Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Koronajulistus oli niin neuvostoliittolaista kuin vain voi olla” – tutkija Putinin puheesta: väsynyttä asioiden listaamista

LEHTIKUVA / AFP

Venäjän presidentin Vladimir Putinin linjapuhe petti lopulta lähes kaikki ne odotukset ja pelot, joita siihen oli länsimaissa ladattu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkopoliittisen instituutin vanhempaa tutkijaa Jussi Lassilaa hämmästytti muun muassa se, ettei lyhyeksi jääneessä ulkopoliittisessa osuudessa mainittu esimerkiksi Ukrainaa käytännössä ollenkaan.

Toisaalta Lassilan mukaan lännessä voidaan myös katsoa odotusten suhteen vähän peiliin. On kuitenkin lopulta todennäköisempää, ettei tällaisissa puheissa suuria yllätyksiä tule, hän muistuttaa.

Lassilan mukaan ei ole silti poissuljettua, etteikö ulkopolitiikassa tapahtuisi jotain vielä loppuviikosta. Valko-Venäjän Aljaksandr Lukashenka vierailee Moskovassa torstaina, ja parlamentin ylähuone on kutsuttu koolle perjantaiksi.

–  Syystä tai toisesta, ehkä kansalaisten päällimmäisistä huolista ja murheista johtuen, sinne (Putinin puheeseen) ei nyt haluttu laittaa sellaista pienen voitokkaan sodan odotusta mukaan, Lassila pohtii.

“Venäläisnuoret eivät tällaisia puheita juuri enää kuuntele.”

Pääosin kotimaan asioihin keskittynyttä puhetta Lassila kuvailee jo aiemmilta vuosilta tutuksi varsin väsyneeksi asioiden listaamiseksi. Erilaisten etuisuuksien lupaaminen muun muassa koululaisperheille osoittaa, että tähtäin on jo syksyn duumanvaaleissa, Lassila sanoo.

Puhe on hänen mukaansa omiaan syventämään sukupolvien välistä vastakkainasettelua.

– Venäläisnuoret eivät tällaisia puheita juuri enää kuuntele, mutta eipä heitä pyritä niillä näköjään myöskään tavoittelemaan.

Hänen mukaansa silmiinpistävää olivat myös puheen alun vuolaat kehut yhteiskunnan eri tahoille Venäjän koronapandemian hoidosta, kun todellisuus on aivan toisenlainen.

–  Koronajulistus oli niin neuvostoliitolaista kuin vain voi olla. Täydellinen kaaos ja toimimattomuus käännetään kollektiiviseksi menestykseksi — Hallinto on haluton myöntämään, että se on mokannut täysin, Lassila arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE