Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Korkeakoulutetut – eivät sittenkään oikeita demareita?

Kun vajaa viisitoista vuotta sitten liityin demareihin, oli paikkakunnallani aktiivitoimijoissa pari pitkän ammattikorkeakouluissa uransa tehnyttä henkilöä. Mukana toiminnassa oli myös muita korkeakoulutettuja henkilöitä. Tällöin keskusteltiin, perustettaisiinko meille oma Korkeakouludemarit-yhteisö. Itse en nähnyt tällä tuolloin lisäarvoa, vaan pidin itsestään selvänä, että meillä oli jäsenissä monenlaisen koulutuksen ja taustan omaavia henkilöitä.

Sittemmin olen huomannut, ettei korkeakoulutus niin itsestään selvää demareissa olekaan. Eihän se haittaa, ettei meitä ole enemmistöä. Mutta se tuntuu oudolta, että sellaisiakin kommentteja esitetään, etteivät korkeakoulutetut voi olla oikeita demareita.

Itse olen jatkanut peruskoulupohjalta opintoja työn ohessa tutkinnosta toiseen parinkymmenen vuoden aikana. Nyt olen viimeistelemässä väitöskirjaa. Olen kuitenkin tehnyt niin sanottuja oikeita töitä noin viidentoista vuoden ajan, ja edennyt niistä korkeakoulututkintoa vaativiin tehtäviin. Näen vain rikkautena sen, että on eri taustaista ja tasoista kokemusta niin töistä kuin opinnoistakin.

Muuttuva työelämä tarvitsee enenevästi myös korkeakoulutettuja henkilöitä.

SDP on perinteisesti ollut sivistyspuolue, jossa koulutus ja kulttuuri on nähty yhtenä mahdollisuuksien tasa-arvon edistäjänä. Tätä sivistyspuoluetta tarvitaan taas kovasti, jotta laadukas koulutusjärjestelmämme ja opiskelumahdollisuudet kaikille turvataan.

Korkeakoulurakenne on saatu toimivaksi, ja korkeakoulut elävät jatkuvasti ajan hermolla tehostaen toimintojaan ja lisäten yhteistyötään. Yhteishakua ollaan kehittämässä ja aikuisten opiskelumahdollisuuksia muuttamassa. Koulutuspaikkoja ei riitä kaikille nuorille.

Meidän tulee nostaa ja korostaa sivistyksen tärkeyttä. Muuttuva työelämä tarvitsee enenevästi myös korkeakoulutettuja henkilöitä. Kaikille nuorille tulee taata mahdollisuus jatkaa opintojaan haluamalleen tasolle. Tämä ei saa olla vanhempien varallisuudesta kiinni.

Kulttuuri taas ylläpitää mielen vireyttä, ja sitä on oltava maksuttomasti tarjolla kaikille. Meillä on omassa demaripiirissäkin monenmoista lahjakkuutta esimerkiksi musiikillisesti ja kirjallisesti. Näitä taitoja soisi enemmän hyödynnettävän erilaisissa tapahtumissa. Tälle kesälle meillä on Oulun piirissä ollutkin runo- ja musiikki-iltaa sekä nostalgiset rock-festarit. Nämä olivat vetäviä ja voimaannuttavia tapahtumia.

Pidetään rohkeasti esillä sivistyspuolueen olemassa oloa ja arvoja! Koulutus ja kulttuuri kuuluvat kaikille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE