Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Korvatulppakansanedustaja vetoaa terveyssyihin ja sattumaan – IL: “Ei ollut todellakaan mistään mielenilmauksesta kysymys”

Kari Hulkko
Aki Lindén

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa korvatulppia käyttänyt kansanedustaja kertoo kärsineensä korvakivuista.

Iltalehden haastattelema kansanedustaja pysyttelee nimettömänä ja kiistää, että tulppien käyttö olisi johtunut sote-kritiikistään tunnetun HUS-kuntayhtymän toimitusjohtajan Aki Lindénin puheenvuorosta.

– Korvatulpilla kuulee erittäin hyvin. Ei ollut todellakaan mistään mielenilmauksesta kysymys, kansanedustaja sanoo Iltalehdessä.

Kansanedustaja laittoi korvatulpan sattumalta juuri siihen korvaan, joka oli Lindéniä päin.

Muut valiokunnan jäsenet eivät kansanedustajan mukaan tienneet hänen korvakivuistaan, mikä on saattanut johtaa virheelliseen tulkintaan, että kyseessä oli mielenilmaus.

Tulkintaa on Iltalehden mukaan luultavasti edesauttanut se, että kansanedustaja laittoi korvatulpan sattumalta juuri siihen korvaan, joka oli Lindéniä päin.

– Korvani oli todella kipeä ja se ei ole kunnossa vieläkään, kansanedustaja sanoo.

Pysyttelemistään anonyyminä hän perustelee lehdelle terveystietojen yksityisyydellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE