Politiikka
8.4.2020 06:16 ・ Päivitetty: 8.4.2020 06:16
”Koronavirus iskee eri laajuudella miehiin ja naisiin” – sukupuoli huomioitava arvioissa
Naisjärjestöt yhdessä Nytkis ry pitää tärkeänä, että koronapandemian vaikutuksia arvioidessa otetaan huomioon sukupuoli.
– Koronavirus iskee eri laajuudella miehiin ja naisiin. Terveys- ja sosiaaliala, missä työtaakka ja tartunta-alttius poikkeusaikana ovat kaikkein suurimmat, ovat naisvaltaisia aloja, naisjärjestöjen yhdistys huomauttaa tiedotteessa.
Myös perheväkivalta näyttää poliisin ja turvakotipalveluiden mukaan olevan kasvussa. Suuri enemmistö turvakotien asiakkaista on naisia ja heidän lapsiaan.
– Talouskriiseistä tiedetään, että niiden aikana toteutetut säästötoimet usein kurittavat naisia miehiä enemmän. Esimerkiksi vuosina 2016-2018 toteutetuissa talous- ja etuusreformeissa miehet hyötyivät useammin. Lisäksi kilpailukykysopimuksen työajanpidennykset ja lomarahojen poisto osuivat pääasiassa naisiin, Nytkis listaa.
Taloustieteilijät alkavat analysoida reaaliaikaisesti GSE Helsingin tilannehuoneessa koronapandemian vaikutuksia eri ryhmiin ja talouteen. Ripeä tarttuminen asiaan edistää tietopohjaista vaikuttamista parhaimmillaan.
Nytkis vaatii, että talouskriisin negatiiviset tasa-arvovaikutukset pitää torjua etukäteen.
– Tähän päästään parhaiten, kun politiikkaa tehdään tutkimuspohjaisesti ja tutkimuksissa otetaan huomioon sukupuoli muuttujana. Sitä tulee käsitellä myös risteävästi muut erot huomioiden.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.