nuorena vaimona. Uskalias mutta tyylikäs rooli, laulu kulkee vaivatta täyteläistymistä kohti.

Hannu Forsbergin (Kalervo) erityisen lämmin ja soiva baritoni kaipaa vain lisävolyymiä ja ehkä pontta. Birthe Wingren Sokeana laulajana oli löytö. Selkeä artikulointi ja persoonallinen äänensävy, uskottava osasuoritus. Unto (Niklas Spångberg) ja hänen vaimonsa (Tiina Penttinen) onnistuivat olemaan tylyyden inhoja perikuvia, Unto tiukan soinnikkuuden, vaimo läikkyvän sopraanon airueena. Petri Bäckström, Johann Tilli, Lasse Penttinen ja Markus Suihkonen kohelsivat lopun vastakuvassa kevennystä ja hengähdystä ruokkien.

Latausta esityksessä on montusta lähtien. Orkesteri tekee kunniaa säveltäjälle. Kapellimestari Hannu Lintu on seestynyt. Hillitympi harkinta osoittaa, miten selviytyä sapelitanssijohtamisen sijasta. Ehkä jokunen sisääntulo tai fraasialoitus olisi saanut olla osoittelevampi.

Sallisen Kullervo on ajattomuudessaan yhä vain ajankohtaisempi. Klassikko.

Matti Saurama

Linna vedessä Savonlinnan oopperajuhlilla – Kaikkea muuta kuin seisovan veden äärellä

Kuva: soila puurtinen / itä-savo
Tiina-Maija Koskela ja Jussi Myllys tulkitsevat Aulis Sallisen kronikassa Linna vedessä.

Lassi Nummen runoelma, runokronikka, on houkutteleva lähtökohta rakentaa musiikillinen retki halki Suomen yhden mielenkiintoisimman nähtävyyden historian. Olavinlinna Savonlinnassa on paitsi nähtävyys myös moni-ikkunainen näkökulma historiankirjoituksen ja tapahtumain käänteiden kulkuun.

Nummen runoelman syntyvaiheet sijoittuvat vuoteen 1975, linnan 500-vuotisjuhlien ajankohtaan. Aulis Sallinen puolestaan näki Olavinlinnan ensimmäisen kerran evakkomatkallaan 9-vuotiaana. Näkymä jäi lähtemättömästi tulevan säveltäjän mieleen.

Teoksessa lausuja ja laulajat liikehtivät ja elehtivät näyttämön etualalla, ääni kumpuaa kertojan sekä laulaja- ja muusikkoryhmän lisäksi äänentoiston turvin linnan eri sopukoista markkeeraten sillä linnan kätköisyyttä, historiallisia ajanjaksoja, tapahtumia ja houkuttavuutta.

Käsitteet ”tasot” ja ”kudos”, joita taiteilijat teoksissaan käyttävät, tulevat siten myös teknisin ratkaisuin hyödynnetyksi.

Tarina käsittelee luontoa, ihmistä siinä ja ihmisten arkea ja linnan kehitystä ja järjestystä. Vallasta on myös kyse. Libretto etenee hyvinkin konkreettisesti mm. henkilöihin ympättynä. On linnan perustaja Eerik Akselinpoika Tott, on Savon nainen, on lapsensa murhannut Sara Ursina, upseeri Meslöff, linnanpäällikkö Eerik Tuurenpoika Bielke. On sotaa, on olut ja suola, on rakennustyöt, on suuret aikakaudet.

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
Aulis Sallinen: Linna vedessä
12-osainen kronikka lausujalle, neljälle laulajalle, kamariorkesterille ja Olavinlinnalle
Libretto: Aulis Sallinen Lassi Nummen runoelman pohjalta
Musiikinjohto Ville Matvejeff – konsertin toteutuksen suunnittelu Kari Heiskanen – kertoja Jukka-Pekka Palo – sopraano Tiina-Maija Koskela – mezzosopraano Tuija Knihtilä – tenori Jussi Myllys – baritoni Tommi Hakala
Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri

Nummen tarinassa voi kuulla hiljaisuuden. Yö on musta ja valkea palo, virtaa ja liikettä riittää. Sana kulkee maassa etsien, kuvaten ja määrittäen suomalaisuutta Olavinlinnan historiassa. Maata on puolustettava ja suojeltava ja linna on keskeinen tekijä, erämaassa ja neuvotteluissa.

Konkretiasta huolimatta Nummen kronikan kieli muotoutuu lyyrisesti vahvassa otteessa. Sana on kahlitsematon, osumatarkka ja ilmaisuherkkä.

Tarinan kysyessä ”kuka sinä olet?” vastaukseksi ei riitä pelkkä etsiminen. On vapautettava katse omalle tielleen ja siinä se on. Sinun tarinasi. Se kulkee vapaana kuin ajatus.

Musiikissa saumatonta yhteissointia

Sallisen musiikki välkehtii vilkkaana ja virkeänä. Se herättää pisteliästä huomiota, vapautuu irti- ja ylösottoihin ja tarjoaa saumatonta yhteissointia. Sävyjä riittää rikasta tunneskaalaa tapaillen.

Välillä ääni kulkee maata pitkin, kuin vetäytyvä hihna haraisi syvyyttä vasten. Puhallinsignaalit ovat kuin teräviä lauseita, lyömäsoitinpöydän antimet täydentävät makuelämystä. Partituurin sopusoinnistako johtunee, että soittimet yhtyvät tarinaan kuin keskusteluun kurkottaen.

Sallisen monipuolisuus ja ilmeikkyys todistaa, miten tärkeätä on ymmärtää, että tyylit on käytettäviksi tehdyt, ei kiristettäviksi tai kärsittäviksi. Salliselle ominainen häpeämätön tapa valita niitä on lahja, ei pelote.

Esityksen solistinelikko lauloi kuin uskoutuen ja antautuen. Kertoja solmi tarinan huolella yhteen hengittäväksi kudokseksi. Paneutuneella orkesterilla oli ryhdikäs, elastinen ja kirkasohjeinen kapellimestari. Osallistuva intensiteetti luonnehti koko esittäjistöä.

Linna vedessä on syvästi inhimillistetty teos. Sana tulee kiveksi ja saa äänen.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Pieni tv-kanava veti Tangomarkkinoilla hirmuyleisön

Kuva: lehtikuva / timo aalto
Finalisti Markku Uhlbäck esiintyi Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningas-finaalin kenraaliharjoituksissa.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuninkaallisten valinta televisioitiin tänä vuonna pääkanavien sijasta pienellä AlfaTV-kanavalla. Uskaliaaksi arvioitu muutos näytti ensiarvioiden perusteella onnistuneen, sillä katsojia löytyi.

– Torstain tangokuningatar-finaalia seurasi tv:stä noin 560 000 ihmistä. Lauantai-illan tangokuningas-finaali tuskin jäi siitä jälkeen, joten miljoonan katsojan tavoite vaikuttaisi täyttyneen, kertoi Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.

Paikan päälle Seinäjoelle festivaali on kerännyt viime vuosina keskimäärin satatuhatta tanssin ystävää. Vielä sunnuntaina järjestäjät eivät pystyneet arvioimaan yleisömäärää, mutta paljon tanssikansaa oli paikalla tänäkin vuonna.

Viisipäiväisen tapahtuman aikana valittiin myös uusi tanssiorkestereiden Suomen mestari. Tittelin vei mynämäkeläinen orkesteri Kaiho.

Kaiho lähtee yhteiskiertueelle tangokuningas Teijo Lindströmin ja tangokuningatar Aino Niemen kanssa.

Suomen satavuotisjuhliin liittyen Seinäjoen festivaalilla myönnettiin myös Tango Finlandia -palkinto. Sen sai suomalaisen musiikkiviihteen pitkän linjan muusikko, talousneuvos Seppo Kulmala.

Keskustelua aiheesta

”Nauttiva velikulta” Teijo Lindström on uusi tangokuningas

Kuva: lehtikuva / timo aalto

Seinäjoen Tangomarkkinoilla on kruunattu uudeksi tangokuninkaaksi Teijo Lindström Orimattilasta.

Tuomaristo valitsi voittajan kuudesta loppukilpailuun edenneestä laulajasta lauantai-illan finaalissa.

Vuoden 2017 tangokuningattareksi valittiin torstaina Aino Niemi Kouvolasta.

Tangoaateliseksi olivat ehdolla Jere Laakso Turusta, Pasi Kivimäki Nokialta, Tuomas Salminen Mynämäeltä, Antti Kuhmonen Helsingistä sekä Markku Uhlbäck Kuopiosta.

Tangomarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Kuninkaallisiksi on valittu vuosien varrella muiden muassa Jari Sillanpää ja Arja Koriseva.

Poikkeuksellisen komeasti laulava ja iloluontoinen esiintyjä Teijo Lindström hurmasi finaalin kuluessa yleisönsä.

Myyty oli mittelön tuomaristokin. Konkarituottaja Esa Nieminen listasi voittajan kolme vahvuutta: ääni, ääni ja ääni.

– Lindström on nauttiva velikulta, äänellään leikittelijä, kiteytti puolestaan tuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki.

Ainoa lievä varoitus voittajalle tuli tuomaristolta ylitulkinnan riskistä.

Tango vei uuden tangokuninkaan sydämen jo kolmivuotiaana.

– Äitini osti lastenlaulukasetin, jossa oli Mustan kissan tango. Siitä tuli suosikkini.

Umpimusikaaliseksi luonnehdittu tangokuningas on myös monipuolinen soittaja. Hänen instrumenttejaan ovat piano ja haitari.

Keskustelua aiheesta

Little Steven rakensi isoine orkestereineen Puistobluesin lavalle jylhän äänivallin

Kuva: Kari Hulkko
Litlle Steven (toinen vasemmalta) lämmitti yleisön Järvenpään koleudessa. Kyvassa myös hienon Disciples of Soul -kokoonpanon basisti Jak Daley, taustalaulaja Jessica Wagner ja pianisti Lowell "Banana" Levinger.

Tämän vuoden Puistobluesin pääkonsertin kattaus oli kuin kiinalaisen ravintolan ruokalistalta. Mitään aivan unohtumatonta yksittäistä makuelämystä se ei tarjonnut, mutta monta maittavaa pientä annosta saatiin nauttia. Se herkkupommi olisi saattanut olla maineikkaan musiikkisuvun nykyedustaja Devon Allman, mutta hän joutui perumaan koko Euroopan rundinsa perhepiirissään sattuneiden kuolemantapausten vuoksi. Ehkäpä hänet nähdään Järvenpäässä kuitenkin jo lähikesinä…

Maan vanhimman ja suurimman bluesfestivaalin 40-vuotisjuhlan kunniaksi lauantainen konsertti Järvenpään Vanhankylänniemessä oli tasalaatuisen vahva kokonaisuus, jossa ei heikkoa lenkkiä ollut. Tyyliskaala ulottui laajalle, ja blueseinta antia taisi tarjota kotimainen alan all star -kokoonpano SF-blues (Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm).  Keskipäivän toinen kotimainen orkesteri, Euroopassa hyvin vastaanotettu juurimusan vientituotteemme Micke Björklöf & Blue Strip pudotteli taas tanakkaa bluesrockia yli 25-vuotisen uran tuomalla kokemuksella.

Kitarikingi Pulliainen (vasemmalla) kättelee bluesministeri Kuloniemeä.

Kattauksen kolmas kotimainen oli ensimmäistä kertaa Järvenpään festivaalilla esiintynyt kaikkien tyylien erikoisosaaja Esa Pulliaisen luotsaama Agents. Sitä ei ehkä mielletä ihan ensimmäisenä bluesorkesteriksi, mutta, kuten tiedetään, bändiltä taittuu kaikki lajit 1950-luvun suomi-iskelmästä tyylipuhtaaseen rock’n’rolliin, kuulakkaasta rautalangasta suuren amerikkalaisen laulukirjan evergreeneihin.

Ehkä bluesprofiiliaan kohottaakseen Agents oli kutsunut Järvenpään keikalle erikoisvieraita. Pulliaisen veljesten sivuprojekti E Combon kanssa monesti lauteilla nähty jykevä roots-herra Mr Breathless (alias Marko Julkunen) edusti tyylikirjossa sittenkin puhdasveristä perinnerokkia Jerry Lee Lewisin boogiepianismin parhaassa hengessä, mutta korkean tason bluesosaamista lavalle toi Esa ”Bluesministeri” Kuloniemi, jonka kanssa kaima Pulliainen pudotteli muun muassa Fleetwood Macia pistämättömän tyylikkäästi.

Jo ennen agentteja Vanhankylänniemen lavalla ehdittiin nähdä toinenkin veljespari tosi toimissa. Dickinsonin pojat Luther ja Cody näyttivät, kuinka kahdella miehellä voidaan täyttää niin iso musiikillinen tila, että bändille ilkeää antaa nimeksi North Mississippi Allstars. Duossa (joka levytyksissä toki laajenee basistilla ja muilla tarvittavilla instrumentalisteilla) Luther soittaa kitaroita ja Cody rumpuja sekä koskettimia – joskus hämmästyttävästi yhtä aikaa. Cody kävi välillä myös kitaran varressa ja silloin velipoika istahti rumpupatterin ääreen. Tälläisiä päikseenvaihtoja näkee rokkiskenessä harvoin (kitara-rumpu-kaksikkoja kylläkin, esimerkiksi Whiten sisarusten The White Stripes, joka tyylillisesti istuisi Puistobluesin kuosiin sekin). Aika harvoi sitäkään, että Lutherin ja Codyn soittaessa kaksistaan kitaroita, rumpukomppi ei missään vaiheessa katkennut, vaan basarin kalvo jatkoi koko ajan tärähtelyään.

North Mississippi Allstarsin mainiot Dickinsonin veljekset, Cody vaihteeksi kitarassa ja Luther rummuissa.

Pieni suuri mies

Bluesjuhlan pääesiintyjäksi oli saatu pitkästä aikaa (edellinen soololevy 1999) uuden levyn julkaissut  Steven Van Zandt, musiikkikuvioissa paremmin ehkä Little Steveninä tunnettu monitaituri. Herrahan on päässyt jopa Rock’n’roll Hall of Fameen ansioistaan erään newjerseyläisen muusikon ”taustayhtyeessä”. No, E Street Band on Bruce Springsteenille todellakin paljon enemmän kuin taustabändi, se on huippumuusikoiden luova yhteenliittymä, jota ilman The Boss ei olisi niin suuri päällikkö kuin on.

Little Steven puolestaan on mitaltaan ehkä pieni, mutta sydämeltään ja läsnäolevuudeltaan iso hahmo. Keväällä ilmestynyt ”Soulfire”- albumi on tuhtisoundista, eri tyylilajeja surutta toisiinsa sulauttavaa musaa, ja sen  nimikappaleella Little Steven ”sielun/soulin opetuslapsineen” Järvenpään parituntisen rupeaman myös polkaisi käyntiin. Settiin mahtui myös ehtaa bluesia ja blues-rockia (covereina muun muassa Etta Jamesia, Little Walteria ja Electric Flagia), mutta pääpaino oli perusrokimmassa kamassa, joka soi todella jylhästi 15-henkisen Disciples of Soulin -voimalla.

Springsteniaanisia sävyjä ei tarvinnut suurennuslasilla biisimateriaalista hakea, mutta ymmärtäähän sen,  kun Steven Van Zandtin musiikillisesti merkitykselliset kasvuvuodet sujuivat samassa Asbury Parkin yhteisössä Springsteenin  ja heidän musiikillisen hengeheimolaisensa Southside Johnnyn kanssa. Järvenpäässä kuultiin siis myös Little Stevenin Southside Johnnylle kirjoittamaa musiikkia.

Kuten sanottu, iso orkesteri teki ison vaikutuksen. Viisihenkinen puhallinryhmä, Hammond-urut sekä Jessica Wagnerin, Erika Jerryn ja YahZarahin muodostama täysin aseistariisuva taustakööri loivat sellaisen wall of soundin, että vertaista saa Puistoblues-vuosilta hakea – lähimmäs on tainnut päästä kotimainen The Northern Governors.

Steven Van Zandt itse otti pitkässä mustassa takissaan ja bandanassaan lavalle pyyhältäessään tilan heti haltuun. Hänessä on samanlaista karismaa kuin tarinoiden mustalaisruhtinaassa, mutta myös sydämellistä lämpöä. Ja sopivan sorttista ilkikurisuutta muun muassa piruilemaan Suomen kesästä. Mutta tuskin häntä 15-asteinen suvisää pahemmin hätkäytti, onhan mies sentään kuvannut tähdittämänsä Lilyhammer-sarjaa Norjan sydäntalvessa.

Tallenna

Keskustelua aiheesta