Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Koripallohuuma valtasi Salon

Kuluvan vuoden keväällä Salon täytti koripallohuuma. Vilpas Vikings pelasi loistavan kauden ja faniryhmä Vilpas Ultras näkyi ja kuului. Syksyn aikana on saatu huomata, että huuma jatkuu. Salohallissa on alkukauden otteluissa ollut ruuhkaa ja joukkue porskuttaa sarjassa hyvällä tempolla.

– Koko seuran toiminnan kannalta liigajoukkueen menestyminen on yksi iso tekijä. Hyvä menestys tuo mukaan uusia innokkaita junioreita, joita seurassa on tällä hetkellä yli neljäsataa, kertoo Vilpas koripallo ry:n toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi.

Nuorimmat korisjunnut ovat vasta kolmevuotiaita korisleikkikoululaisia ja joukkue löytyy siitä lähtien joka ikäluokassa. Mukana on niin tyttöjä kuin poikia. Koripallon parissa liikkuu viikoittain satoja lapsia ympäri kaupunkia.

– Liikkuvien junnujen lisäksi meillä tehdään satoja tunteja talkootyötä mm. valmentajina, joukkueenjohtajina sekä turnausten kioskeissa. Ilman näitä toimijoita ei tällaisen toiminnan pyörittäminen olisi mahdollista.

– Myös edustusjoukkueen kotipelit pyörivät paljon talkooväen varassa. Joka ottelussa on mukana yli 50 aktiivista toimijaa mm. järjestysmiehinä, kahviloissa, tilastopöydän takana ja fanimyynnissä. Onneksi meiltä löytyy paljon aktiivista porukkaa tätä työtä tekemään, kiittelee Vihiniemi.

Koripallon parissa liikkuu viikoittain satoja lapsia ympäri kaupunkia.

Salon vaikea taloustilanne ei näy suoraan harrastajamäärissä, mutta sponsorihankintaan se on tuonut omat haasteensa.

– Hyvä menestys toki on hieman helpottanut tilannetta, mutta yritysten tilanne on edelleen Salossa osin haastava. Olemme kuitenkin saaneet yhteistyökumppaneita hyvin mukaan ja osa on seissyt rinnalla jo vuosia. Lisäksi täydet katsomot ovat tietysti aina taloudellisesti hyväksi.

Vilpas koripallo täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seuran historia toki ulottuu yli sadan vuoden päähän, jolloin Salon Vilpas ry on perustettu. Vankka halu tehdä yhteiskuntavastuullista työtä elää edelleen.

– Haluamme kantaa osamme ja valjastaa omat verkostomme yhteiseksi hyväksi. Muutaman vuoden olemme olleet keräämässä joululahjoja vähävaraisille lapsille yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa, Korisliigan kotipeleissä esittäytyvät salolaiset potilas- ja vammaisjärjestöt. Viime kaudella keräsimme palloja koululaisten välituntiliikunnan tukemiseen. Yhteinen positiivinen näkyminen on tärkeää, korostaa Vihiniemi.

Kesäisin pelattava Street Basket ja tammikuun alussa paikkansa ottanut And1-turnaus ovat seuralle isoja ponnistuksia. Street Basketissa joukkueita on vuosittain 70-80 eri tasoisissa sarjoissa.

– Kaikkiaan tapahtumat tuovat aina positiivista näkyvyyttä kaupungille. And1 on Salon suurin vuosittainen urheilutapahtuma ja paikalle odotetaan tänäkin vuonna 120 joukkuetta. Nuorimmat pelaajat ovat korisuraansa aloittelevia 2008 syntyneitä mikrotyttöjä- ja poikia ja otteluita pelataan kaikkiaan neljässätoista salissa, kertoo Vihiniemi.

Vilpas pelaa seuraavan kerran lauantaina 29.10 klo 17 Salohallissa. Ottelutapahtuman yhteydessä Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen Salon paikallisosasto myy Roosanauhoja.

 

Saija Karnisto-Toivonen, Salo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE