tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kolumni

Sari Kaakinen (sd.)

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta

Koulun on oltava oppilaille sopiva

Kouluverkkoasiat ovat aina olleet valtuutettujen vaikeammin päätettäviä asioita. Niissä on paljon tunteita pinnalla ja monella on tunnesiteet mukana päätöksenteossa. Keskustelu käy aina kuumana, käydään se missä päin maatamme tahansa. Meillä Tammelassa lakkautusuhan alla on tällä hetkellä monta kyläkoulua, joista kunnan määrittämän säännön mukaan yksi olisi pitänyt sulkea jo neljä vuotta sitten, kuten tehtiin myös kahdelle muulle vastaavanlaiselle koululle. Tulevien vuosien tarkastelun ja huomion kohteina ovat koulujen lopettamisille laaditun säännön lisäksi mm. kunnan taloudellinen tilanne ja sen kehitys, sekä valtionosuuksien väheneminen. Kouluverkon osalta käsittelyyn vaikuttaa erityisesti opetustoimen käyttötalous ja investoinnit, nykyisten koulutilojen kunto ja erittäin tärkeässä osassa ovat pedagogiset ratkaisut sekä oppilasennusteet kunnassa. Tammela on ollut muuttotappioinen kunta jo muutaman vuoden ajan, ja myös syntyvyys on kääntynyt laskuun. Tilastojen mukaan vuonna 2020 lähes puolet Suomen kunnista ovat tilanteessa, jossa ensimmäiselle luokalle tulee vähemmän kuin 25 lasta.

 

Kyläkoulun mahdollinen lakkauttaminen ei kerro päättäjien negatiivisesta asennoitumisesta lapsiperheitä eikä kyläkouluja kohtaan, vaan siitä kylmästä tosiasiasta, että kouluihin ei riitä enää oppilaita ja siitä, että valtion taloudellinen tilanne ja intressit ovat muuttuneet. Kyläkoulun lakkauttaminen ei aina myöskään tarkoita lapsen kouluolosuhteiden huonontumista, vaan se voi olla myös parannus. Koulun koosta riippumatta, lapsen kannalta opetusryhmän koko on todella tärkeä seikka. Ryhmät eivät saisi kasvaa yli 20 oppilaan isoissakaan kouluissa eikä koulun koko saisi ylittää 200 oppilasta. Liian isoa koulua on vaikea hallinnoida kaikilta osin, jolloin saattaa muodostua moninaisia ongelmia.

 

Esimerkiksi 40 – 60 oppilaan kolmen opettajan koulu on oppilaalle ihan erilainen paikka kuin 20 oppilaan kahden opettajan koulu. Mitä jos opettajalla on yhtä aikaa opetettavanaan neljä eri ikäluokkaa? Eri luokka-asteilla on eri määrä tunteja eli äärimmäinen tilanne voi olla, että samalla tunnilla opetetaan kuudesluokkalaisille englantia, viidennelle luokalle matematiikkaa, neljännelle biologiaa ja kolmannelle vielä jotakin muuta. On myös esitettävä kysymys lasten välisestä tasa-arvosta. Onko oikein, että toisessa koulussa on kymmenen oppilaan ryhmä ja toisessa yhdellä opettajalla on valvottavanaan lähes 30 lasta. Eikö ole tasa-arvoisempaa yhdistää kouluja ja muodostaa maksimissaan 20 oppilaan ryhmiä?

 

Uusista kouluista toimintakeskuksia

 

Kasvukeskuksiin nyt syntyvät uudet koulut ovat pääsääntöisesti vuosiluokkien 0–9 kouluja tai toimintakeskuksia, joissa on perusopetuksen lisäksi mm. varhaiskasvatus ja muita kunnallisia palveluja, mikä on erittäin järkevää. Vuodessa on 190 koulupäivää ja koulussa ollaan keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Jos koulun tiloja ei käytetä viikonloppuisin eikä loma-aikoina, käyttöaste jää todella pieneksi. Tästä syystä tiloja tulisi ilman muuta hyödyntää myös muuhun toimintaan.

 

Samoilla linjoilla on Kuntaliitto, joka asettanut perusopetukselle tavoitteet vuodelle 2025. Kuntaliiton mukaan kouluverkko tulisi rakentaa niin, että kaikki vuosiluokat 0-9 ovat yhdessä yhtenäiskoulussa. Nivelvaiheen esikoulun ja ensimmäisen luokan välillä tulisi olla entistä joustavampi. Näin ollen oppimisympäristöstä tulisi toisenlainen ja tämä mahdollistaisi uudenlaisia tapoja oppia asioita erilaisten oppijoiden tarpeiden mukaan. Elokuussa voimaan tullut uusi opetussuunnitelma velvoittaa jokaisen koulun tarjoamaan monialaisia, ilmiölähtöisiä oppimiskokonaisuuksia. Onko tarkoitus, että kunnat investoivat jokaiseen alle 20 oppilaan kouluun, kun opetuksen voisi keskittää?

 

Sari Kaakinen (sd.)

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Palvelujen saatavuus

On suomalainen ihminen merkillinen, kun hyväksyy itsepalvelun kaikilla aloilla, vaikka työttömiä on yli 300 000. Voisimme ainakin protestoida palvelujen heikkenemistä, mutta ei. Kiltisti käytetään pikakassoja, korjataan astiat kahviloissa ja hyväksytään pankki- ja postipalveluiden heikkeneminen ja lopulta ilmeisesti päättyminen.

Posti, jonka pitäisi olla kansalaisten palvelija ja jolla on lakisääteinen yleispalveluvelvoite, tekee kyllä palvelutyötä, ajaa nurmikoita ja tuo ruokaa kaupasta, mutta kuljettaa kirjeitämme ja pakettejamme miten sattuu, jos sattuu. Postilla on omia konttoreita jäljellä 34. Selitä siinä turistille, mistä löytyy posti. Lahdessa pitää neuvoa Launeelle, keskustasta muutaman kilometrin päähän. Jopa kehitysmaiden pikkukaupungeista löytyy postikonttori, mutta ei 120 000 asukkaan kaupungista kuin yksi ja sekin piilossa. Postit ovat valtioiden ylpeydenaiheita toimivuudellaan ja sijainnillaan paitsi Suomessa. En haluaisi millään, että veroeurojani käytetään norjalaisen ärrän tuloksen tekemiseen tai citymarketin osa-aikatyöntekijöiden sähläyksiin.

Voisimme ainakin protestoida palvelujen heikkenemistä, mutta ei.

Entä VR, onko idioottimaisempaa päätöstä tehty kuin tämä, että lähijunista ei saa osta enää matkalippua, mutta kaksi konduktööriä tarkastaa junissa, että matkustajat ovat automaateilta tai R-kioskista ostaneet lippunsa. Järjenvastaista.

Kahviloissa en korjaa astioita pois pöydästä enkä kaupassa käytä pikakassaa missään tapauksessa. Verkkopankkipalveluita on pakko käyttää, kun pankit ovat keksineet, ettei pankkikonttoreihin enää asiakkaita haluta, tuovat hiekkaa jaloissaan ja mitä lie valuutanvaihtoa kyselevät. Onhan se nyt käsittämätöntä, että asiakas ei ymmärrä, ettei pankista rahaa saa kuin lainaan.

Nyt neuvotaan sairastuvaa nettiin apua hakemaan. Tolkutonta touhua. Jos olen kipeä, haluan lääkärin juttusille, enkä tietokoneen ääreen. Missä hyvä palvelu, jonka vuoksi maksan veroja?

Mitä on tehtävissä? Olemmeko valmiita maksamaan paremmista palveluista? Kyllä varmasti, kunhan ne eivät maksa kohtuuttomasti.  Jos yritykset palkkaisivat kokoaikaisia työntekijöitä palkalla, jolla eläisivät eivätkä tarvitsisi verorahojamme vuokratukiin tai toimeentulotukiin, säästöä syntyisi ja näillä säästöillä voitaisiin tarjota parempia terveydenhuollon, postin ja VR:n palveluja. Tämä koskee kaikkia yrityksiä, niin yksityisiä kahviloita, osuuskaupan kuppiloita ja lidlin kauppoja. Työnantajat, yritykset ja kansalliset instituutiot, kuten posti ja VR, voisivat nyt päättää tehdä Suomesta hyvän palveluyhteiskunnan, jossa asiakkaat olisivat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin ja työntekijät tekisivät innolla työtään.

 

 

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Valta katosi – omatunto heräsi

Suomessa ei hevin hallitus hajoa kesken vaalikauden. Minun eduskuntaurani aikana pääministeri Jäätteenmäki menetti hallituskumppaneidensa ja oman ryhmänsä tuen puhuttuaan ”niin totta kuin osaa.”  Vihreät ja vasemmistoliitto ovat lähteneet hallituksesta, koska enemmistön päätökset eivät ole heille kelvanneet.

Perussuomalaiset sanoivat haluavansa jatkaa hallituksessa, mutta keskusta ja kokoomus näyttivät ovea. En ihmettele. Jos hallituspuolueen puheenjohtaja aikoo hautautua Euroopan parlamenttiin, on mahdoton tehdä yhteistä politiikkaa. Jää takaportti, jossa puheenjohtaja voi lähteä iltalypsylle, kirjoittaa scriptaa tai somettaa aivan muuta kuin mitä hallituksessa on sovittu.

Luulin, että nuivajengille sopi hyvin irtaantua hallituksesta ja ”perustaa uusi puolue”. Päästä perussuomalaisten puolueen nykysynneistä eroon. Yllätyksenä taisi tulla se, että hallituskumppanit näyttivät ovea heti. Pyrrhoksen voitoksi perussuomalaisten johdon valinta muuttui, kun Soinin omatunto heräsi puolueen vallan menetyksen myötä. Vielä puoluekokouksessa nyt uutta ryhmää perustavat herrat Soini ja muut olivat hyvillä mielin. Yön nukuttuaan krapula nousi pintaan.

”Uusi vaihtoehto” näyttää olevan vallankahvaan mieltynyt joukko, joille Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola kelpasivat tuomaan ääniä ja valtaa, mutta ei kelpaa johtamaan puoluetta ilman vanhojen herrojen valtaa. Mukaan mahtuu ihan vilpittömiäkin ihmisiä.

Sosialidemokratia on kasvanut kansainvälisen proletariaatin yhdistymisen ajatuksesta. Siksi en voi hyväksyä ajatusta, että köyhät pistetään tappelemaan murusista keskenään.

Persukritiikissä sanotaan, että puolue on nyt toinen. Ei ole. Se on ihan sama puolue kuin ennen. Koko johto on vaaleissa valittua joukkoa ”vanhan perussuomalaisen puolueen” listoilta. Uusia ihmisiä johdossa ei ole.

Itse en ymmärrä miksi julkisessa keskustelussa tehdään suuri ero Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä. Sisältö on sama, tyylilaji eri.

Perussuomalaisten johtokvartetti on ajatuksiltaan mahdollisimman kaukana omistani. Minulle se on kauhukvartetti. Puheenjohtaja edustaa kansallismielistä, erilaisia ryhmiä leimaavaa maahanmuuttovihamielisyyttä. Ensimmäinen varapuheenjohtaja tuo sarahpalinmaista teekutsu-liikettä Suomeen. ”Evoluutio ei ole totta, luomisoppi on.”  Hakkarainen taas haluaa pumpattavat barbarat maahanmuuttajille. Mihinkähän  vaiheeseen luomisketjua barbarat kuuluvat?

Puolueen johto on kuitenkin demokraattisesti puoluekokouksessa valittu. Siihen ei puolueen vanha herra Soini tyytynyt.

Suomi100 palaa historiassa taaksepäin. Lapuan liikkeen muilutukset tuntuvat historian kuolleilta kirjaimilta. Maahanmuuttajien henkiset muilutukset ovat arkipäivää, vaikka Suomi elää viennistä. Helsinki hukkuisi saastaan ja kaupunkiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia.

On helppo tuomita perussuomalaisten johto ja asettua ”paremmalle puolelle”. Mutta se on ongelman osoittamista, ei ratkaisun hakemista. Populismia. Vaikeampaa on etsiä ratkaisua pakolaisvirtoihin ja maailman kriiseihin. Apua ihmisten pettymyksiin, ulkopuolisuuteen ja pelkoihin.

Halla-ahon linjapuheessa sanottiin, että köyhät ovat vastakkain. Näin moni köyhä aidosti kokee. Mutta valtion talous ei ole nollasummapeliä, se on kasvun luomista ja tulonjakopolitiikkaa.

Sosialidemokratia on kasvanut kansainvälisen proletariaatin yhdistymisen ajatuksesta. Siksi en voi hyväksyä ajatusta, että köyhät pistetään tappelemaan murusista keskenään. Kyse on yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta.

Jos hyväksymme köyhien asettamisen vastakkain, käy pian kuten Hitlerin Saksassa. Köyhien vastakkainasettelun kiteytti Martin Niemöller hyvin sanoessaan: ”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti. Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä. Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen. Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Kannattaa käydä lukemassa perussuomalaisen johtokvartetin kirjoituksia netissä, niin on helppo ymmärtää miksi kokoomus ja keskusta halusivat perussuomalaiset ulos hallituksesta. Soini ei halunnut samaa porukkaa ulos perussuomalaisista.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Eettisyys kunnan johtamisessa ja toiminnassa

 

Lahden juuri valitulle valtuustolle esiteltiin kaupungin uusi organisaatiorakenne, josta on päättänyt nykyinen valtuusto, mutta en kuullut sanaakaan, millaista eettistä pohdiskelua käytiin uudesta organisaatiosta ennen sen toteutusta. Nauttiiko se luottamusta työntekijöiden taholta? Entä mitä mieltä ovat uudet kaupunginvaltuutetut? Syntyykö luottamus tehtyihin muutoksiin? No, me uudet valtuutetut astumme katettuun pöytään ja voimme vain edellyttää itseltämme ja virkamiehiltä hyvää eettistä johtamista.

 

Otan tässä esille esimerkkinä aiemmin tehdyistä päätöksistä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän synnyn. Olisiko pitänyt miettiä ennen synnytystä, millaisia vaikutuksia sillä on Lahden ja Nastolan yhdistymissopimukseen? Rikkoutuuko mahdollisesti luottamus? Saavatko asukkaat ne palvelut, mitkä kirjattiin sopimukseen? Käsitykseni mukaan HYKYn muutamat päätökset olisivat edellyttäneet vahvaa eettistä pohdiskelua ja sen jälkeen hyvää eettistä johtamista. Päätökset heikennyksistä vuodeosastotoiminnassa ja perustyötä tekevien sijaisten irtisanomiset tehtiin kovalla kiireellä ja pohdinnat vaihtoehdoista tai asukkaiden mielipiteistä jätettiin huomioimatta.

 

Niin hyvin kuin huonosti hoidetut asiat päätyvät helposti julkisuuteen tavalla tai toisella. Kuntalaisia kiinnostavat enenevässä määrin perustelut päätösten takana. Lakipykälien noudattaminen ei välttämättä riitä. Kiire vaikuttaa olevan nykyisin osa päätöksentekoa. Kun mennään lujaa eteenpäin, asioiden laajempi tarkastelu saati moraalinen pohdiskelu voi jäädä vähäiseksi. Sekä virkamiesten että poliitikkojen pitää kuunnella tarkasti ihmisiä, jotka uskaltavat olla eri mieltä, kyseenalaistavat suunnitelmia tai esittävät vaihtoehtoja.

 

Tiukassa taloustilanteessa ja nopeiden muutosten aikana on entistä tärkeämpää panostaa

siihen, että kunnan työntekijät voivat hyvin ja kokevat työn mielekkääksi. Rehellinen ja oikeudenmukainen johtaminen toteuttaa luottamuksen kulttuuria. ”Hyväveli-verkostot” ja eriarvoisuus eivät saa vaikuttaa kunnan päätöksenteossa. Kunnallinen itsehallinto velvoittaa kuntapäättäjiä ansaitsemaan kuntalaisten luottamuksen ja oikeutuksen päätöksilleen.

 

Hyvässä kunnassa on eettisyyteen kannustava kulttuuri, jossa vaikeitakaan asioita ei

pelätä ottaa esille. Kun kaupungin seuraavaa strategiaa ryhdytään valmistelemaan, on tärkeää, että sen arvot ovat eettisesti vahvoja. Niiden avulla selvitetään toimintamme hyväksyttävyys ja miten parhaita ratkaisuja löydämme. Kunnan virkamiehiä ja luottamushenkilöitä pitää ohjata hyvän hallinnon periaatteet.  

 

Kaupungin toiminnan eettisyyttä määrittävät muun muassa palvelutuotannon eettisyys, viranhaltijatoiminnan eettisyys ja poliittisen järjestelmän eettisyys. Kuntajohtaminen on kokonaisuus, joka muodostuu johtamisen eri näkökulmista ja tasoista. Eettinen ulottuvuus on osa tätä kokonaisuutta.

 

Ja lopuksi: valtuutetun on nyt osoitettava olevansa sen luottamuksen arvoinen, jonka vaaleissa kaupunkilaisilta saimme. Niin vaikeat kuin näennäisesti helpot asiat on parasta perustella hyvin ja tuoda riittävän ajoissa esiin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja alttiiksi julkiselle arvioinnille. Eettisyyden hyvästä tasosta kertovat luottamus ja kyky keskustella ja ratkoa vaikeitakin asioita.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Amis-uudistus kaipaa viilaamista

Työttömyyden mustassa tunnelissa näkyy vihdoin hieman valoa. Työ-ja elinkeinoministeriön luvuissa työttömyys on laskenut lähes 37.000  vuoden takaisesta. Tilastoteskuksen luvuissa työttömyys nousee noin 11.000, mutta työllisyys on parantunut.

Tilastot yhdessä kertovat sen, että kohti parempaa mennään, mutta huimaa parannusta ei vielä ole tapahtunut. Työllisyyden paraneminen perustuu pääosin kansainväliseen talouden kasvuun.

Uudet työpaikat tarvitsevat uutta osaamista. Yhä enemmän puhutaan kohtaanto-ongelmista. Siitä, että työ ja tekijä eivät löydä toisiaan. Kohtaanto-ongelmat eivät ratkea kepittämällä työttömiä, vaan paremmalla työnvälityksellä ja koulutuksella. Asunto-ja liikennepolitiikalla on tärkeä rooli tässä kokonaisuudessa.

Hallituksen työllistämispolitiikka on ollut laiskaa. Puheissa haaveillaan Tanskan aktivoivasta mallista, mutta sitä ei rakenneta hallituksen suunnittelemilla panostuksilla. Suomessa yhdellä TE-toimiston virkailijalla on keskimäärin yli 280 asiakasta. Tanskassa 14. Ladan hinnalla ei saa mersua.

Työmarkkinoiden rakennemuutos on nopeaa ja siksi on järjetöntä, että kouluttautumismahdollisuuksia ajetaan alas. Työssä olevien tai työttömien ihmisten kouluttaminen ei ole hallituksen suosikkilistalla, vaikka juuri sillä turvataan osaavan työvoiman saatavuutta. Koulutuksen ja työttömyyden  pituuden  välillä on yhä voimakas  kytkös. Suomi uhkaa jäädä jälkeen osaavista yhteiskunnista monella mittarilla.

Synnyttääkö rahoitus oppilaitoksille houkutuksen kouluttaa vain vahvimpia opiskelijoita?

Ammattikoulutuksen uudistamisessa on paljon hyviä elementtejä. Siinä pyritään työelämäläheisempään koulutukseen. Mutta kykenevätkö työpaikat lopulta vastaamaan siihen haasteeseen, että iso osa koulutuksesta tapahtuu työelämässä? Eivät ilman riittävää tukea.

Synnyttääkö rahoitus oppilaitoksille houkutuksen kouluttaa vain vahvimpia opiskelijota? Eduskunnan asiantuntijakuulemisissa on noussut esiin pelko, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten asema heikkenee, vaikka tavoitteet ovat päinvastaiset.

Lisäksi ammatillinen tutkintoon tähtäävä työttömien koulutus integroidaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuspohjaiseen koulutukseen. Uudistus jäykistää koulutuksen hankintaa. Riskinä on, että kouluttamattomien aikuisten kouluun pääsy hankaloituu.

Ammatillisen koulutuksen uudistus  painottaa nuoria. Tämä on hyvä asia, mutta kun samaan aikaan koulutusresursseja leikataan, säästö kohdentuu juuri niihin aikuisiin, jotka kipeimmin kaipaisivat koulutusta. Tällä logiikalla ei työllisyysaste nouse.

Työvoimapoliittisen koulutuksen näkökulmasta riskinä on myös se, että koulutustarjonta jakautuu alueellisesti, siten että se ei palvele korkean työttömyyden alueita eikä riittävästi alueita, joissa työvoiman kysyntä kasvaa.

Koulutuksen reagointikyky rakennemuutoksiin heikkenee. Rahat jaetaan jatkossa vuosittain. Nykyjärjestelmä on pystynyt nopeasti ohjaamaan koulutusresurssia rakennemuutospaikkakunnille ja isojen investointien alueille. Tätä joustavuutta ei saisi integraatiossa tuhota.

Työvoimakoulutuksessa on voitu ostaa opiskelijan tukipalvelua, koska opiskelijoiden joukossa on mm. maahanmuuttajia ja muita erityisryhmiä. Tarve tukeen kasvaa, mutta resurssi vähenee.

Suomella ei ole varaa päästää yhtäkään nuorta tai nuorta aikuista tippumaan koulutuksesta. Päinvastoin. Ammattikoulutusuudistusta on vielä viilattava, jotta pidetään kaikki mukana.

 

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kari Naskinen

Ei noussut kirkkaana aamun kulta, vaan taivas loimusi tulta

Häme oli 1200-luvulla kahden vastakkaisen puolen välissä, idän ja lännen, Novgorodin ja Ruotsin, ortodoksisen ja katolisen kirkkokunnan välissä. Tuosta ajasta kertovan kansanoopperan – vai onkohan oikea termi kantaatti – ovat tehneet säveltäjä Heikki Sarmanto ja sanoittaja Vexi Salmi. Tämän 20 vuotta piilossa olleen teoksen Tuomas ja Kaarina kantaesitys oli perjantaina 12.5. Lahden konserttitalossa, jossa sen esittivät Lahden Bach-kuoro ja Heikki Sarmannon trio.

Olipa yllätys. Tuomas ja Kaarina kestää reilun tunnin, ja solisteja on neljä. Musiikki muistuttaa läheisesti sitä tuttua 60-70-lukulaista laululiikettä, jonka tunnetuimpia edustajia ovat Kaj Chydenius, Toni Edelmann ja Eero Ojanen. Sarmannon tuotannosta Tuomas ja Kaarina tuo mieleen läheisimmin hänen laulusarjansa Lauri Viidan Betonimylläristä (1987).

Tuomas ja Kaarina sijoittuu Hämeeseen 1200-luvun ristiretkiaikaan. Aiheina ovat sota ja rakkaus. Tuomas on periksi antamaton hämäläinen heimopäällikkö, joka ei suostu kumartelemaan sen paremmin läntisiä kuin itäisiäkään herroja. Kaarina on puhdassydäminen piikatyttö, joka rakastuu sydänjuuriaan myöten Tuomakseen. Yksi roolihenkilö on myös Birger-jaarli, joka joukkoineen tuli Hämeeseen 1200-luvun puolivälissä.

Birger hallitsi Ruotsin valtakuntaa vahvoin ottein. Hän oli Tukholman kaupungin perustaja ja häntä seuranneen hallitsijasuvun kantaisä. Birger-jaarlin ristiretkeä ei Hämeessä hyvällä katsottu, kuten Vexi Salmen tekstistä käy ilmi kuoron laulaessa:

On miekat ja jouset, rautahaarniskat kiiltävät.
On usko outo ja usko outo on jokaisen.
Birger Jaarlin joukkojen kärjessä näin
ja ne joukot kulkevat tännepäin.
Ei noussut kirkkaana aamun kulta,
vaan taivas loimusi tulta.
Sousi aaltoja uupunut luotsi:
on Hämeen rannoilla Ruotsi.

Birgerin valloitusretken jälkeen Hämeestäkin tuli osa Ruotsia:

Sai kasteen Hämeen kansa miekka niskallansa.
Toi Ruotsin pakkovalta uskon maailmalta.

Museoneuvos Jouko Heinosen tohtorinväitöskirjassa (1999) todetaan, että Birgerin retken päätarkoitukseksi näyttää muodostuneen pysyvän tukikohdan rakentaminen ja varustaminen Janakkalan Hakoisiin vanhan muinaislinnan paikalle sekä seurakuntaorganisaation luominen koko Hämeen alueelle. Samalla pyrittiin ehkäisemään Hämeen joutuminen Novgorodin vallan alle.

Ruotsalaiset ryhtyivät välittömästi retken jälkeen vakiinnuttamaan otettaan koko Hämeestä. Kansannostatukseen perustuva sotalaitosjärjestelmä alistettiin Hämeen linnaan sijoitetun voudin alaisuuteen, mistä on tieto vuodelta 1301. Puolustuksen runkona pidettiin aluksi vanhoja muinaislinnoja kuten tiedot mm. Sysmästä osoittavat. Hollolan Kapatuosian linnamäen käytöstä 1200-luvulla on arkeologistakin todistusaineistoa.

EIVÄT YHDY KARJALA
EIKÄ HÄME

Birger-jaarlin retken jälkeen ajat jatkuivat levottomina. Kun Birger lähti sotimaan Novgorodiin, piti hämäläisten miesten lähteä mukaan. Novgorod puolestaan hyökkäsi Suomen puolelle 1200-luvun lopussa. Nämä kärhämät päättyivät vasta Pähkinäsaaren rauhaan 1323.

Vexi Salmen tekstissä ote on selvä:

Eivät yhdy Karjala eikä Häme.
Sen jo estää järvet ja synkeä räme,
toinen luonne ja toinen usko.
Ennen sammuu aamurusko.

Vexi Salmi ei puhu novgorodilaisista, vaan karjalaisista, jotka ovat vallan kummaa väkeä:

Ovat toiset metsästysmaat ja polut,
meillä harjut, heillä vain kalliokolut,
heillä kanteleen outo sointi, rietas ilkamointi
Me seisomme miekka miekkaa vastaan,
ei Häme luovuta Karjalaan lastaan.
Täällä liuhuparrat vieraan maan
ensin piestään, sitten tapetaan.

Ainakin yhdessä asiassa Vexi Salmi on kuitenkin väärässä: kuoro laulaa Hämeen maata ylistäen, että ”ei käkikään kauniimmin muualla kuka”, mutta sehän kyllä tiedetään, että nimenomaan Karjalassa käet kukkuivat ainakin vielä 1930-luvulla kaikkein kauneimmin.

Sarmannon – Salmen teos on upea. Mielenkiintoista, että kantaesitys oli Lahdessa, vaikka tapahtumat sijoittuvat Kanta-Hämeeseen (Aulanko, Janakkala, Katumajärvi, Sääksmäki). Lahden Bach-kuoro sai hankkeeseensa tukea Päijät-Hämeen kulttuurirahastolta – löytyyköhän Kanta-Hämeen puolelta kulttuurirahoitusta vaikkapa Bach-kuoron vierailuesitykseen Hämeenlinnassa?

Suuri on Hämeen maa
ja mahtava myös sen valta.
Miehet täynnä vain vihaa ja tarmoa.
On iskumme raaja ja tyly,
meitä suojelee ukkosen jyly.

 

Kari Naskinen