Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kova epäily Minna Helteestä: “Oliko meillä erotuomari, joka pelasi toisen joukkueen pussiin?”

Minna Helle (oik.) kirjoitti omistuskirjoituksen työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroiselle kirjansa Järki ja tunteet julkistamistilaisuudessa huhtikuussa. Helle vie Inkeroisen paikan Teknologiateollisuudessa.

Valtakunnansovittelija Minna Helle ilmoitti viime viikolla siirtyvänsä työnantajaliitto Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Akavalaisen Tradenomiliiton vaikuttamisyksikön johtaja Ville-Veikko Rantamaula pitää rekrytointia yhtenä Suomen työmarkkinahistorian erikoisimmista tapauksista. Hän muistuttaa blogissaan, että valtakunnansovittelijalla on hyvin paljon valtaa, ja sovittelijan pitäisi olla puolueeton toimija työntekijä- ja työnantajaliittojen välisissä työriidoissa.

– Mutta voiko valtakunnansovittelija olla työntekijä- tai työnantajapuolen “taskussa”? Ja voitaisiinko siitä palkintona antaa vaikkapa johtajan paikka työnantajaliitossa? Toisaalta, onhan se reilua, että se maksaa palkankin, jonka etuja ajaa, Rantamaula heittää.

Rantamaula näkee Helteen toiminnassa monia epäilyttäviä piirteitä. Hän muistuttaa laista: Sovittelijan tehtävä on edistää työmarkkinoiden toimintaa ja sovitella työriitoja – ei vartioida niin sanotun yleisen palkankorotuslinjan toteutumista.

– Minna Helle kuitenkin toistuvasti ilmoitti aiemmin ennenkuulumattomalla tavalla julkisuudessa, että “yleisen linjan” yli meneviä palkankorotuksia Bulevardilta on turha tulla hakemaan.

Hänen mielestään tämä linja ei suinkaan edistänyt neuvotteluja tai nopeuttanut työriitojen sopimista.

– Helteen julkinen esiintyminen päinvastoin vähensi työnantajapuolen neuvotteluhaluja ja johti umpikujiin neuvotteluissa. Se myös epäilemättä pitkitti niiden seurauksena syntyneitä työtaisteluja. Valtakunnansovittelija ei siis hoitanut virkaansa kuten sitä lain mukaan tulee hoitaa, Rantamaula kritisoi blogissaan.

Lisää aiheesta

“Kuinka pitkään Helteen siirtymistä tähän tehtävään on valmisteltu?”

Vieläkin meneillään olevan liittokierroksen avasi syksyllä 2017 Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliiton välinen teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen solmiminen. Teknologiateollisuus ilmoitti, ettei tämän palkankorotustason yli mennä muillakaan toimialoilla.

Rantamaulan mukaan valtakunnansovittelija oli betonoinut tämän jo aiemmin julkisuuteen antamillaan lausumilla.

– Tuossa vaiheessa kaikkien muiden alojen tilanne niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla oli avoinna, joissa osassa neuvottelut eivät olleet vielä edes alkaneet. Mikä siis oli yleinen linja? Ei sellaista ollut. Oli vain kahden liiton välinen linja.

Tradenomiliiton johtaja ihmettelee, että vain reilun puolen vuoden kuluttua tästä ratkaisusta Helle ilmoitti siirtyvänsä toisen sopijapuolen, Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtajaksi.

– Olennainen kysymys on se, kuinka pitkään Helteen siirtymistä tähän tehtävään on valmisteltu?

“He olisivat luultavasti pitäneet tarjousta typeränä.”

Teknologiateollisuus ilmoitti tammikuussa virallisesti etsivänsä uutta työmarkkinajohtajaa. Rantamaula epäilee, että Helteen rekrytointiprosessin on täytynyt kestää kuukausia, jonka aikana hän sovitteli useita työriitoja. Esimerkiksi hän nostaa rahoitusalan viikonlopputyöt, jotka “avattiin viikonlopputyö pitkälti työnantajan direktiolla järjestettäväksi”.

– Miten meneillään ollut rekrytointiprosessi vaikutti sovittelijan toimintaan esimerkiksi tässä tapauksessa? Oliko meillä erotuomari, joka pelasi toisen joukkueen pussiin, Rantamaula kysyy.

Hän miettii tilannetta, jos Teknologiateollisuudesta olisi aikoinaan tarjottu vastaavaa työpaikkaa edellisille valtakunnasovittelijoille Jorma Reinille, Esa Lonkalle tai Juhani Saloniukselle.

– He olisivat luultavasti pitäneet tarjousta typeränä. Helle sen sijaan ei nähnyt ongelmaa jatkaa sovittelijan tehtävässä samaan aikaan, kun kävi neuvotteluja siirtymisestään virallisestikin työnantajaleiriin.

Helteen välitön irtisanoutuminen tehtävästä ei Rantamaulan mielestä tätä enää pelasta.

– Tätä taustaa vasten Helteen nimittäminen sovittelijaksi oli silloiselta työministeri Lauri Ihalaiselta raskas virhe, Tradenomiliiton johtaja ja Ylemmät toimihenkilöt ry:n neuvottelija Rantamaula päättelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE