Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Mielipiteet

Konneveden työväenyhdistyksen puheenjohtaja: “Lämmin palaute ihmisiltä auttaa jaksamaan”

LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Tällaisen kevään jälkeen mitataan sekä suuret että pienet. Haasteita on tullut koronan mukana lisää kaikkien kuntien poliittiseen päätöksentekoon.

Sanna Siekkinen

 

Yhteinen halu viedä oman kunnan ja yhteiskunnan asioita eteenpäin oikeaan suuntaan saa ihmiset tekemään töitä omalla ajallaan vapaaehtoisesti. Konnevedelläkin toimii pieni, mutta aktiivinen joukko vapaa-ajallaan uurastavia demareita. Sosialidemokraattinen liike on reilusti yli sata vuotta kerännyt tämänkaltaista joukkoa puolueeseensa. Tärkeitä asioita on saatu eteenpäin jämäkällä työskentelyllä kuntapolitiikassa, vaikkei se aina ole helppoa. Tukea paikalliseen työhön haetaan maakunnan ja valtakunnan poliittisesta työskentelystä.

 

Periksiantamattomuus, hyvin perustellut puheenvuorot ja yhteinen tahtotila kuvastavat Konneveden työväenyhdistystä. Meidän yhteinen ajatus on olla pienten puolella. Se ei tarkoita vain lapsia ja nuoria, vaan myös vähävaraisia ja vähäosaisia, Konneveden työväenyhdistyksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Korhonen kertoo.

 

Eeva-Liisa Korhonen on ollut Konneveden työväenyhdistyksen puheenjohtajana kymmenen vuotta. Sinä aikana on tehty paljon työtä yhdistyksen kuntapoliittisen roolin vahvistamiseksi. Viime kuntavaaleissa demarit saivat Konnevedellä yhden valtuustopaikan lisää ja sen myötä useita hyviä luottamustehtäviä. Konneveden työväenyhdistys tekee myös paljon työtä vähävaraisten tukemiseksi yhteistyönä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

 

Meidän yhteinen ajatus on olla pienten puolella

 

Konnevedellä on vahva keskustapuolueen valta, joka vaikuttaa päätöksentekoon. Olemme jättäneet useita aloitteita viimeisten vuosien aikana. Uuden päiväkodin rakentamiseen tähtäävä aloitteemme etenee kesäkuun valtuuston kokouksen puoltavan äänestystuloksen myötä rakennusvaiheen alkamiseen todennäköisesti jo tänä vuonna, Korhonen iloitsee.

 

Vuonna 1949 rakennettu työväentalo on historiallisesti tärkeä, mutta vie paljon yhdistyksen voimia Korhosen mukaan. Konneveden työväenyhdistyksessä on tällä hetkellä jäseniä alle 40. Kunnan väestön ikääntyminen ja nuorten haluttomuus poliittiseen toimintaan haastavat uusien jäsenten hankkimista. Tilanne on samankaltainen useissa pienissä kunnissa. Aktiivisten jäsenten määrän ollessa pieni vastuut jakautuvat kapea-alaisesti.

 

– Osaavia ja pystyviä tekijöitä revitään useaan suuntaan pienessä kunnassa. Isommilla paikkakunnilla vastuut jakautuvat laajemmin. Lämmin palaute ihmisiltä auttaa jaksamaan ja vie eteenpäin, Korhonen toteaa.

 

Korhonen listaa tulevaisuuden haasteita, joiden hän arvelee olevan samankaltaisia muissakin pienissä maalaiskunnissa.

 

– Korona on tuonut lisää haasteita kunnan talouteen ja tulevaisuus pelottaa myös oman yhdistyksen kannalta. Yhdistyksen säilyminen ja pysyminen toimintakykyisenä ovat suurimmat haasteet tulevaisuuden kannalta. Meidän jäsenmäärämme on pieni ja vähenee koko ajan jäsenistön ikääntymisen vuoksi. Uusia jäseniä on haastavaa saada, Korhonen toteaa.

 

SDP on tällä hetkellä pääministeripuolue ja se näkyy koko valtakunnan alueella huolimatta kuntien välisistä eroista. Hallitustyöskentelyn vahva linja vie SDP:n tavoitteena olevaa hyvinvointivaltiota eteenpäin palapalalta.

 

SDP:n Keski-Suomen piirin kevätkokouksessa kesäkuussa puolueen varapuheenjohtaja Ville Skinnari muistutti maakunnallisessa työssä kuntatason tärkeyttä. Hänen mukaansa kaikenlaisiin kuntiin, etenkin niihin pienimpiin ja syrjäisimpiin, tulee panostaa puolueen työssä.

 

-Tulevan kevään kuntavaaleja ajatellen pienetkin kunnat ja yhdistykset tulee pitää mukana, Eeva-Liisa Korhonen yhtyy ajatukseen.

 

Kaikki suuri on ollut ensin pientä. Pienistä puroista kasvavat suuret virrat. Siksi pienet ovat yhtä tärkeitä kuin suuret.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE