Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Korisliigan välierät käyntiin – “Huippujengit sulaneet kuin kevätjäät”

Lämpöinen huhtikuu on sulattanut niin keväthanget kuin -jäätkin Sama ilmiö on tapahtunut Korisliigan runkosarjan huippujoukkueillekin. Parhaat ovat sulaneet pois loppukarkeloista.

Kärkijengit Kataja ja Karhu, joutuivat siis jo puolivälierissä laulukuoroon eikä Kouvojenkaan kesäloma kaukana ollut, vain yhden heiton päässä. Viime kauden neljän parhaan joukostakaan ei yksikään pelaa nyt mestaruuden symbolista, Pantteri-patsaasta.

Suurimmat yllättäjät, sarjanousija Nokia Pirkanmaalta ja stadin lokkilauma Seagulls, eivät ole niitä liigan seksikkäimpiä korisjoukkueita. Ne häviävät näyttävyydessä selvästi välierävastustajilleen Kouvoille ja Pyrinnölle. Mutta toisaalta, eihän pelkästään näyttävyys tuo sitä finaalipaikkaa.

Siksi kahden tehokkaasti korin alla jyräävän sentterin Nokia voi horjuttaa Kouvoja. Jos taasen pääkaupungin Lokit onnistuvat siinä missä Helsingin Kauppatorin tutut kiusalaisetkin, eli paskomaan salakavalasti hyvää uskovien kansalaisten päälle, niin Pyrinnön suurin ongelma on puhdistaa jätöksiä pelipaidoistaan.

Välierissä ulkomaalaiskiintiöt myös ratkaisevat ja siinä Lokit antaa tasoitusta kun sillä on vain kolme ulkomaanpassin palkkasoturia listoilla ja siitäkin määrästä joukkueen paras koripalloilija, Jason Conley, on telakalla.

***

Kun kahdella mestariehdokkaalla on nyt pyyhitty jo lattiaa, niin olisikohan tässä saumassa Kouvojen paikka röyhistellä mestariksi?

Lisää aiheesta

Se edellyttää kuitenkin kolmen miehen ryhdistäytymistä, kentällä uurastavilta Tuomas Hirvoselta ja Thomas Gibsonilta sekä penkin päässä istuvalta Jyri Lehtoselta.
Nuori lahjakkuus Hirvonen pelasi mainion runkosarjan, mutta sitten tahti hiipui. Korinalustan iso mörkö Gibson on niin ikään ollut pleijareissa aneeminen.

Päävalmentaja Lehtosen pudotuspelihistoria on taasen niin synkkä, vain seitsemän voittoa, 26 tappiota ja voittosuhde näin vaivaiset 21,2 %, että parannusta tarvitaan.

Aina ei voi luottaa siihenkään, että hurlumheitä usein pelaava D.J.Richardson on ilta toisensa jälkeen ilmiliekeissä.

Hänhän nimittäin pelasti Kouvot lähes yksinään viidennessä Vilpas-pelissä. Kun aikaa oli jäljellä enää rapiat kaksi minuuttia ja Kouvot yhdeksän pistettä häviöllä, niin D.J. –show alkoi. Hän upotti käsittämättömästi 10 pistettä putkeen 28 sekunnissa!

***

En malta olla ottamatta jälleen käsittelyyn jokakeväistä tapahtumasarjaa koskien erotuomarien linjanmuutosta runkosarjasta siirryttäessä pudotuspeleihin.

Säännöt eivät sinä aika miksikään muutu, mutta vihellykset kylläkin. Torpata ja kahvata saa, mutta matsi usein sen kuin jatkuu. Tulee mieleen se takavuosien klisee ”pelatkaa vaan pojat, ei erotuomari saa ratkaista ottelua”.

Ex-maajoukkuepelaaja Sami Laaksonen tiivisti viime viikolla tv-lähetyksessä asian näin.

– Suomessa erotuomarit eivät ole pelaajien tasolla.

Etukäteen kiehtovat välierät näyttävät mikä on nyt kupletin juoni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE