Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Kontiolan ryhdistäytyminen lämmitti Marjamäkeä

Jos kehui Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki torstain Venäjä-voiton jälkeen miehistöään enemmän virkansa puolesta, kaksi päivää myöhemmin omakehuun oli enemmänkin aihetta.

Leijonat kaatoi Helsingissä EHT-kotiturnauksensa toisessa ottelussa Ruotsin 3–1 vastaansanomattoman peliesityksen jälkeen.

Lopputulos mairittelee Ruotsia. Peli eteni liki kaiken aikaa Suomen hallinnassa.

– Olisimme pystyneet toisessa erässä tekemään enemmänkin numeroita taululle, Marjamäki viittasi kotijoukkueen lukuisiin maalipaikkoihin.

Suomi aloitti ensimmäisessä erässä huipputulokas Eeli Tolvasen 1–0-maalia myöten väkevästi. Toisessa erässä oli 3–1-johdossa varaa hukata maalipaikkojakin. Päätöserässä Ruotsin takaa-ajo jäi lähtötelineisiin.

– Kolmas erä oli meiltä tosi fiksua peliä päävalmentaja Marjamäki kiitteli ja saattoi kehua joukkuettaan ehyestä esityksestä.

– Pelattiin hyvä ottelu. Joukkue oli valmis, halli täynnä, Marjamäki sanoi.

Ruotsin pakit saivat painetta.

Suomen hyökkäyksen avaukset lähtivät viisikon leveydeltä lauantaina aikailematta. Ruotsin puolustus oli pinteessä.

– Oli tavoite pelata kiekkoa Ruotsin pakkien selustaan. Saatiin sitä kautta painetta ja maalipaikkoja.

Ykköskeskushyökkääjäksi ajatellun Petri Kontiolan ryhdistäytyminen lämmitti Marjamäkeä erityisesti.

– ”Konna” oli tänään rohkeampi kiekon kanssa. Hän tykkää olla yksi joukkueen liidereistä, päävalmentaja kertoi.

Jos Leijonat lyö sunnuntain päätösottelussaan Kanadan, marraskuun turnausvoitto jää Suomeen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013.

Parantamisen varaakin Suomelle viimeiseen turnauspeliinsä jäi.

– Huolimattomia jäähyjä otetaan, ja ylivoimapeliä pitää parantaa, Marjamäki ruoti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE