Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kotihoitoon ei voi ketään pakottaa – “Kaikki vanhukset eivät pysty asumaan kotonaan”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen kertoo THL:n julkaiseman tuoreen vanhuspalvelujen seurantatutkimuksen vahvistavan niitä käsityksiä, joita hän on saanut kohdatessaan vanhustenhoidon ammattilaisia ja asiakkaita. Mäkisalo-Ropposen mielestä tutkimus todentaa sen, mitä hoitajat ovat jo pitkään kertoneet erityisesti kotihoidon tilanteesta. Henkilökuntaa on liian vähän ja heillä on entistä vähemmän aikaa palvella asiakkaitaan.

─ THL:n seurantatutkimuksen myötä on vihdoin aika puhua kotihoidon tilanteesta Suomessa. Keskustelussa on aika murtaa myös paljon toisteltu mantra siitä, että oma koti olisi aina vanhukselle se paras paikka asua. Kotona on tällä hetkellä myös monia sellaisia ihmisiä, joiden oikea asuinpaikka ei enää ole koti. Esimerkiksi muistisairauden edetessä monelle yksinasuvalle yhteiskoti olisi inhimillisesti parempi asuinpaikka, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

Mäkisalo-Ropponen vaatii, että erityisesti yhteisökoteihin panostettaisiin. Hän on erityisen huolissaan niistä vanhuksista, jotka eivät yksinäisyyden ja turvattomuuden takia halua olla omassa kodissaan vaan toivovat pääsevänsä yhteisökotiin. Näitä vanhuksia ei voida pakottaa kotihoidon asiakkaiksi vasten tahtoaan.

─ Osana laajempaa keskustelua kotihoidon tilanteesta tarvitaan uusia avauksia kotihoidon henkilökunnan aseman parantamiseksi. Heitä uuvuttaa todellisuuden ja ammatti-identiteetin välinen ristiriita. He tietävät, mitä olisi hyvä kotihoito, mutta resurssien niukkuuden takia sitä ei voi toteuttaa. Hoitajat kertovat myös, ettei heillä ole aikaa pitää ruokataukoja vaan he syövät eväitä rappukäytävissä tai autossa matkalla paikasta toiseen. Tilanne vaatii nyt aitoa korjausliikettä, Mäkisalo-Ropponen vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE