Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Talous

Konkurssien määrä pudonnut viime vuodesta – 9 kk:ssa 1745 konkurssia vireille

Istock

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi–syyskuussa 11,7 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, kertoo Tilastokeskus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdeksän kuukauden aikana pantiin vireille 1 745 konkurssia, mikä on 230 vähemmän kuin viime vuoden tammi–syyskuussa. Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä kasvoi noin 70:llä ja oli nyt 9 300.

Konkurssien määrä väheni kaikilla päätoimialoilla ja lukumääräisesti eniten rakentamisen päätoimialalla. Rakennusalalla pantiin vireille 336 konkurssia, mikä on 73 konkurssia (17,9 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Hallitus esitti viime viikolla jatkoa väliaikaiselle laille, jolla on rajoitettu velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin. Sen voimassaoloa on tarkoitus jatkaa tammikuun loppuun asti. Nyt voimassa oleva väliaikainen laki on voimassa lokakuun loppuun.

Tällä pyritään estämään koronavirustilanteen vuoksi maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten konkurssit.

– Väliaikaislain voimassaoloa jatkamalla saadaan myös lisäaikaa harkita ja toteuttaa uusia toimia maksuvaikeuksissa olevien yritysten tilanteen helpottamiseksi, hallituksen esityksessä todetaan.

Muun muassa yritysten kustannustukea valmistellaan parhaillaan uudelleen käyttöön siten, että se kattaa kaikki toimialat ja ongelmakohtia on korjattu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE