Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Konfliktin seuraukset olisivat vakavat” – Tusk vetosi ennen illan puhetta

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk (kuvassa) on vedonnut Katalonian aluehallinnon johtajaan vain vähän ennen mahdollista itsenäisyysjulistusta. Tusk vetosi Brysselissä ennen odotettua puhetta, että aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont kunnioittaisi perustuslakia ja jotta tämä ei julistaisi “päätöstä, joka tekee dialogin mahdottomaksi”.

Konfliktin seuraukset olisivat hänen mukaansa vakavat paitsi Katalonialle ja Espanjalle myös Euroopalle.

Tusk sanoi vetoavansa Kataloniaan paitsi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana myös miehenä, joka uskoo Euroopan yhtenäisyyteen ja alueiden rooliin.

– Miehenä, joka tietää, miltä tuntuu, kun poliisi lyö pampulla.

Espanjan aluehallintojen johtajia on koolla Brysselissä, jossa he osallistuvat muiden aluejohtajien kanssa Alueiden komitean kokoukseen.

– Katsotaan asioita, jotka yhdistävät meitä ennemmin kuin erottavat. Koska se on asia, joka määrittelee mantereemme tulevaisuuden.

– Muutama päivä sitten pyysin, että pääministeri Rajoy etsisi ratkaisua ilman voimankäyttöä. Argumentin voima on aina isompi kuin voimankäytön argumentti, Tusk sanoi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE