Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Kontinen ja Peers jyräsivät välieriin Australian avoimissa

Arkistokuvaa.

Henri Kontinen ja John Peers ovat edenneet tenniksen Australian avointen nelinpelin välieriin Melbournessa. Suomalais-australialainen parivaljakko voitti puolivälierissä Britannian Jamie Murrayn ja Brasilian Bruno Soaresin 6–3, 6–4 menettämättä omaa syöttöään kertaakaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Murray ja Soares oli sijoitettu turnauksessa kolmanneksi, kun Kontinen ja Peers on sijoitettu 12:nneksi. Kontinen ja Peers kuitenkin hoitivat ottelun nimiinsä reilussa tunnissa.

Suomalais-australialainen pari mursi heti vastustajiensa ensimmäisen syötön ottelussa. Se riitti avauserän voittoon, kun Kontinen ja Peers esittivät itse vahvaa syöttöpeliä.

Toisessa erässä edettiin tasatahtia 4–4-tilanteeseen, kunnes Kontinen ja Peers ylsivät murtoon. Ottelun viimeisessä syöttövuorossa 5–4-tilanteessa Murray ja Soares saivat ottelun ensimmäisen murtopallonsa, jonka Kontinen ja Peers kuitenkin selvittivät. Pian sen jälkeen voitto ratkesikin.

Tappion kärsinyt Murray, 32, on supertähti Andy Murrayn vanhempi veli ja on pelannut nelinpeliä aikoinaan myös Peersin parina.

Kaksi vuotta sitten Kontinen ja Peers voittivat Australian avoimet. Heidän edellinen grand slam -välieräpaikkansa tuli vuonna 2017 Yhdysvaltain avoimissa.

Kontinen ja Peers kohtaavat välierissä sijoittamattomat Argentiinan Leonardo Mayerin ja Portugalin Joao Sousan. Toisessa välierässä viidenneksi sijoitetut ranskalaiset Pierre-Hugues Herbert ja Nicolas Mahut kohtaavat yhdysvaltalaiset Ryan Harrisonin ja Sam Querreyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE