D-analyysit

Koti ei ole vanhussäilö, ja on häpeällistä, että kotona asumisen ongelmia ei suostuta näkemään

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Istock
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Suomessa on jo vuosikausia hoettu vanhusten hoidosta puhuttaessa, että ihmisen paras paikka on kotona. Mantraa toistamalla on haluttu saada aikaan muutos, jolla kunnista on purettu kallista laitoshoitoa ja pidetty apua tarvitsevat vanhukset halvemmassa hoivassa kotona.

Tässä työssä on onnistuttu, sillä valtaosa yli 85-vuotiaista asuu kotonaan. Suurin osa heistä asuu yksin. Kotona asuvien ikäihmisten tärkeimmät auttajat ovat perhe ja omaiset. Kodin korostaminen on johtanut siihen, että osa kotona asuvista on asunnossaan vain säilössä. Edes vanhuksen oma toive päästä pois kotoa ei tunnu aina riittävän paikan saamiseen muualta. Tässä voidaan jo puhua hoivakurjuudesta.

Vaikka olemme yhä vanhempina yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä, pidempään eläminen vain siirtää hoivatarvetta myöhemmälle iälle.

Vuosien 2010 ja 2015 aikana ympärivuorokautisen hoidon peittävyys laski 19 prosenttiin. Siitä huolimatta kotihoidon kattavuus ei noussut. Vanhuspalvelujen saanti siis heikkeni. NordCare-tutkimuksen mukaan koti- ja ympärivuorokautisen hoidon kehitys Suomessa on muita Pohjoismaita huonompaa. 24/7-hoivan tarve ei ole vähentynyt, vaikka sitä tarvitaan nykyistä iäkkäämpänä. Koti ei siis ole aina paras paikka ihmiselle asua.

Iäkkäille pitää tarjota myös ympärivuorokautista hoivaa tarjoavia asuinkoteja. Ja näiden paikkojen tarve kasvaa. Vaikka olemme yhä vanhempina yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä, pidempään eläminen vain siirtää hoivatarvetta myöhemmälle iälle. Mitä korkeampi ikä, sitä enemmän on avuntarvetta vaativia toiminnan vajauksia.

Muistisairaat ihmiset on yksi ryhmä, joka tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä 24/7. He eivät ole ainoita, joille koti voi muodostua hoivaloukuksi.

Ikääntyneiden määrä väestössä kasvaa, mutta samalla saamme myös pitää rakkaamme lähellämme aiempaa pidempään. Suomen väestöstä yli 90-vuotiaita oli vuoden 2017 lopulla noin 50 000. Seuraavan 18 vuoden aikana ennustetaan määrän tuplaantuvan. Tämän ikäluokan kasvu ei näy vanhuspolitiikassa. Se on kuitenkin syytä huomioida, sillä yli 90-vuotiaiksi elävistä noin puolet sairastuu dementoivaan sairauteen viimeisinä elinvuosinaan. Muistisairaudet ovat jo nyt suurin ympärivuorokautisen hoivan syy.

On häpeällistä, että kotona asumisen ongelmia ei suostuta näkemään, vaan esimerkiksi muistisairas jätetään asumaan yksin. Tätä ei voi perustella sillä, että hoitaja käy useita kertoja päivässä. Muun ajan ihminen on yksin, heitteillä. Muistisairaat ihmiset on yksi ryhmä, joka tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä 24/7. He eivät ole ainoita, joille koti voi muodostua hoivaloukuksi. Kotona asuminen ei saa olla vanhuksillemme pakkoa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat