Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Koronaviruspelko ja öljyn hinnan romahdus syöksivät pörssikurssit laskuun

Pörssiviikko on alkanut Aasiassa rajussa laskussa koronaviruspelkojen ja öljyn hinnan huiman pudotuksen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tokiossa kurssit olivat kuuden prosentin laskussa, ja Australiassa keskeinen indeksi rojahti 7,3 prosenttia. Hongkongissa pudotusta oli tullut lounasaikaan mennessä 3,5 prosenttia.

Muun muassa Singaporessa, Soulissa ja Jakartassa takapakkia tuli yli kolme prosenttia.

Aasian pörssit seurasivat Euroopassa ja Wall Streetillä viime viikolla nähtyä kehitystä. Tuolloin kurssit olivat niin ikään pudotuksessa.

Koronaviruksen levitessä maailmalla sijoittajat pyrkivät siirtämään omistuksensa turvallisina pidettyihin kohteisiin. Esimerkiksi Japanin jeni on vahvistunut, mikä puskee japanilaisia osakkeita laskuun. Suurten japanilaisten vientiyritysten Nissanin, Sonyn ja Toyotan osakkeet olivatkin pörssissä alamäessä.

Öljyn hinta on pudonnut noin 20 prosenttia Saudi-Arabian ilmoitettua öljyn hinnan alennuksista. Uutistoimisto Bloombergin mukaan kyseessä ovat Saudi-Arabian suurimmat öljyn hinnan leikkaukset 20 vuoteen.

Keskeisistä viitelaaduista WTI:n tynnyrihinta putosi noin 32 dollariin ja Brentin noin 36 dollariin. Bloomberg kertoo raakaöljyn hinnan romahtaneen hetkeksi jopa 30 prosenttia, mikä on eniten sitten Persianlahden sodan vuonna 1991.

Saudi-Arabia aloitti hintasodan reaktiona sille, että öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset öljyntuottajamaat eivät onnistuneet saamaan aikaan sopimusta öljyntuotannon leikkaamisesta. Opec oli kutsunut koolle ylimääräisen kokouksen, jossa se ehdotti ulkopuolisille öljymaille 1,5 miljoonan tynnyrin leikkausta päivittäiseen tuotantoon. Tuotannon vähentämisellä Opec halusi jarruttaa öljyn hinnan laskua. Maat ovat aiemmin pystyneet sopimaan vähennyksistä.

Saudi-Arabia tavoittelee aiempaa markkinaosuuttaan.

Venäjä oli Opecin ulkopuolisten maiden joukossa tiukin vähennysten vastustaja. Maan öljyteollisuudessa pelätään, että vähennykset jättäisivät kilpailijamaille tilaa vallata markkinaosuuksia.

Hinnanalennuksilla Saudi-Arabia pyrkii palauttamaan aiemman markkinaosuutensa ja kasaamaan paineita Venäjälle. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman analyytikon mukaan Saudi-Arabia näyttää rankaisevan Venäjää.

– Öljyn hintaa todennäköisesti rajoitetaan lähikuukausina, kun koronavirus lamaannuttaa talouskasvua ja Saudi-Arabia avaa pumput ja tarjoaa valtavia alennuksia raakaöljylleen, sanoi vanhempi analyytikko Jeffrey Halley Oanda-yhtiöstä.

Öljyn hinta on ollut laskussa, kun koronaviruksen jarruttama maailmantalous on heikentänyt öljyn kysyntää tuntuvasti. Wienissä järjestetyn Opecin ja sen ulkopuolisten tuottajamaiden kokouksen jälkeen öljyn hinta putosi perjantaina kymmenen prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE