Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Koronasulku Rauman telakalla ohi – töihin palataan asteittain

Rauman telakalla viime viikolla alkanut koronasulku on ohi ja telakan tuotantoa ajetaan asteittain ylös torstaista alkaen, Rauma Marine Constructions kertoo tiedotteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työt aloitetaan muutaman kymmenen työntekijän voimin. Viikonloppuna telakka on kiinni.

Telakalla on otettu käyttöön myös järeämpiä koronatoimia, joilla tartuntojen leviämistä pyritään estämään. Näitä ovat muun muassa taukojen ja ruokailujen porrastus sekä maskien käytön tiukempi valvonta.

Työt telakalla keskeytettiin sen jälkeen, kun työntekijöiden keskuudesta oli löytynyt suuri joukko koronatartuntoja.

Telakan työntekijöitä massatestattiin viime viikon aikana. Testausten tuloksena oli noin 240 positiivista tapausta noin tuhannesta testatusta ihmisestä.

Yhtiö kertoo siivonneensa telakan tilat tehostetusti sulun aikana ja käyneensä läpi sekä yhtiön omaa että verkostoyhtiöiden toimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE