Konkurssien määrä väheni lievästi

Kuva: Maximma

Konkurssien määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan lievästi vuoden alkupuoliskolla. Konkurssiin joutui 1 559 yritystä, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Vararikkojen määrä pysyi kuitenkin suurena, sillä 10 vuoden aikana vain vuosien 2009 ja 2011 alkupuoliskoilla tehtiin enemmän konkursseja kuin tämän vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana.

Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä pysyi ennallaan vuoden takaiseen verrattuna. Yrityksissä oli työntekijöitä yhteensä vajaat 7 300.

Eniten vararikot vähenivät kaupassa. Sen sijaan teollisuudessa konkurssit lisääntyivät.
Myös yrityssaneeraukseen hakeutuneita yrityksiä oli vähemmän kuin vuosi sitten. Tammi-kesäkuussa pantiin vireille 250 saneerausta, missä on vähennystä 8 prosenttia.

Sen sijaan yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvoivat hieman. Hakemuksia jätettiin vajaat 2 000.

AVAINSANAT

Sosiaalipalvelualan lakko laajenemassa suuriin hoivayrityksiin

Suurissa hoiva-alan yrityksissä järjestetään ensi kuussa kolme lakkoa, jos yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei synny neuvottelutulosta. Lakkovaroituksen jättivät tiistaina Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, TSN, Jyty-Pardia-STHL ja Talentia.

Talentia ilmoitti, että lakon uhka laajenee satoihin toimipisteisiin yksityisellä sosiaalipalvelualalla.

Työntekijäliittojen mukaan lakkovaroitusta laajennettiin, koska työnantaja ei ole ollut valmis neuvottelemaan työehtojen kohtuullisesta parantamisesta. Työnantajapuolen Hyvinvointialan liitto on toista mieltä: sen mukaan työnantaja tuli vastaan monessa asiassa.

Hyvinvointialan liitto niin ikään tyrmää väitteet, joiden mukaan työnantaja olisi painottanut työsuhteen ehtojen heikennyksiä.

– Pyrimme koeajan keston päivittämiseen nykylain tasolle, sanoi liiton työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.

JHL korosti, että alan suuret toimijat ovat antaneet julkisuuteen tietoja erinomaisista liiketuloksista, jopa kymmenien miljoonien oikaistusta liikevoitosta vuodessa. Samaan aikaan yritykset JHL:n mukaan sanovat, että niillä ei ole varaa maksaa yleisen tason mukaista palkkaa.

– Hoivayritykset maksavat perusteettomasti heikompia palkkoja kuin esimerkiksi sosiaalialan työpaikat julkisella puolella, vertaavat JHL:n sopimustoimitsijat Veikko Lehtonen ja Kalle Honkanen.

JHL hakee parannusta myös nollasopimusten ja osa-aikatyön ongelmiin.

Päiväkotilakko luvassa ensin

Ensimmäinen yksityistä sosiaalipalvelualaa koskeva lakkovaroitus jätettiin perjantaina: yksityisissä päiväkodeissa järjestetään kahden päivän työnseisaus 7. maaliskuuta alkaen, jos sopua ei saavuteta sitä ennen.

Ensimmäinen suuria hoivayrityksiä koskeva lakko alkaisi 12. maaliskuuta.

Vajaat kaksi vuorokautta kestäviä lakkoja järjestettäisiin yhteensä kolme siten, että kukin lakko kohdistuisi kerrallaan kahteen tai useampaan sosiaalialan yritykseen ja yritysryhmään.

Valtakunnansovittelija Minna Helle on kutsunut osapuolet sovitteluun keskiviikkona.

Keskustelua aiheesta

Ristiriita kummastuttaa: Alkoholilakia höllennetään, päihdepalveluja heikennetään – ”Tilanne on jo nyt katastrofaalinen”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Uusi alkoholilaki astuu voimaan kokonaisuudessaan maaliskuussa. Osa muutoksista on jo kuitenkin käytännössä. Muun muassa kaupat saivat vuodenvaihteen jälkeen myydä alkoholijuomia, joiden enimmäisvahvuus on 5,5 prosenttia.

Ravintoloiden anniskeluaikoja koskevat muutokset tulevat voimaan vasta maaliskuun alussa.

Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmä varoittaa alkoholipoliittisista uudistuksista, joista ei aiemminkaan ole koitunut hyvää.

– Uudistuksia on seurannut alkoholin kulutuksen kasvu. Tämä on lisännyt erityisesti kroonisia terveyshaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta. Ei ole syytä epäillä, etteikö niin tapahtuisi nytkin, ryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) muistuttaa.

Hänen mukaansa alkoholiriippuvuus on neurobiologinen sairaus, joka hoitamattomana johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Perinnöllinen alttius vaikuttaa merkittävästi alkoholiriippuvuuden kehittymiseen.

– Eikä sairastuminen vaadi välttämättä pitkäaikaista tai runsasta alkoholin käyttöä.

Ryhmä jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen päihdepalveluiden tilasta. Se vaatii niitä lakien edellytämäle tasolle.

– Tilanne on useissa kunnissa jo nyt katastrofaalinen, eikä palveluja ole saatavilla tasapuolisesti. Tästä huolimatta päihdepalvelujen laatua jatkuvasti heikennetään ja niiden määrää vähennetään, Mäkisalo-Ropponen ihmettelee.

Keskustelua aiheesta

”Ei tiedusteluviranomaisia kiinnosta kotirouvien ja talonmiesten salaiset suhteet” – eduskunta keskusteli tiedustelulaista ja supon valvonnasta

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Sisäministeri Kai Mykkänen (vas.), oikeusministeri Antti Häkkänen ja puolustusministeri Jussi Niinistö eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 20. helmikuuta 2018. Istunnossa käytiin lähetekeskustelu tiedustelulakipaketista.

SDP:n eduskuntaryhmä piti tiedustelulaista eduskunnassa käytävässä keskustelussa esillä kysymystä suojelupoliisin parlamentaarisesta valvonnasta. SDP:n ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Mika Kari kiinnitti huomiota supon luonteen muuttumiseen poliisiorganisaatiosta tiedusteluorganisaatioksi.

– Yli 10 vuotta kestänyt keskustelu supon parlamentaarisesta valvonnasta on saatava päätökseen. Valvojilla pitää olla omat valvojansa. Valvojien toimintavaltuuksien ja resurssien pitää myös olla riittäviä, Kari sanoi.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vaati eduskuntaa ratkaisemaan parlamentaarista valvontaa koskeva kysymyksen ennen kuin tiedustelulain suhteen voidaan edetä.

”Ilman supon valvontaa ei tule uusia tiedusteluoikeuksia.”

– Ilman supon valvontaa ei tule uusia tiedusteluoikeuksia. Tässä yhteydessä on ratkaistava kysymys koko supon parlamentaarisesta valvonnasta, Lindtman totesi.

Lakiesityksessä laajennettuja tiedusteluoikeuksia valvottaisiin sekä oikeudellisesti, perustettavan tiedusteluvaltuutetun toimiston avulla, että parlamentaarisesti eduskuntaan perustettavan tiedusteluvalvontavaliokunnan kautta. SDP:n mukaan on kuitenkin epäselvää koskisiko parlamentaarinen valvonta vain supon laajennettuja oikeuksia vai viranomaisen koko toimintaa.

Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kysyi sisäministeri Kai Mykkäseltä (kok.) ja oikeusministeri Antti Häkkäseltä (kok.) supon parlamentaarisesta valvonnasta.

Mykkänen tyytyi toteamaan, että tiedusteluvaliokunnan täsmällinen tehtävä tarkentuu eduskuntakäsittelyssä. Häkkäsen mukaan supon valvontaa koskevan kysymyksen ratkaisee varmasti eduskunta mikäli SDP:n huoli osoittautuu todelliseksi.

”Valvonta on ollut hyvin köykäistä.”

Kysymys supon valvonnasta sai ymmärrystä myös hallituspuolueiden riveissä. Kokoomuksen Pertti Salolainen piti oppositiosta esiin nostettua huolta perusteltuna. Salolaisen mukaan supoa valvoo eduskunnassa nyt puolenkymmentä valiokuntaa.

– Valvonta on ollut hyvin köykäistä. Nyt valvonta siirtyy tiedusteluvalvontavaliokunnalle, joka pystyy paneutumaan siihen syvällisesti mutta myös salaisesti. Millä tavalla taataan jatkossa se, että tähän saakka tietoa saaneille valiokunnille tulee jatkossakin tietoa ja millä salaisuusasteella, Salolainen kysyi.

Myös sinisten Kimmo Kivelä kehotti ottamaan tosissaan huolen supon asemasta. Kivelä myös torppasi julkisuudessa esillä olleita puheita, joiden mukaan tiedustelulaki mahdollistaisi kansalaisten massavalvonnan.

– Ei tiedusteluviranomaisia missään olosuhteissa kiinnosta kotirouvien ja talonmiesten salaiset suhteet, Kivelä totesi.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson muistutti, että päinvastaisista puheista huolimatta myös tavallisten kansalaisten viestejä voisi joutua uuden lain myötä tiedustelun piiriin.

AVAINSANAT

Leijonat kampesi 5–2-voiton Etelä-Koreasta – kohtaa huomenna puolivälierässä Kanadan

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Leijonat voitti Etelä-Korean lukemin 5-2 Pyeongchangin olympialaisten ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan.

Näin Suomen jääkiekkomaajoukkue etenee puolivälieriin, jossa se kohtaa jo huomenna keskiviikkona Kanadan.

Leijonien tehopelaaja oli Eeli Tolvanen, joka saalisti kolme syöttöpistettä.

Etelä-Korea laittoi Suomen varsin ahtaalle, ja kolmanteen erään lähdettiinkin leijonien johtaessa ottelua vain yhdellä maalilla. Etelä-Korea nimittäin kavensi toisen erän lopussa tilanteen 3-2 kahdella nopealla maalilla.

Kolmannen erän seitsemännellä minuutilla Juuso Hietanen kuitenkin teki Suomen tilanteen helpommaksi, lyömällä Suomen 4–2 johtoon.

Sakari Manninen vielä viimeisteli ottelun loppulukemiksi 5–2 viimeisellä peliminuutilla. Manninen siirsi kiekon Etelä-Korean tyhjään maaliin vastustajajoukkueen pelaajan mailan lavan kautta.

Suomen ensimmäisen ja kolmannen maalin viimeisteli Petri Kontiola, toisesta maalista vastasi puolestaan nuori puolustajalupaus Miro Heiskanen.

Juttua on päivitetty klo 16:27.

 

”Kaikkiaan 26 tapausta on tullut julki” – Oxfam tutkii lukuisia uusia epäilyjä epäsopivasta seksuaalisesta käyttäytymisestä

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam tutkii 26:ta uutta epäilyä epäsopivasta seksuaalisesta käyttäytymisestä. Tapaukset ovat tulleet ilmi sen jälkeen kun brittilehti The Times paljasti pari viikkoa sitten, että järjestön työntekijät olivat ostaneet seksiä Haitilla vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen.

Epäillyistä tapauksista 16:n kerrotaan tapahtuneen Oxfamin kansainvälisissä toiminnoissa.

Oxfamin pääjohtajan Mark Goldringin mukaan järjestössä toivotaan, että ihmiset paljastavat kaikki tietonsa mahdollisesta epäsopivasta seksuaalisesta käyttäytymisestä järjestössä.

– Kaikkiaan 26 tapausta on tullut julki. Osa niistä on tapahtunut äskettäin, osa taas kauan sitten, Goldring sanoi parlamentaariselle komitealle, jonka kuultavana hän kävi tiistaina Lontoossa.

Goldring pahoitteli komitealle Oxfamissa paljastuneita epäsopivan käyttäytymisen tapauksia.

Hyväntekeväisyysjärjestö on erottanut neljä työntekijäänsä epäsopivan käyttäytymisen vuoksi, minkä lisäksi kolme työntekijää on itse eronnut järjestön palveluksesta.