Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kongressipuolue perusti 300 000 Whatsapp-ryhmää – Intian vaaleista tuli somevaalit

Ihmisiä jonottamassa äänestämää New Delhissä.

Maailman suurimmat demokraattiset vaalit päättyvät tänään Intiassa. Äänestys parlamenttivaaleissa on jatkunut jo kuusi viikkoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Äänioikeutettuja on noin 900 miljoonaa. Heitä varten ympäri maata perustettiin 1,1 miljoonaa äänestyspaikkaa. Syrjäisillä seuduilla äänestyskoneita on kuljetettu perille esimerkiksi norsujen kyydissä.

Äänestäjät valitsevat 543 edustajaa Intian parlamentin alahuoneeseen. Ääntenlasku aloitetaan torstaina, ja myös tuloksia odotetaan silloin.

Mielipidekyselyjen mukaan hindunationalistinen BJP-puolue säilyttää kärkisijansa, mutta menettää kannatustaan edellisistä vaaleista. Gallupit Intiassa ovat epäluotettavia, joten yllätyksiäkin saattaa olla luvassa.

Vuoden 2014 vaaleissa BJP sai parlamentin alahuoneeseen 282 edustajaa. Toisen suuren puolueen eli kongressipuolueen kannatus sen sijaan romahti, ja sen paikkamäärä kutistui 206:sta vain 44:ään.

Tällä kertaa vaalitaistoa on käyty ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa.

Sekä BJP:llä että kongressipuolueella on kymmenientuhansien työntekijöiden ja vapaaehtoisten “somearmeija”, joka on suoltanut vaaliviestejä Facebookiin, Whatsappiin ja muihin suosittuihin somekanaviin.

Esimerkiksi kongressipuolue perusti vaaleja varten 300 000 Whatsapp-ryhmää.

Sosiaalista mediaa on käytetty myös valeuutisten levittämiseen. Laajalle levisi esimerkiksi tekaistu valokuva, jossa BJP:n johtaja Narendra Modi oli laitettu illallistamaan Intian vanhan vihollisen Pakistanin pääministerin Imran Khanin kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE