Turva – Hymy

Konservatiivit saamassa pahasti takkiinsa Britanniassa – ”Mayn olisi aika erota”

Kuva: Lehtikuva

Britanniassa oppositiojohtaja, työväenpuolueen Jeremy Corbyn (kuvassa) katsoo, että pääministeri Theresa Mayn olisi aika erota. Corbynin mukaan May on menettänyt ääniä, parlamenttipaikkoja ja itseluottamuksensa. Sen tulisi Corbynin mukaan riittää syyksi eroon.

Corbyn piti puheen voitettuaan oman vaalipiirinsä tuen parlamenttivaaleissa selvin luvuin.

Britannian parlamenttivaalien ääntenlaskennan edetessä on alkanut vaikuttaa yhä vahvemmin siltä, että Mayn konservatiivit menettää enemmistönsä parlamentin alahuoneessa.

Konservatiivipuolue jää kahdeksan paikan päähän enemmistöstä, ilmenee BBC:n uusimmasta vaaliennusteesta. Konservatiivit saavat ennusteen mukaan 318 ja työväenpuolue 267 paikkaa. Tämä tarkoittaisi konservatiiveille 13 paikan menetystä ja työväenpuolueelle 35 uutta paikkaa.

Liberaalidemokraateille brittiäänestäjät suovat ennusteen mukaan 11 ja Skotlannin kansallispuolue SNP:lle 24 paikkaa. Itsenäisyyspuolue Ukip olisi jäämässä ilman edustajaa, eli menettämässä ainokaisen paikkansa.

May ei ole vastannut erospekulaatioihin. Hän puhui lyhyesti yöllä ääntenlaskennan edetessä Maidenheadissa, missä hän voitti alueen äänestäjien tuen.

Puheessaan May korosti maansa tarvitsevan ensisijassa vakautta. Vakaus ja varmuus olivat myös Mayn kampanjan avainsanoja.

May sanoi, että mikäli hänen konservatiivipuolueensa voittaa eniten ääniä ja parlamenttipaikkoja vaaleissa, puolueen velvollisuus on varmistaa, että Britannia saa kaipaamaansa vakautta.

UPIn Aaltola arvelee pattitilanteen jatkuvas USA:ssa ainakin päiviä

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Poliittinen pattitilanne Yhdysvalloissa jatkunee vielä useita päiviä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Liittovaltion hallinto suljettiin varhain tänä aamuna Suomen aikaa, sillä senaatti ei päässyt sopuun maan budjetista. Väliaikaista ratkaisua vastustivat demokraatit sekä jotkut republikaanit, kertoo Washington Post.

Aaltolan mukaan tilanne kertoo sekä kahtiajakautumisesta että republikaanipuolueen tilasta. Vaikka puolueella on enemmistö paikoista sekä senaatissa että edustajahuoneessa presidenttiyden lisäksi, ei puolue silti pysty pitämään liittovaltiota käynnissä, Aaltola sanoo.

AVAINSANAT

Some-jättiläinen lähestyy 2 000 000 000 käyttäjäänsä uutiskyselyllä

Kuva: AFP / Justin TALLIS

Sosiaalisen median jätti Facebook pyytää kahta miljardia käyttäjäänsä arvioimaan palvelussaan leviävien uutisten luotettavuutta.

Yhtiö kertoi perjantaina, että se tekee käyttäjilleen uutislähteiden luotettavuutta koskevan kyselyn, jonka tarkoituksena on vähentää epäluotettavien tai valheellisten uutisten näkymistä Facebook-käyttäjien uutisvirrassa. Jatkossa näkyvyyttä saavat eniten ne uutiset, joiden lähteitä käyttäjäyhteisö pitää kaikkein luotettavimpina.

Facebookin johtajan Mark Zuckerbergin mukaan yhtiö pohti eri tapoja arvottaa uutislähteiden luotettavuutta ja päätyi siihen, että kysyminen suoraan käyttäjiltä on objektiivisin tapa.

Käyttäjät pääsevät arvioimaan uutislähteitä ensi viikosta alkaen.

AVAINSANAT

Trumpin hyväksyntä historiallisen alhainen – nykyaikaiset gallupit eivät ole nähneet vastaavaa

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / SAUL LOEB

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toiminnan presidenttinä hyväksyy vain 40 prosenttia uutiskanava CNN:n kyselyyn vastanneista. Trumpin saama hyväksyntä on korkeimmillaan sitten viime syyskuun.

Kyselyyn vastanneista 55 prosenttia ilmoitti, etteivät he hyväksy Trumpin toimintaa.

Muihin presidentteihin verrattuna yhdysvaltalaisten tyytyväisyys Trumpiin on yhä pohjalukemissa. Trumpin kyselyssä keräämä hyväksyntä on matalampi kuin yhdelläkään Yhdysvaltain presidentillä vastaavaan aikaan siitä lähtien kun nykyaikaisia gallupeja on tehty.

Joulukuussa Trumpin toiminnan hyväksyi 35 prosenttia kyselyn vastaajista. Luku on pyörinyt 35–40 prosentin välillä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana.

CNN:n kyselyyn vastasi 1 005 aikuista tammikuun 14–18. päivänä. Kyselyn virhemarginaali on 3,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on suljettu – siirtolaisuusohjelmasta riita

Kuva: Foto: Pixabay

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on nyt suljettu, koska maan budjettikiistaan ei saatu ratkaisua määräaikaan mennessä. Senaatti ei hyväksynyt puoleen yöhön mennessä paikallista aikaa väliaikaista budjettiratkaisua demokraattien ja joidenkin republikaanien vastustuksen takia, kertoo muun muassa Washington Post. 

Hallinto suljettiin aamulla kello seitsemältä Suomen aikaa.

Keskeiset toiminnot kuten puolustusvoimat, poliisi, Valkoinen talo ja kongressi jatkavat toimintaansa, mutta vähennetyllä henkilöstöllä.

Edustajainhuoneen hyväksymä väliaikaisratkaisu olisi pitänyt hallinnon pyörät pyörimässä helmikuun puoliväliin, mutta se ei saanut senaatissa tarvittavaa 60 ääntä. Valkoisen talon hallinto- ja budjettiviraston johtaja Mick Mulvaney arveli aiemmin, että vaikka hallinto suljettaisiin, sopu saataisiin jo ennen maanantaita.

Liittovaltion hallinto suljettu viimeksi vuonna 2013

Budjettisovun esteenä on ennen kaikkea ollut kiista Daca-siirtolaisuusohjelmasta, joka on sallinut noin 800 000:n lapsena laittomasti maahan tulleen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Trumpin hallinto haluaa lakkauttaa sen.

Demokraatit ovat sitoneet ohjelman kohtalon budjettisopuun. Demokraatit vaativat Daca-ohjelman jatkon lisäksi myönnytyksiä myös muissa asioissa, esimerkiksi lisärahoitusta Puerto Ricon hurrikaanituhojen korjaamiseen, kirjoittaa New York Times.

Neuvottelut jumittuivat sen jälkeen, kun presidentti Trumpin kerrottiin kutsuneen Haitia ja Afrikan maita ”persläpimaiksi”.
Liittovaltion hallinto on suljettu neljä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Viimeksi näin kävi vuonna 2013, jolloin liittovaltio lomautti yli 800 000 ihmistä ilman palkkaa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Pääministeri odottaa esikoistaan – jää kotiin kuudeksi viikoksi lapsen synnyttyä

Kuva: Lehtikuva

Uuden-Seelannin lokakuussa aloittanut pääministeri Jacinda Ardern odottaa esikoistaan. Lapsen on määrä syntyä kesäkuussa.

37-vuotias Ardern nousi pääministeriksi viime vuonna vain kuukausia sen jälkeen kun oli aloittanut työväenpuolueen johdossa. Hän sai vaalien alla vastailla kysymyksiin siitä, suunnitteleeko perheenlisäystä.

Ardern torppasi, että raskaudella olisi vaikutusta naisten uranäkymiin.

Ardern aikoo jäädä kotiin kuudeksi viikoksi lapsen synnyttyä. Hän kertoi vauvauutisesta yhdessä puolisonsa Clarke Gayfordin kanssa perjantaina kotoaan. Ardernin mukaan parilla on ollut epävarmuutta siitä, voisivatko he saada lasta.