Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Korkean tason osaajat keikkuvat työelämän huipulla” – liittojohtaja varoittaa maahanmuuttajien kahdesta kerroksesta

PAM/Eeva Anundi

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (kuvassa) pitää tärkeänä huolehtia siitä, että Suomen tarvitsemat osaajat löytävät tiensä maahamme ja pysyvät täällä.

Demokraatti

Demokraatti

Työministeri Tuula Haataisen (sd.) käynnistämän Suomen suunta -hankkeen loppuraportti julkaisiin eilen. Se sisältää työmarkkinaosapuolten yhdessä asiantuntijoiden kanssa laatimia ehdotuksia, joilla voitaisiin vauhdittaa Suomen talouskasvua tulevalla vaalikaudella.

Rönni-Sällisen mielestä piti sisällään monia hyviä linjauksia. Eniten toimenpidesuosituksia oli kertynyt maahanmuuton ja kotoutumisen alle.

Hanke muun muassa linjaa, että valtioneuvoston strategialle työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi ja torjumiseksi on laadittava toimeenpanosuunnitelma.

– Olisi ollut hyvä, jos työmarkkinaosapuolet yhdessä asiantuntijoiden kanssa olisivat jo listanneet myös yhteisiä keinoja työperäisen hyväksikäytön ehkäisyyn ja torjumiseen, Rönni-Sällinen toteaa blogikirjoituksessaan.

Hänen mielestään tulevan hallituskauden aikana tarvitaan lainsäädännön kiristämistä ja resurssien takaamista valvoville viranomaisille.

– Ilman tehokkaita toimia Suomeen voi muotoutua maahanmuuttajien kaksi kerrosta. Korkean tason osaajat keikkuvat työelämän huipulla ja heille on siloteltu tie suomalaiseen yhteiskuntaan.

Lisää aiheesta

RÖNNI-SÄLLINEN huomauttaa, että ”työperäiseen työvoimaan” kuuluvien työsuhteisiin taas haetaan heikoimmat mahdolliset laillisuuden rajoilla olevat työehdot, ja usein mennään niiden väärälle puolellekin.

– On luotava tilanne, jossa yritykselle on iso riski jättää noudattamatta työelämän perusoikeuksia, työlainsäädäntöä ja yleissitovia työehtosopimuksia. Niiden alittamista ei pidä sallia, sillä alisteisessa asemassa olevat työntekijät ovat liian heikkoja sopimaan paikallisesti työnantajan kanssa.

Hänen mielestään myös kanne- ja vanhenemisaikoja on pidennettävä ja työrikosten rangaistuksia kiristettävä, ja ammattiyhdistysliikkeelle on saatava kanneoikeus työelämän kysymyksiin.

PAMin puheenjohtaja muistuttaa, että lakko-oikeus koskee Suomessa kaikkia työntekijöitä.

– Saimme kuitenkin huomata viime viikolla, että siivousalan yritykset olivat valmiina pelottelemaan maahanmuuttajataustaisia siivoojia työpaikan ja jopa työluvan menettämisellä, jos he osallistuvat lakkoon työehtojensa parantamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE