Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

”Koronakriisistä ei saa tulla sosiaali- tai tasa-arvokriisiä” – Anne Karjalaisen lausunto hyväksyttiin EU:n alueiden komiteassa

Euroopan alueiden komitea vetoaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on parannettava eurooppalaisten kuntien ja alueiden edellytyksiä turvata työpaikat ja suojella sosiaalisia oikeuksia, jotta koronapandemian sosiaalisia seurauksia pystytään torjumaan.

Demokraatti

Demokraatti

Kuntia lainsäädäntötyössä edustava alueiden komitea kokoontui viime viikolla täysistuntoonsa Brysselissä. Alueiden komitean sosiaalipolitiikkaan, työllisyyteen, tutkimukseen ja kulttuuriin keskittyneen Sedec-valiokunnan puheenjohtajana toimivan keravalaisen kaupunginvaltuutetun Anne Karjalaisen (sd., kuvassa) esittelemä lausunto hyväksyttiin kokouksessa.

Karjalainen kertoo, että ”Vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi” –lausunnon tavoitteena on antaa paikallinen ja alueellinen näkökulma Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoon ja Portugalin puheenjohtajakaudella järjestettävään sosiaalihuippukokokoukseen.

Anne Karjalainen painotti alueiden komitealle pitämässään puheessa, ettei koronakriisistä saa tulla sosiaali- tai tasa-arvokriisiä. Hän sanoi, että kriisi on vaikuttanut eniten naisten, nuorten ja lasten elämään. Karjalainen muistutti, että koronakriisin vuoksi työnsä työnsä menettäneet – erityisesti palvelualoilla – eivät välttämättä pysty palaamaan entisiin työpaikkoihin.

– Köyhyyttä on aktiivisesti torjuttava ja avainasemassa ovat työnhaun tukeminen, laadukas ja kohtuuhintainen terveydenhuolto, koulutusmahdollisuudet, asuminen ja perustarpeisiin vastaaminen, Karjalainen korosti.

Karjalainen huomautti myös, että koronapandemia on tuonut korostetusti esille tarpeen kuroa umpeen yhteiskunnissa vallitsevaa digitaalista kuilua. Hän muistutti, että heikot mahdollisuuden hyödyntää uutta teknologiaa ja olla osa tietoyhteiskuntaa johtavat uudenlaiseen syrjäytymisen.

– Digitaalinen yhteenkuuluvuus on erottamaton osa oikeudenmukaisia siirtymiä ja alueellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kulmakivi. Elvytystoimenpiteillä on lisäksi puututtava ekologisen ja digitaalisen siirtymän sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tarvitaan oikeudenmukaiset työmarkkinat tulevaisuuden hiilidioksidineutraalissa taloudessa, joka perustuu ihmisarvoisiin työpaikkoihin, vahvaan sosiaaliturvaan ja työmahdollisuuksiin siellä, missä ihmiset asuvat, Karjalainen sanoi.

Sosiaalinen Eurooppa -lausunto sisältää aloitteita sekä työelämän että sosiaaliturvan puolelta, Karjalainen kertoo. Aloitteiden joukossa olevia aiheita ovat muun muassa eurooppalainen vähimmäispalkka, työttömyysturvan jälleenvakuutus, työturvallisuus ja työterveys, alustatalouden työntekijöiden turva, sukupuolten tasa-arvo ja palkka-avoimuus, digitaalinen vastuu ja turvallisuus, lapsitakuu, nuorisotakuu sekä vammaisstrategia.

Koronakriisistä toipumisessa tarvitaan alueita.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Apostolos Tzitzikostas kiitti täysistunnossa kuntia ja alueita, jotka ovat toimineet koronapandemian aikana ripeästi ja päättäväisesti ja auttaneet apua tarvitsevia.

– Euroopan unionin on nyt keskityttävä toiminnassaan köyhyyden ja työttömyyden, etenkin kasvavan nuorisotyöttömyyden, torjuntaan. Tämä on oleellisen tärkeää, jotta saadaan aikaan vahva sosiaalinen Eurooppa, jossa yhtäkään ihmistä tai aluetta ei unohdeta, hän sanoi tiedotteen mukaan.

Alueiden komitean täysistuntoon osallistunut sosiaali- ja työllisyysasioista vastaava komissaari Nicolas Schmit painotti puheessaan, että koronakriisistä toipumisessa tarvitaan alueita.

– Nuorten tukemiseksi ja osaamisen kehittämiseksi toteutettavien toimien on tuotettava tuloksia kentällä. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari on ollut ja tulee olemaan ohjenuoramme paremman tulevaisuuden takaamiseksi kansalaisille. Siksi aion yhdessä alueiden komitean puheenjohtajan kanssa vahvistaa komission ja Euroopan alueiden komitean välistä yhteistyötä. Näin voimme osoittaa kansalaisille, että teemme kaiken voitavamme ja kuuntelemme heitä, Schmit sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE