Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

28.9.2017 08:47 ・ Päivitetty: 28.9.2017 08:47

Kovat lukemat taloudesta pöytään: + 3,5 % tänä vuonna, yli 3 % myös tulevina vuosina

Maailmantalous kasvaa tänä vuonna 3,5 prosenttia, ja kasvuvauhti pysyy yli kolmessa prosentissa myös kahtena seuraavana vuonna, arvioi Suomen Pankki. Inflaatio on edelleen vaimeaa.

Suomen Pankki arvioi, että talouskasvua voi hidastaa jakson lopulla Kiinan rakennemuutos ja kehittyneiden maiden hidas potentiaalinen kasvu.

Kiinan kasvun uskotaan yhä hidastuvan, mutta Suomen Pankin mukaan vauhti hiipuu vähän odotettua myöhemmin. Kiinan talous kasvaa ensi vuonna 6 prosenttia ja seuraavana vuonna 5 prosenttia.

Yhdysvaltojen talouskasvun Suomen Pankki uskoo jatkuvan, vaikka talouselvytystä ei enää juuri odoteta ja talouspolitiikan suunta on ”epäselvä”.

Euroalueen vahvistunut talouskehitys kompensoi brexitin vaikutuksia Euroopan taloudelle. Suomen Pankki huomauttaa, että investoinnit ovat lisääntyneet euroalueella ja euroalue hyötyy myös maailmanlaajuisesta noususuhdanteesta.

Inflaatio on globaalisti vaimeaa. Suomen Pankki huomauttaa, että euroalueella inflaatiossa on vasta pieniä kiihtymisen merkkejä Euroopan keskuspankin rahapolitiikan tukemana.

Euroalueen huolena on se, että finanssi- ja velkakriisistä periytyneitä ongelmia ei ole ratkaistu. Suomen Pankki huomauttaa, että finanssikriisissä ryvettyneiden Kreikan, Irlannin ja Portugalin yritys- ja kotitalouslainakannat supistuvat edelleen.

Myös rakenneuudistusten vauhti on hidastunut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU