Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Korona kelpaa syyksi henkilökunnan kurittamiseen” – ammattiliitto vaatii Jyväskylältä yt-myllyn pysäyttämistä ja maltillista veronkorotusta

JHL

Jyväskylän kaupunki käy parhaillaan yt-neuvotteluja, joissa on väläytelty lähes 200 henkilötyövuoden vähentämistä.

Demokraatti

Demokraatti

– Veroprosentin maltillinen nosto laittaisi kaupungin talouden parempaan tasapainoon kuin julmat henkilöstövähennykset, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine huomauttaa tiedotteessa.

Henkilökunta odottaa hänen mukaansa Jyväskylän yt-neuvotteluiden tulosta pelonsekaisin tuntein. Henkilökuntaa uhkaavat niin irtisanomiset, osa-aikaistamiset kuin lomautuksetkin.

Kaupunki perustelee yt-intoa muun muassa koronatilanteella, joka on kurittanut kuntien taloutta. Niemi-Laine muistuttaa, että kasvava työttömyys tulee kalliiksi.

– Koronan keskellä on tärkeää pitää ihmiset töissä. Työttömyys ja lomautukset näkyvät nopeasti kuluina, kun työttömyysmenot lähtevät laukalle.

JHL kritisoi sitä, että korona kelpaa Jyväskylässä syyksi henkilökunnan kurittamiseen, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi.

– Sen sijaan veroja ei koronan takia voi kaupungissa nostaa, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi. Näin järkeilee Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto talousarvioesityksessään.

Kaupungin työntekijät joutuvat vielä odottamaan kohtaloaan.

Niemi-Laine hämmästelee, miksi Jyväskylä ei edes harkitse veronkorotusta. Kaupungin veroprosentti on ollut nykyisellä tasollaan jo vuodesta 2014.

– Puolen prosenttiyksikön nosto tarkoittaisi keskimäärin noin viiden euron lisämenoa kuussa. Se on kohtuullinen hinta siitä, että kaupungin työehdot ja palvelut säilyvät.

Hän perää Jyväskylältä malttia yt-neuvotteluihin ja muistuttaa, että hallitus on luvannut kunnille rahoitusta, jolla koronamenot kuitataan.

Kaupungin työntekijät joutuvat vielä odottamaan kohtaloaan. Kaupungin yt-neuvottelut päättyvät 27. lokakuuta. Jyväskylän kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden talousarviosta 23. marraskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE