Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Koronatartunta yhdessä influenssan kanssa on “huono yhdistelmä” – rokotusta suositellaan

Kausi-influenssan kausi on alkamassa, ja rokottaminen influenssaa vastaan on jo käynnissä. Korona-aika tuo kuitenkin rajoitteita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee, että rokotukset hoidetaan ajanvarauksella tai ainakin niin, että turvavälejä voidaan noudattaa.

Aiempien vuosien kaltaisia massatapahtumia, joissa vanhukset ja muut riskiryhmäläiset jonottavat samoissa tiloissa, ei tänä vuonna nähdä.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että rokotuksen ottaminen on tärkeää, vaikka koronatoimet todennäköisesti rajoittavat myös kausi-influenssan leviämistä. Ihminen voi saada koronatartunnan ja kausi-influenssan samanaikaisesti.

– Se on huono yhdistelmä. Se tiedetään viime keväältä, että samanaikaisesti sairastettuna taudinkuva on erittäin vakava, Nohynek sanoo STT:lle.

Suojautuminen kausi-influenssalta kannattaa myös siksi, että samalla tulee suojelleeksi myös terveydenhuollon kantokykyä.

Suomeen on tänä vuonna tilattu influenssarokotetta entinen määrä, yhteensä 1,7 miljoonaa annosta. Osa on aiempina vuosina jäänyt käyttämättä ja jouduttu hävittämään, mutta Nohynek toivoo, että annokset tulisivat tänä vuonna käytettyä mahdollisimman tarkkaan.

Tämän vuoden rokotteeseen on vaihdettu viime vuodesta molemmat A- ja toinen B-viruskannoista.

– Sen pitäisi vastata hyvin niitä viruksia, jotka kiertävät. Mutta se jää sitten nähtäväksi, kuinka hyvin: influenssavirus kun on taipuvainen muuntautumaan maailmaa kiertäessään Nohynek kertoo.

Suomi on rokotuskattavuudessa keskikastia.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n tilastosta ilmenee, että Suomi on suunnilleen keskikastia siinä, miten hyvin influenssarokotuksilla tavoitetaan yhdeksi riskiryhmäksi luettavat yli 65-vuotiaat.

Suomessa sen otti viime vuoden valtakunnallisen rokotusrekisterin mukaan hiukan alle puolet 65 vuotta täyttäneistä. Osuus on pysynyt vuodesta toiseen suunnilleen samana.

Tilaston heikoimmat kattavuusluvut löytyvät Turkista ja Virosta, jossa sen sai tässä ryhmässä vain 7 ja 10 prosenttia. Toista ääripäätä edustaa Etelä-Korea, jossa kattavuus oli yli 85 prosenttia.

Alkavan talven kausi-influenssan ankaruudesta ei tällä hetkellä ole vielä tietoa. Eteläisellä pallonpuoliskolla kausi oli lievä, osittain johtuen tiukoista koronatoimista, joilla rajoitettiin matkustamista ja muuta ihmisten välistä kanssakäymistä. Toimet eivät ole nyt pohjoisella pallonpuoliskolla yhtä ankaria.

– Voisin kuvitella, että yhteiskunnan avautuessa ja koronan torjuntatoimien paikallistuessa meille tulee aktiivisempi kausi kuin eteläisellä pallonpuoliskolla, Nohynek ennakoi.

THL:n verkkosivujen influenssakatsauksen mukaan Suomessa ei ole tänä talvikautena vielä havaittu kausi-influenssatartuntoja. Viime keväänä tartuntamäärät olivat suurimmillaan helmi-maaliskuussa.

Essote tarjoaa rokotteita kaikille tulijoille.

Alueilla on jo varauduttu korona-ajan vaatimiin erikoisjärjestelyihin. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluita hoitava Essote kertoi aiemmin tällä viikolla aloittavansa kausi-influenssarokotukset marraskuun alussa.

Tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Hans Gärdström luottaa, että rokotekattavuus saadaan aktiivisella rummuttamisella korkeaksi, vaikka rokotuksia jaetaan nyt ajanvarauksella.

– Uskon, että se on mahdollista. Me olemme aloittaneet käytännön, että tänne muutenkin vastaanotolle tuleville tarjotaan influenssarokotetta entistä enemmän. Myös laboratorioon tulevilla on rokotusmahdollisuus.

Samalla ajanvaraus on tehty mahdollisimman helpoksi. Vahvaa tunnistautumista ei ajanvarauksessa vaadita.

– Siinä saa sen ohjeellisen ajan, ettei tule ruuhkautumista, Gärdström kertoo.

Tarkoitus on myös keskustella rokotteiden antamisesta päiväkodeissa, jotta sen saaminen olisi mahdollisimman helppoa myös pienille lapsille.

STT–Nina Törnudd

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE