Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Koululaiset ilmastolakkoon eri puolilla Suomea – opetushallitus ei toivo toistuvia lakkopoissaoloja

Ilmastolakon innoittajana on ruotsalainen Greta Thunberg.

Koululaisia on kutsuttu tänään eri puolilla maata osallistumaan lakkoon ilmastonmuutoksen puolesta.

Innoituksen tähän “ilmastolakkoon” on antanut ruotsalaisteini Greta Thunberg, joka on omassa maassaan osoittanut jatkuvasti mieltään valtiopäivätalolla.

Helsingissä on tarkoitus marssia Senaatintorilta eduskuntatalolle. Myös monilla muilla paikkakunnilla on määrä järjestää mielenilmauksia esimerkiksi toreille ja kaupungintaloille.

Tapahtumista vastaavat paikalliset toimijat.

Koulut päättävät opetuksen järjestämisestä ja poissaoloista itsenäisesti. Sen vuoksi ne eivät ole juuri olleet yhteydessä Opetushallitukseen ilmastolakon vuoksi, kertoo johtaja Anni Miettunen STT:lle eilen.

Opetushallitus ei halua toistuvia lakkopoissaoloja

Esimerkiksi Turun koululaiset saivat kaupungilta luvan osallistua ilmastolakkoon huoltajien poissaololuvalla.

– Ehkä eniten keskustelua on ollut siitä, että koulut tekevät erilaisia päätöksiä. Opetuksen tilanne voi vaikuttaa koulujen harkintaan, Miettunen pohti.

Oppilaiden ilmastolakko on Miettusen mukaan teema, joka liittyy muun muassa kestävään kehitykseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Ne sisältyvät esimerkiksi lukion opetussuunnitelmaan.

Opetushallituksen mukaan toistuvat lakkopoissaolot eivät kuitenkaan ole oikea keino mielenilmaisuun.

Oman koululakkonsa Ruotsin parlamenttivaalien kynnyksellä aloittanut Thunberg kertoi jatkavansa lakkoilua koulusta joka perjantai niin kauan kunnes Ruotsi noudattaa Pariisin ilmastosopimusta.

Suomen ilmastolakko on toistaiseksi yhden päivän mielenilmaus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE